Pyhä 17.4.2024

Kaatuminen lopetti Suur-Hamarin kisan Pyhällä kauden avauksessa ennen aikojaan

Kuva: Harri Tarvainen, Lumilautaliitto
Matti Suur-Hamari oli Pyhällä paracrossin maailmancupin avauksessa aikalaskujen nopein mutta tippui ensimmäisessä karsintaryhmässä.

Hallitseva paracrossin paralympiakultamitalisti Matti Suur-Hamari aloitti kautenssa nopeasti mutta rikkonaisesti. Aikalaskut hän voitti ajalla 47,99 ollen lähes sekunnin nopeampi kuin joukkuekaverinsa, kanadalainen Alex Massie. Ensimmäisessä karsintaryhmässä hän kuitenkin kaatui lähtösuoralla tippuen jatkosta. Näin ollen hän ei tällä kertaa päässyt laskemaan mitaleista jääden sijalle 16.

– Aikalaskut meni hyvin ja lasku kulkee. Vauhtia on: pohjat saatiin karsinnoissa. Tänään kisa kaatui semmoiseen odotteluun. En oikein saanut pidettyä itseäni hereillä, ja sitten tuli hölmö virhe ekassa heatissa. Naamallen tulin starttisetissä, mutta tällaista se lumilautacrossissa välillä on. Sitä sattuu, ja huomenna on uusi päivä ja uusi kisa. Ei tässä iso maailma onneksi kaatunut. Tämä tekee vain jatkossa kisaamisen jännemmäksi. Nyt oli siinä mielessä hyvä, että saatiin kaatumiset pois alta eikä tarvitse niitä enää tehdä. Nyt käydään syömässä ja saunomassa ja huomenna uusiksi, Suur-Hamari kommentoi.

Suur-Hamarin sarjan voitti niin ikään hänen joukkuekaverinsa Ben Tudhope Australiasta. Kisan toinen suomalainen Matti Sairanen oli omassa sarjassaan sijalla 13.

Pyhällä lasketaan sunnuntaina toinen paracrossin maailmancupin kilpailu.

Tulokset, miehet lievempi alaraajavamma:
1. Ben Tudhope AUS
2. Alex Massie CAN
3. Keith Gabel USA

16. Matti Suur-Hamari

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.