Ylläs 12.4.2024

Cecilia Hanhikoski – Suomen ahkerin ratalaskija

Kuva: Ismo Heiramo
Suomen ratalaskuskene on pieni, mutta yksi laskija on pysynyt äärimmäisen aktiivisena kaikki nämä vuodet. Cecilia Hanhikoski on kisannut ratalaskussa jo kaksikymmentä vuotta, eikä hidastumisesta ole merkkejä ilmassa. Kaiken lisäksi Cecilia ei ole kuka tahansa laskija: hän on maailmanmestari mutta myös kuuro. Ja kaiken lisäksi: Cecilia on äärimmäisen periksiantamaton, mistä kuka tahansa voi ottaa mallia.

Tästä lähtee. Esittelisitkö, kuka olet.

– Olen Sissi eli Cecilia Hanhikoski. Olen kuuro ratalautailija ja kilpailen parisuurpujottelussa ja paripujottelussa. 

Sä olet menestynyt kisoissa jo pitkään. Mitä kaikkea olet urallasi voittanut?

– Joo olen tuonut jokaisesta kuurojen arvokisoista mitaleja kotiin vietäväksi. Olen voittanut yhteensä kuusi Deaflympics-mitalia, kolme MM-mitalia ja kaksi EM-mitalia. Viimeisimmistä Deaflympicsistä voitin kaksi hopeaa, eli hopea molemmista lajeista. 

Jos alusta mietitään, niin miten lumilautailu tuli sun elämään?

– Kokeilin lumilautailua ensimmäisen kerran kun olin 11-vuotias, koska silloin yksi kuuro esikuva harrasti lumilautailua. Totta kai halusin itsekin lautailla. Lumilautailu houkutteli niin kovasti, etten malttanut odottaa siihen, että saisin opetusta ja ohjausta lumilautailun saloihin. Odottelun sijaan menin vuokraamaan lumilaudan ja aloitin harjoittelemaan melkein omin päin.

Mikä siinä sua viehätti?

– Varmaan se laskemisen iloa ja miten lajin parissa pääsee kehittymään koko ajan. Treenileireillä aina on ollut hyvää tekemisen meininkiä valmentajan Ismo Heiramon kanssa, niin mielelläni treenailen. Itse rakastan talvea, niin tämä on täydellinen ulkoharrastus ja pääsee nauttimaan talvisesta maisemasta samalla kun lautailen. 

Entä mikä sai innostumaan kilpailemisesta?

– Jo heti alussa tiesin, että Deaflympics-kisoissa kilpaillaan myös lumilautailussa. 2003 kisat pidettiin Sundsvallissa, Ruotsissa. Silloin naisten taso paipissa oli sellainen, että ajattelin pystyväni parempaan, jos alan treenailemaan. Sain myös kuuroilta kannatusta, että alkaisin treenata tavoitteellisesti ja lähdin seuraaviin Deaflympics-kisoihin eli Salt Lake Cityyn 2007. Aloitin paipin parissa, mutta 2006 ratalajit tulivat vastaan ja siirryin melko heti niiden pariin ja olen pysynyt ratalajien parissa tähän asti. 

Oliko sulle lumilautailun opettelu erityisen helppoa vai miten tuollainen menestyminen on ollut mahdollista?

– Pääsin alussa aika hyvin alkuun, kun valmennusta järjestyi hyvin ja oli henkilökohtainen valmentaja. Alussa oli helppo kehittyä nopeasti. Kisojen taso kovenee koko ajan vuosien aikana. Ei nykyään olisi voitettu mitaleja näillä taidoilla, millä voitin 2007 kisoissa. Tavoitteelliset harjoittelut ja iso sitoutuminen lajin pariin ovat tuottaneet jokaisesta arvokisoista tuloksia.  

Sä olet laskenut kilpaa arvokisoissa jo kolmella eri vuosikymmenellä, mihin ei taida kukaan muu lumilautailija tällä hetkellä pystyä. Mikä on saanut sut pysymään mukana kaikki nämä vuodet?

– Piti oikein laskea, että oikeastiko olen kilpaillut kolmella eri vuosikymmenellä, hehheh. Kyllä lumilautailu ja kilpaileminen on ollut osa yli puolet elämästäni! Mutten tajunnut, että aikaa ehti kulua tällä tavalla. Itse laji on pitänyt minut mukana. Totta kai välissä on ollut jaksoja, jolloin on ollut mielessä, jos tämä riittäisi. Kuitenkin aina on löytynyt uutta motivaatiota ja tavoitteita. Ensimmäisessä Deaflympicsissä jäi iso harmitus päälle, kun hävisin kullalle 0,5 sekuntia, niin siitä jäi hyvä nälkä 8 vuodeksi, kunnes voitin Deaflympics-kullan paripujottelussa 2015. Niiden välissä toki oli 2011 Deaflympics, joka peruuntui viime tipassa ja tuli EM- ja MM-kisat. 2015 jälkeen olin muutaman vuoden aikana hieman hukassa, koska en tiennyt, että haluanko jatkaa vai lopettaisin. Josta syystä kuitenkaan en lopettanut ja keväällä 2018 aloitettiin uusi Deaflympics-projekti valmentajani Ismon kanssa. Deaflympics 2019 -kisoissa hävisin paripujottelussa 0,11 sekuntia kullalle, niin siitä tuli uusi kultanälkä. Se kultamitali oli meidän 4 vuoden projektin päätavoitteena. 

