Levi 10.6.2025

Joulu- ja loppiaissesonki sujui vaihtelevasti eri puolilla maata

Puhdas hanki ja huollettu rinne. Laskijan nautinto.
Suomen hiihtokeskustoimialan kauden ensimmäisen sesonkibarometrin (21.12.2013–6.1.2014) tulokset vaihtelivat paljon maan eri osissa. Poikkeuksellisen lämmin sää katkaisi etelän lupaavasti alkaneen kauden, mutta pohjoisessa lunta on riittänyt.

Joulukauden 2013 hissilippujen myynti väheni koko maassa 2 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime talvena, jolloin säätila olikin optimaalinen. Myynti oli kuitenkin noin 7 prosenttia viiden edelliskauden keskiarvoa parempi. Pohjois-Suomessa hissilippujen myynti kasvoi 13 prosenttia viime kauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Keski-Suomessa oli puolestaan laskua 27 prosenttia ja Etelä-Suomessa peräti 77 prosenttia.

Viiden edelliskauden keskiarvoon verrattuna myynti kasvoi Pohjois-Suomessa 19 prosenttia, kun taas Keski-Suomessa laskua oli 17 prosenttia (Etelä-Suomen vertailuluku puuttuu). Keski- ja Etelä-Suomen myynnin pieneneminen johtuu yksiselitteisesti säätilasta. Osa keskuksista ehti aukaisemaan rinteensä alkukaudella, mutta lämpimän sään vuoksi suurin osa keskuksista joutui sulkemaan kaikki rinteet tai ainakin vähentämään avointen rinteiden määrää.

”Odotamme innolla kunnon talven tuloa. Alkukausi on ollut haasteellinen, mutta Suomen hiihtokeskuksissa tähän on totuttu, vuodet eivät muistuta toisiaan”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti. ”Onneksi viime vuosina on panostettu vahvasti lumetukseen, joten kun elohopea alkaa pysytellä nollan paremmalla, eli pakkaspuolella, saamme rinteet nopeasti auki.”

Kansainvälisten vieraiden määrä jatkaa kasvuaan. ”Matkailu on Suomelle tärkeä vientituote, ja hiihtokeskukset talvimatkailun vetureina kantavat vastuunsa palveluiden kehittämisessä ja kansainvälisessä markkinoinnissa”, Larilahti jatkaa.

Loppuviikoksi on ennustettu pakkasia, joten rinteitä on avautumassa jälleen lisää myös Keski- ja Etelä-Suomen keskuksiin.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Oikein säädetty pyörä on nopea, hauska ja turvallinen ajaa. Matti Lehikoinen näyttää, miten pyörä kannatata säätää. Matin pyörä on Ghost Path Riot Fullparty.
Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Juhlapäivänä useassa keskuksessa on tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Vastaa kyselyyn ja auta hiihtokeskuksia kehittymään. Voit samalla voittaa Bollén hienot laskulasit tai kuvassa näkyvän Elämäni on alamäessä -pipon.
Nyt tutkitaan, kuinka paljon ja millaisia harrastajia Suomessa liikkuu vyöryalttiissa maastoissa. Osallistu kyselyyn 19.5.2025 mennessä ja autat suomalaisen lumivyörykoulutuksen kehittämisessä.
”Hiihtokeskukset ovat Suomen käyntikortti kansainvälisille vieraille”, muistuttaa valintaraadin puheenjohtaja ja Visit Finlandin Kristiina Hietasaari. Kuvassa Vuoden hiihtokeskus -palkinnon 2025 voittanut Saariselkä Ski & Sport Resort.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Hiihtokeskukset ovat auki lakosta huolimatta. Lakon piirissä olevissa keskuksissa voi olla poikkeuksia palveluiden, rinteiden ja hissien aukioloissa. Kannattaa siis käydä ennen mäkipäivää tarkastamassa keskusten sivuilta ajankohtainen rinne- ja hissitilanne.
”Ilmassa on ihan sama, onko jalassa alpit, lauta vai tellut. Feikkiin ländäyksessä telluilla on ongelmia, jos ländää liian etunojaan. Silloin naamaplätsi on mahdollinen”, Iisko Kuusisto kertoo parkkilaskusta telemarkeilla.
Lumi ja rinneriemut ovat olennainen osa hiihtolomaa. Tänäkin talvena hiihtokeskuksissa on paljon lunta.
Osallistu Ski.fi:n järjestämään arvontaan ja voit voittaa Pusun upeat sukset.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Jouluinen lumentulo käynnisti laskettelusesongin koko maassa

Keskusuutiset

Hiihtokeskusten joulusesonki vaikuttaa lupaavalta

Keskusuutiset

Hiihtokeskukset valmiina joulun pyhiin

Keskusuutiset