Sappee 20.6.2024

Jimi Salonen lopettaa kilpauransa 

Jyväskylän Freestyleseuran Jimi Salonen on ilmoittanut päättävänsä menestyksekkään kumparelasku-uransa. 29-vuotias Salonen on kuulunut Suomen kumparemaajoukkueeseen vuodesta 2011 alkaen.

Hänen uransa parhaita arvokisa sijoituksia ovat Vossin 2013 MM-kisojen parikumpareiden 8. sija, Deer Valleyn 2019 MM-kisoissa kumpareiden 7. sija. Kumparelaskun maailmancupkilpailussa hän on ollut parhaimmillaan kolme kertaa neljäs. Parhaimman maailmancupin sijoituksensa Salonen nappasi 2016 Deer Valleyn parikumpareista, jolloin hän sijoittui toiseksi. Samalla kaudella hän oli viides maailmancupissa.

Päättynyt kausi oli Saloselle haastava, jonka aikana kypsyi päätös lopettamisesta. 

  • Kauden tulokset eivät olleet toivottuja. Yritin yhdistää työn ja urheilun, mutta se ei oikein onnistunut. En saanut laskua kasaan, kuten toivoin. Seuraava kausi olisi mennyt samalla kaavalla, se ei vaan enää innostanut, kun ei ole oikein kehittymisen näkymää tulevaisuudessa. Myös kotona oleva ekaluokkalainen vaatii oman huomionsa. 

Päättyneeltä uraltaan Salonen kertoo jäävänsä kaipaamaan kisoja. 

  • Kisaaminen on ollut kaikkein parasta. Kisojen tunnelmaa jään varmasti kaipaamaan. Myös kisareissut ja leirit, onhan niissä kivaa. Joskus Norjan leirien välipäivinä pääsi myös kalaan, mikä toi tosi hienoa vaihtelua treenaamisen lomaan.  

Maanrakennusalalla työskentelevä Salonen ei aio kokonaan väistyä kumpareiden maailmasta. 

  • En ole miettinyt tulevaisuuden rooliani. Toistaiseksi olen pysynyt aika hyvin poissa kuvioista ja keskittynyt töiden tekemiseen. Aion mennä vesihyppyrille hyppimään, mutta vasta kun vedet ovat lämpimät, enää ei tarvitse hyppiä kylmään veteen. Uskon, että into laskemisen pariin vielä nousee, jollain tavoin olisi mukava jatkossakin olla lajin ja yhteisön parissa. 

Ski Sport Finlandin kumparelaskun lajipäällikkö Eemeli Kallas kertoo Salosen jättävän joukkueeseen tyhjiön. 

  • Jimi on rauhallinen luonnonlapsi ja viimeisen päälle joukkuepelaaja. Meillä joukkueessa ei ole hänestä kuin hyvää sanottavaa. Joukkueesta lähti nyt valtava persoona ja ryhmähengen ylläpito jää nyt muiden vastuulle. Vuosien myötä hänestä kasvoi myös urheilullinen johtaja. Jimi oli monta vuotta se urheilija, joka kantoi joukkueen tulospaineet. Joukkueen urheilullinen tulevaisuus näyttää nyt kuitenkin hyvältä, kun Severi Vierelä ja Olli Penttala laskivat itsensä viime kaudella aivan kansainvälisen huipun tuntumaan.