Ruka 3.10.2024

Järvilehto jatkoon Laax Openin karsinnoista uusintalaskun kautta – Särkipaju uransa parhaaseen slopestyle-sijoitukseen

Kuva: Henri Laakkonen
Slopestylen maailmancup starttasi Laaxista aikaistetuilla karsinnoilla.

Laaxissa Sveitsissä kisattiin tiistaina kauden ensimmäisen slopestylen maailmancupin kilpailun karsinnat. Aikaisemmin oli tarkoitus laskea vain miesten karsinnat, mutta lopulta päädyttiin myös vetämään naisten semifinaalit myöhemmin viikolle ennustetun huonomman sään vuoksi.

Miehissä jatkoon pääsi Kalle Järvilehto, joka oli ensimmäisen ryhmän viimeinen semifinaaleihin päässyt. Toisessa karsintaryhmässä Rene Rinnekangas oli sijalla 14, kun kaksitoista parasta pääsi jatkoon. Naisissa Telma Särkipaju oli sijalla 9 ensimmäinen karsiutunut. Miesten karsintojen parhaat pisteet keräsi Ruotsin Sven Thorgren, naisissa paras oli Saksan Annika Morgan.

Järvilehdon osalta kisassa riitti vaiheita. Hän onnistui ensimmäisessä laskussaan loistavasti, mutta pieni aikaisin tipahtaminen viimeisessä reilissä laski pistepottia. Toisella laskulla kisaa kuvanneissa kameroissa oli häiriötä kesken laskun, eivätkä tuomarit voineet arvostella laskua. Järvilehto joutui uusimaan laskun. Kolmannella kerralla kaikki onnistui, ja jatkopaikka tuli – vaikkakin karsintaryhmän viimeisellä sijalla.

– Treenit meni tosi hyvin ja oli todella hyvä laskea. Hyvä fiilis oli ja sain pitkästä aikaa caballerial tupla 900:n kaaresta. Siitä olin fiiliksissä. Ekalla ranilla vähän tipuin viimeisen reilin, ja siitä rokotettiin. Toisella sain kliinimmin kaiken päälle ja olin tyytyväinen, että sain ranin päälle. Lähdimme siitä kuvailemaan reilejä, niin hississä saimme tiedon, että pitää ottaa toinen rani uudestaan kun ei kamera toiminut. En meinannut uskoa, että on todellista ja ajattelin, etten varmasti laske uudestaan. Olin jo tuudittautunut siihen, että laskut on laskettu ja kroppa oli vetänyt löysäksi. Olin ihan super vihainen. Hyvällä raivolla sitten lähdin uusintalaskuun, ja sainkin kaiken vähän paremmin – eli se lopulta oli mulle hyvä. Sillä laskulla pääsin hivutellen semifinaaleihin, ja olen lopulta tosi tyytyväinen ja iloinen siitä, että sain kolme ländättyä rania. Suurta tunteiden vuoristorataa tämä päivä, mutta innolla odotan nyt semejä. Siellä pientä upgradea, niin katsotaan mitä sieltä sitten tulee, Järvilehto kommentoi.

Telma Särkipaju otti yhdeksännellä sijalla uransa parhaan tuloksen slopestylen maailmancupista. Hän oli päivästä ja laskuistaan tyytyväinen:

– Ekat kisat mulle tällä kaudella, ja oli ihan täydelliset olosuhteet. Oli sairaan kiva laskea. Ei tarvinnut kuumotella tuulta tai mitään muutakaan ja näki tosi hyvin. Sain ländättuä ekalla sellaisen perus varman ranin ja olin tosi haipeissa sen jälkeen. Sitten tokalla halusin tehdä backside 900, koska lasku tuntui tosi varmalta. Laskujen välissä aurinko oli kuitenkin ehtinyt lämmittää sen verran, että vauhdit olivat hidastuneet. Frontside 720 tuli sitten vähän lyhyelle, joten ei siitä sen enempää, mutta hyvät fiilikset ja ei kun seuraavaa kohti, Särkipaju kertoo.

Rene Rinnekangas sai niin ikään laskunsa päälle, mutta pisteet jäivät monien mielestä yllättävän mataliksi. Päävalmentaja Jussi Räsänen oli kuitenkin laskijoiden panokseen erittäin tyytyväinen:

– Aamusta asti tunnelmat oli hyvät ja harjoitukset onnistuivat kaikilla hienosti. Kaikki saivat kasattua sen mitä tarvitsi ja laskunsa päälle, joten siinä mielessä hyvä päivä. Telman osalta hieno tulos heti kauden ensimmäisessä kisa, ja siihen pitää olla tosi tyytyväinen. Miehissä Kallella myös loistava tulos ja jatkoon. Renen laskusta tuomarit eivät tänään tykänneet, vaikka tosi hienosti pisti omansa päälle ja siinä oli oikeaa lumilautailua. En muuttaisi Renen meiningistä mitään. Me tehdään omaa hommaamme ja tänään se hienosti tehtiinkin ja tuomarit tekevät omaansa, Räsänen kommentoi.

Miesten semifinaalit on tässä vaiheessa aikataulutettu perjantaille ja finaali lauantaille, mutta aikataulumuutokset ovat mahdollisia. Kisat on nähtävissä suorana osoitteessa open.laax.com.

Miesten tulokset: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2024/SB/6215/2024SB6215RLQ.pdf

Naisten tulokset: https://medias1.fis-ski.com/pdf/2024/SB/6212/2024SB6212RLQ.pdf

Maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja SkiOne.