Nyt on tullut useamman vuoden tauko, kun ensin korona perui kisoja ja sitten SKUL päätti olla lähettämättä kilpailijoita tämän talven Deaflympicsiin. Päätit sitten itse lähteä ”kuulevien” mestaruuskilpailuihin. Mistä keräät motivaation kaikkien näiden vuosien jälkeen lähteä näin kovan työn kautta kilpailemaan, vaikka muut jättävät väliin?

– Tämä oli kova paikka, kun kauden alussa piti miettiä, että mitä tehdään, kun meidän projektin päätavoite meni meidän alta. Eihän voinut lopettaa hommaa tähän, koska haluttiin nähdä miten koronavuosien aikana treenit ovat tuottaneet ja missä tasossa olen verrattuna muihin laskijoihin. Kun ei pääse testailemaan kuurojen kisoissa, niin ei ole muita vaihtoehtoja kuin mennä kuulevien kisoihin. Suomessa ei ole järjestetty moneen vuoteen ratalajien SM-kisoja, niin vaihtoehdoksi jäi Euroopan FIS-kisat. Pikkuhiljaa tuli uudenlaista motivaatio, koska nyt Itävallan mestaruuskisat ja neljä FIS-kisaa toimivat välietappina. Niiden jälkeen mietitään tarkemmin tulevaisuuden suunnitelmista. 

Suomessa oli vielä kymmenen vuotta sitten ahkera porukka pujottelijoita, mutta nyt ne ovat vähentyneet siinä määrin, että liekö olet ainoa lajissa. Miltä se tuntuu?

– Aloitin juuri silloin, kun ratalajien puolella toiminta oli ”ajettu alas”. Onneksi SM-kisoja oli tarjolla vuosittain, kunnes useampi vuosi sitten sekin poistui hiljaisesti FLAT:n ohjelmistosta. Se oli kyllä aika yksinäistä hommaa treenata tavoitteellisesti, koska suurimman osan treeneistä olin ainoa laskija. Välillä oli vaikea, ettei ole omantasoisia kanssakilpailijoita, mutta kun pääsin kehittymään, niin niitä löytyy. Mutta nyt taas moneen vuosiin en ole päässyt kilpailemaan. Rehellisesti se tuntui vähän hölmöltä selittää ihmisille, miksen voi kilpailla Suomessa, koska eihän täällä ole enää ratalajien kisoja ja laji on tavallaan kuollut täällä Suomessa. Kun kävin eka kerta Itävallassa (2015) yhden seuran treeneissä ja alueellisissa kisoissa, oli ”shokki” ja voimaannuttava kokemus, että treenissä oli mukana parikymmentä laskijoita melkein kaikista ikäluokista eskarista senioreihin. Kisoissa oli miltei sata laskijoita. Oli niin voimaannuttavaa kokea kuuluvansa suureen perheeseen. 

Mitä sun mielestä pitäisi tehdä, että ratalajeista tulisi taas suosittuja sekä maailmalla että Suomessa?

– Euroopassa laji vaikuttaa olevan melko hyvässä tilanteessa, koska harrastajia löytyy ja on myös seuratoimintaa, eli junnut pääsevät aloittamaan ja kaikille löytyy eritasoisia kisoja. Suomessa tilanne on eri: ratalautalijat ovat enimmäkseen keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä. Vain muutama naislaskijoita löytyy. Suurin osa nauttii carvailusta. Itse ajattelisin, että ensimmäiseksi pitäisi saada kisoja Suomeen, kuten esimerkiksi ratalajien SM-kisat. Sen lisäksi junnutoimintaa pitäisi herättää. Täällä Suomessa on melko hyvällä mallilla freestylen puolella, koska kilpailijoita löytyy eri ikäluokilta ja seuratoimintaa löytyy myös. Vastaavanlaista tarvitaan myös ratalajeissa, jotta pikkuhiljaa ratalajit elpyisivät ja vahvistuisivat Suomessa. 

Mitä neuvoja antaisit kuuroille, jotka haluavat lumilautailun pariin?

– Älä epäröi kokeilla lumilautailua. Suosittelen lämpimästi aloittamaan hiihtokoulun opetuksella tai kokeneen lautailijan opeilla, jotta pääsisi heti alkuun ja oppimaan oikean laskutekniikan. Hyvän tekniikan pohjalle on helpompi oppia lisää ja kehittää laskutaitoa.

Entä mitä vinkkejä heille, jotka haluavat ratalajien pariin – kuuroille ja kuuleville?

– Kannattaa tutustua muihin ratalaskijoihin, niin heidän kautta voisi löytyä käytettyjä ratamonoja ja ratalautaa, joilla pääsee alkuun. Ojankaivajien foruumista löytyy lajiin liittyviä keskusteluja ja vinkkejä. 

Cecilia Hanhikoski

Ikä: 34
Seura: Rukan lumilautailijat 
Kotikeskus: Ruka
Esikuva: Enni Rukajärvi 
Tulokset:
Deaflympics hopea, 2019 
Deaflympics hopea, 2019 
MM-kulta, 2017
Deaflympics kulta, 2015
Deaflympics hopea, 2015
MM-kulta, 2013
MM-pronssi, 2013
EM-kulta, 2012
EM-kulta, 2012
Deaflympics pronssi, 2007
Deaflympics hopea, 2007

Seuraa Ceciliaa Facebookissa

Suomen Kuurojen Urheiluliitto toimii kuulovammaisten urheilijoiden kattojärjestönä ja tekee yhteistyötä lajiliittojen kanssa. SKUL ry on vuosia tukenut lumilautailija Cecilia Hanhikoskea hänen urallaan.

Lisätietoja: https://www.skul.org/

Artikkelia muokattu: