Laajis 26.11.2022

Suomen pisin parkki: Saariselällä kikkaillaan 1,2 kilometriä

Saariselän parkkia kehitetään kaudella laskijoiden toiveiden mukaan. Kuva Juha Kauppinen, laskija Wilma Löfgren.
Naisenergia jyrää Saariselällä. Sen voimin on järjestetty jo kaksi kertaa keväällä tyttöjen oma laskutapahtuma Girls Go Shred. Samalla energialla valmistellaan kaudelle 2017–18 Kaunispäälle uutta parkkia. Pituutta uutukaiselle tulee 1,2 kilometriä.

Saariselän uusi parkki on kiitettävän pitkä, sillä laskulinjaa on luvassa peräti 1,2 kilometriä. Pituutta tärkeämpi on kuitenkin parkin monipuolisuus ja toiminnallisuus.

”Pituus ei ole se tärkein juttu. Haluamme että koko 1,2 kilometrin matka on mahdollisimman hyvin käytetty ja antaa hauskaa laskettavaa kaiken tasoisille laskijoille”, parkin kehitysprojektissa mukana oleva Fanni Katajamaa muistuttaa.

Ei vain suuria härveleitä. Saariselkä haluaa parkkinsa olevan kaiken tasoisten laskijoiden temmellyskenttä. Kuva Noora Portti, laskija Saara Lehtiranta.
Ei vain suuria härveleitä. Saariselkä haluaa parkkinsa olevan kaiken tasoisten laskijoiden temmellyskenttä. Kuva Noora Portti, laskija Saara Lehtiranta.

Uuden mittavan parkin avaustavoite on joulukuun 2017 puolivälissä. Ennen sitä on käytössä pienempi parkki Iisakkipäällä. Täysmittaisen parkin valmistuttua jää Iisakkipäälle miniparkki.

Naisenergia valloillaan suunnittelutiimissä

Suunnittelun alkuvaiheessa Saariselällä kartoitettiin parkin käyttäjien – niin aloittelijoiden kuin pro-laskijoiden – toiveita ja tarpeita. Tämän jälkeen varsin naisvaltainen suunnittelutiimi aloitti työnsä. Parkkia on ollut suunnittelemassa Merika Enne, Sara Säkkinen ja Kuura Koivisto. Tärkeässä roolissa ovat olleet myös Saariselän hiihtokoulun Victor Svenfelt sekä Fanni Katajamaa.

”Suunnittelutiimissä on kivikovaa laskutaitoa ja Saariselän oman hiihtokoulun näkemystä”, Saariselän hiihtokoulun johtaja Fanni Katajamaa iloitsee. (Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Saariselällä on jo kahtena keväänä innostetttu tyttöjä mäkeen Girls Go Shred -tapahtumalla. Naisenergiaa on käytetty myös parkin suunnittelussa. Kuva Juha Kauppinen, laskija Wilma Löfgren.
Saariselällä on jo kahtena keväänä innostetttu tyttöjä mäkeen Girls Go Shred -tapahtumalla. Naisenergiaa on käytetty myös parkin suunnittelussa. Kuva Juha Kauppinen, laskija Wilma Löfgren.

Tavoitteena on täyttää kaiken tasoisten laskijoiden toiveet.

”Pikkujannut ja -tytöt vetää yleensä reilien nokista sivuun, joten sen innoittamana tehdään pieniä hyppyreitä, kumpuja ja kaaria, että aina ei tarvitse tehdä hulluja temppuja”, Fanni Katajamaa avaa suunnitelmia.

Suunnittelussa on otettu myös tehokkuusnäkökulma huomioon, jotta lumien tultua parkki
saataisiin rakennettua nopeasti käyttökuntoon ja rinnekonetyötunnit minimoitua. Rinteeseen on myös lisätty lumiaitoja, jotta lumetustarve olisi entistä pienempi.

Paljon perinteistä, mutta myös jotain aivan uutta

Kaunispään parkin alkuosaan tulee neljä eritasoista reililinjaa. Perinteisten metalli- ja muoviputkien sekä -pressien lisäksi kesällä Saariselällä on valmistettu puisia kaiteita ja muita puuobstaakkeleita.

Reilejä parkkiin tuleekin paljon. Niiden lisäksi parkkiin on kuitenkin suunnitteella tasapainoisesti muutakin tekemistä.

