Sappee 11.6.2024

Suomen joukkue MM-kisoihin valmis – mukana kaksi ensikertalaista

Kuva: Henri Laakkonen
Suomalaiset osallistuvat slopestyleen ja big airiin.

Georgian Bakurianissa järjestettäviin lumilautailun maailmanmestaruuskisoihin lähtee Suomesta viiden laskijan joukkue. Helmikuun 19. päivästä maaliskuun 5:een kestävien MM-kisojen slopestyleen ja big airiin osallistuvat Kalle Järvilehto, Mikko Rehnberg ja Carola Niemelä sekä ensimmäisiin aikuisten maailmanmestaruuskisoihinsa lähtevät Telma Särkipaju ja Valtteri Kautonen.

– Joukkueen koko on suhteellisen odotetunlainen. Naisiin saatiin toinen lisäpaikka aivan kalkkiviivoilla. Kiintiöpaikat ovat tiukassa, kun naisiin on vain 30 paikkaa. Telma on hienosti laskenut debyyttikauttaan ja jatketaan hänen kanssaan tutustumista aikuisten kansainväliseen kilpailuun nyt MM-kisoissa. Toisena lähtijänä on Carola, jolla oli hyvä suoritustaso Copperin maailmancupissa ja kokemusta on olympialaisista saakka. Myös Eveliina Taka olisi ollut kandidaattina, mutta loukkaantuminen Laaxissa sinetöi valinnat Bakurianiin. Miesten osalta on hieman samanlainen tilanne. Mikko ja Kalle lunastivat A-maajoukkueen laskijoina paikkansa jo alkukauden näytöillä, mutta nyt Rene Rinnekankaan loukkaannuttua Challenger-joukkueesta mukaan nousee Valtteri Kautonen kehiin seuraavaksi parhaalla ranking-sijoituksella. Valtterilla on ollut hankalat viime kaudet. Hän joutui jättämään myös viime kaudella kisoja väliin kuntoutuakseen loukkaantumisesta, mutta nyt on kaikki hyvin ja hän pääsee aloittamaan kovimmasta mahdollisesta paikasta. Hienoa, että saadaan Valtteri kehiin, vaikka tietenkin Renen loukkaantuminen on harmillinen. Mukava kuitenkin päästä näkemään Valtteri tositoimissa, kommentoi team manager Antti Koskinen joukkueen kokoonpanoa.

Bakurianiassa järjestettiin viime kaudella maailmancupin kisa ensimmäistä kertaa, mutta sinne ei suomalaisia osallistunut. Nyt joukkue pääsee tutustumaan uuteen kohteeseen ensimmäistä kertaa:

– Mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Suomen joukkue ei siellä ole aiemmin käynytkään. Tulee olla mielenkiintoista nähdä, millaisiksi olosuhteet on saatu. Tiedetään, että isoa kehitystyötä on tehty paikan päällä ja mallikkaalta näyttää. Sää on ollut myös talvinen, joten hyvältä näyttää ja mukava päästä kokemaan uusi paikka, Koskinen kommentoi.

Tämäkin kausi on todistanut, että kärki on lumilautailussa tällä hetkellä laaja ja vaihtuvuus finaalissa suurta. MM-tavoitteet on mitoitettu sen mukaan:

– Tavoitteena on, että lähdemme hakemaan finaalipaikkoja. Tälläkin kaudella on nähty, että peli on auki: taso on kova, ja jokaisen kisassa mukana olevan laskijan on onnistuttava tosi hyvin, että podiumille voi päästä. Nimet ovat kärjessä vaihtuneet paljon. Lähdemme tekemään kuuluisaa omaa suoritusta ja sillä päästään pitkälle.

Suomen MM-joukkue:

Kalle Järvilehto, 27, on laskenut erinomaisen kauden. Hän ylsi kauden neljästä big airin maailmancupin kisasta kolmessa finaaliin voittaen Churissa karsinnat. Lisäksi hän otti tammikuun lopussa Prato Nevosossa Eurooppa cupin slopestylessä neljännen sijan. Hänellä on vielä yksi maailmancupin startti Calgaryssa vastassa, joten tuoretta kokemusta on Kallella Bakurianissa alla.

Mikko Rehnberg, 25, hallitsee temput mutta isoissa kisoissa onnistuminen vielä odottaa tulemistaan. Kotikentällä Kasurilassa hän voitti viime keväänä big airin Suomen-mestaruuden toista kertaa peräkkäin, ja viime kaudella hän ylsi maailmancupissa kahdesti finaaliin.

Carola Niemelä, 23, laski itsensä hienosti Pekingin olympialaisiin sijoittuen viime kaudella Calgaryn maailmancupissa viidenneksi, mikä on hänen korkein mc-sijoituksensa. Tällä kaudella hän oli lähellä finaalipaikkaa Copperin maailmancupissa, mutta selkävaivat estivät osallistumisen Kreischbergin kisaan. Nyt selkävaivat on selätetty.

Seinäjokinen Telma Särkipaju, 17, nousi tällä kaudella aikuisten maajoukkueeseen ja on ottanut paikkansa rytinällä vastaan. Nuorten puolelta hänellä on takanaan EYOF-kultaa ja -hopeaa, ja tänä kautena hän on jo yltänyt finaaliin Edmontonin maailmancupissa. Lisäksi finaalipaikka oli lähellä Laaxissa ja Churissa, joten varmuus Telmalla on erinomainen.

Hyvinkäältä kotoisin oleva Valtteri Kautonen, 20, nousi aikuisten maajoukkueeseen vuonna 2020, jolloin hän loukkaantui Laax Openissa. Sen jälkeen hän on palaillut kisojen pariin rauhalliseen tahtiin ottaen muun muassa Suomen-mestaruuskisoista kaksi pronssia. Rene Rinnekankaan jäätyä pois loppukauden kisoista loukattuaan nilkkaansa aukesi Kautoselle mahdollisuus ottaa Georgiasta MM-debyytti.

Kisojen aikataulu suomalaislajeissa:

24.2. naisten slopestylen karsinnat
26.2. miesten slopestylen karsinnat
27.2. slopestylen finaali
4.3. big airin karsinnat
5.3. big airin finaali

Bakurianin MM-kisoista lähetystä tarjoaa Ylen kanavat.

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.