Mielakka 22.5.2023

Pyhällä entistä enemmän elämyksiä 2017–18

Pyhän hiihtokoulu opastaa eri kohderyhmät vapaalaskun pariin. Hiihtokoulun uusia vapaalaskutuotteita on kehitetty esimerkiksi lapsille, perheille ja pariskunnille. Kuva: Teemu Kuisma
Vuoden hiihtokeskus 2017 -tittelin pokannut Pyhä jatkaa määrätietoista seikkailutunturin kehittämistä. Talvelle 2017–18 Pyhän väki lupaa lisää tekemistä, lisää majoitusta, lisää lunta ja lisää tapahtumia. Listasimme Pyhän uutuuksista tärkeimmät.

Pyhä valittiin keväällä 2017 vuoden hiihtokeskukseksi. Valintaraati kiitteli Pyhän luonnetta:

”Pyhä on rakentanut johdonmukaisesti omaa identiteettiä ja keskuksessa onkin kokonaisvaltainen luontoelämys vahvasti läsnä. Hiihtokeskuksen kehitystyön ytimessä on jo vuosia ollut ”ski in – ski out -konsepti”, jonka myötä Pyhästä on muodostunut helposti lähestyttävä ja kodikas lomakohde.”

Sama johdonmukainen työ on Pyhällä jatkunut kesän yli ja ensi talvena hiihtäjät pääsevät nauttimaan taas uusista elämyksistä.

Lisää koettavaa

Pyhä kehittää tunturiin elämyskokonaisuutta. Etenkin lapsiperheiden iloksi on Pohjoisrinteillä luikerteleva Huttuseikkailu saanut kunnon piristysruiskeen. Huttuseikkailun laskemalla pääsee jatkossa muun muassa syöttämään poroja ja pitämään taukoa uudella laavulla. Huttuseikkailuun sukelletaan graffititaiteella koristellun portin läpi. Graffitit koristavat myös Perherinteillä.

Pyhän perinteiset viikko-ohjelmat korvataan teemoitetuilla rinneseikkailupäivillä. Tulossa on esimerkiksi vapaalasku-, seikkailu- ja huvittelupäiviä.

Myös vapaalasku- ja seikkailutuotteita on kehitetty. Vapaalaskussa huomioidaan entistä paremmin eri kohderyhmät, kuten juniorit ja perheet. Tavoitteena on tarjota elämyksiä sekä ensikertalaisille että kokeneille laskijoille.

Viime kaudella lanseerattu seikkailu-mobiilipeli on tänä talvena käytössä heti joulusesongista lähtien. Seikkailupeli opettaa tietoja ja taitoja, sekä opastaa tunturin parhaille vapaalaslasku- ja somespoteille. Pelin edetessä pelaaja kerää itselleen seikkailutaitoja ja virtuaalisia seikkailuvälineitä.

Rinteessä ei liikuta vain suksilla tai laudalla, vaan myös talvipyöräily tulee ohjelmaan. Läskipyöräilyä on mahdollisuus harrastaa tunturin huipun lisäksi myös Perherinteillä hissiä käyttäen.

Maisemamatkaajillekin on tulossa lisää erilaisia elämyksiä ja aktiviteetteja. Pyhän huipulla on mahdollisuus pulkkailla, lumikenkäillä ja pyöräillä.

Lisää majoitusta

Pyhällä on viime vuodet rakennettu majoituskapasiteettia lähinnä ski in – ski out -konseptilla. Ideana on tarjota majoitusvaihtoehdot aivan rinteiden tuntumasta, jotta majapaikasta pääsee vaivattomasti siirtymään rinteeseen.

Majoitus Pyhällä pyritään rakentamaan mahdollisimman lähelle rinteitä. Uudet PyhäLinna-huoneistot nousevat Perherinteen tuntumaan.

Konseptin mukaisesti Pyhällä on toteutettu jo 77 huoneistoa ja lisää on tulossa: aivan Perherinteen viereen valmistuu syksyllä uudet PyhäLinna-huoneistot, eli yhteensä 300 vuodepaikkaa.

Perherinteiden tuntumaan valmistuu myös seitsemän osittain lasikattoista hirsirakenteista Pyhä Igloos -huoneistoa.

Näiden lisäksi alueelle valmistuu matkailukäyttöön yksi paritalo sekä useita yksityisiä mökkejä. Majoitusinvestointien arvon on kahdeksan miljoonaa euroa.

Lisää tapahtumia

Pyhän kausi 2017–18 alkaa marraskuussa, kun maailman parhaat krossilaskijat ja paralumilautailijat saapuvat tunturiin valmistautumaan olympiatalveen. Paralumilautailijoiden leiri huipentuu kahden maailmancup-osakilpailun Lapland Para Cross Games -tapahtumaan 1.–2.12.2017.

Myös Pyhän Free’kend-vapaalaskutapahtumia on kehitetty. Vapaalaskukausi startataan Free’kend-avajaisissa 8.–10. joulukuuta. Yksi Free’kend-konseptin uutuus on Free’kend-lähettiläät, jotka ovat kokeneita vapaalaskijoita. Tapahtumissa lähettiläät ovat mukana muun muassa kouluttajina.

Myös Antti Autin lautailutapahtumassa suunnataan aikaisempaa enemmän Pyhän offareille. Lumilautailijoiden tapahtuma muuttaa kalenterissa uuteen ajankohtaan maaliskuulle: 2.–4.3.2018.

Free’kend-tapahtumissa kartutetaan taitoja, opitaan uutta ja lasketaan hyvässä seurassa. Kuvassa treenataan lumivyörypiipparin käyttöä. Junior Free’kend järjestetään 22.—25.3.2018.
Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Keskiviikkona 28.6.2023 on useassa keskuksessa tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Idea on sama kuin talvella: hissillä ylös ja kunnostettuja reittejä pitkin alas!
Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Antti Autti kuvasi vapaalaskuelokuvan Pyhällä

Lumilautailu

Pyhän kesä on vilkas – opas kiinnostavimpiin tapahtumiin

Keskusuutiset

Pakohuone on Pyhän uusi elämys

Pyhä