”Vaikka reilit eivät olisi kovin tuttuja, niin silti löytyy paljon laskettavaa”, Fanni Katajamaa lupaa.

Rinteen loppupuolella on useita erilaisia lumesta rakennettuja suorituspaikkoja. Perinteisten boxien rinnalle Saariselällä luvataan harvemmin nähtyjä obstaakkeleita, joissa voi vetää hienoja juttuja kovilla vauhdeilla, mutta jotka sopivat myös vähemmänkin laskeneille.

Säännöllistä ja ohjattua toimintaa

Suunnittelun alkuvaiheessa aktiivilaskijoita saatiin paljon ideoita ja mielipiteitä.

”Lapset toivoivat ohjattua tekemistä, joten tulemme järjestämään ensi kaudelle laskuseuratoimintaa. Esimerkiksi kausikorttilaisille on tulossa oma säännöllinen viikkotapaaminen ja silloin on parkkikoulun lisäksi muutakin laskemista. Tytöille oma juttunsa, kuin myös aivan pienimmille”, Fanni Katajamaa kertoo.

Hän haluaa osallistaa paikallisia lapsia ja nuoria kehitystyöhön myös kauden aikana:

”Parkkia kehitetään ja muokataan talvella laskijoiden toiveita kuunnellen. Haluamme päästää luovuuden valloilleen ja tarjota haasteita koko kaudeksi.”

Vaikka talvi 2017–18 tekee tuloaan vauhdilla, niin yksi juttu parkista kuitenkin yhä puuttuu: nimi. Siihenkin kysytään käyttäjien mielipidettä. GoExpo 2017 -messuilla onkin tarkoitus julkaista kaikille avoin nimikilpailu.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Myllerrysten jälkeen Riihivuoresta kuuluu iloisia uutisia: Pohjoisrinteillä on uusi hissi, keskuksessa on uusi rinnekone, parkki on entistä parempi ja seuralaskijoiden toiveita on kuultu.
Onko talvea 2022–2023 kauniimpaa? Ainakin Levin marraskuu on parhaimmillaan näyttänyt herkulliselta, kuten tämä 23.11.2022 otettu kuva todistaa. Kuva: Essi Toikkanen
Sallan tunnetaan tunnelmasta, mainioista rinteistä ja kodikaasta palvelusta. Kehitystä tehdään systemaattisesti ja kestävästi. Talvelle 2022–2023 Sallassa on parannettu rinteiden valaistusta ja sujuvoitettu ankkurihississä matkustamista.
Monon valintaan kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta, sillä sopivalla kengällä laskee pitkän päivän kovallakin pakkasella.
Rento fiilis ja hyvä meininki ovat Suomen lumilautamaajoukkueen tavaramerkkejä. Myös tältä osin Mikko Rehnberg (kuvassa vasemmalla) ja Kalle Järvilehto jatkavat perinnettä.
Levin kehitys ei hidastu. Talvikaudelle 2022–2023 valmistuu eturinteiden "jäätikköprojekti”, eli uusi nopea tuolihissi, entistä parempi rinneprofiili sekä tehokas valaistus. Lisäksi tunturissa on muita, etenkin lapsia ja vapaalaskijoita, ilahduttavia uudistuksia.
Nyt on aihetta hymyyn! Kaudelle 2022–2023 avautuu Pohjoisrinteille lisää laskettavaa. Uusi rinne kulkee kuvan oikeassa reunassa olevassa metsässä.
Älä katso vain hintaa, vaan hanki omaa taitotasoa ja käyttöä vastaavat sopivan mittaiset sukset. Kasvunvaraa ei kannata miettiä, sillä käytetyt sukset on helppo myydä eteenpäin.
Perjantaina 7.10.2022 on vaikea olla hymyilemättä. Laskukausi 2022–2023 Rukalla on alkanut.
Aloittelevalla laskukansalla on talvesta 2022–2023 lähtien entistä leppoisampaa laskettavaa, kun Tahko Mountainin eturinteen muotoja on loivennettu.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Girls on Tour on naisten oma laskutapahtuma

Keskusuutiset

GoExpo Winter lupaa nostaa talvitunnelman

Keskusuutiset

Saariselällä paljon uutta perheille

Keskusuutiset