Ruka 3.10.2024

Monen lajin hurjapää Jon Sallinen asetti itselleen kovan tavoitteen: ”Pekingin olympialaiset on mun päätähtäin”


Halfpipe-laskija Jon Sallinen on löytänyt itselleen kodin Coloradon osavaltiosta.


Jon Sallinen vastaa puhelimeen Keystonessa, Coloradon osavaltiossa.

-Asun tällä hetkellä Aspenissa, siellä on mun basecamp. Sieltä me lähdetään harjoittelemaan eri suuntiin ja paikkoihin. Iso osa mun treeniryhmästä asuu myös Aspenin lähistöllä, helsinkiläinen sanoo.

Kommentti kertoo mainiosti Sallisen tilanteesta. 20-vuotias urheilija asuu ja harjoittelee Coloradon vuoristossa. Hyvästä syystä.

-Täällä on maailman parhaat paipit ja lajin valmennus.Aivan kylmiltään ei Suomen olympiatoivo Yhdysvaltoihin syksyllä suunnannut.

-Kävin Colorado Rocky Mountain High Schoolia kaksi vuotta. Silloin tutustuin paikkaan ja porukoihin täällä. Sitä kautta alkoi juuri paippilaskeminen kiinnostaa.


Kohti Pekingiä

Sallinen laskee yhä mielellään freeskin kaikkia lajeja. Nyt kuitenkin slopestyle ja bigair ovat jääneet vähemmälle.

-Kun tulin tänne Jenkkeihin pari vuotta sitten, niin täällä tosi moni laski paippia. Huomaisin että en ole kovin hyvä lajissa, vaikka olen Suomen mestari. Se innosti, halusin olla samalla tasolla kuin muut.

Nuorukaisella on selkeä urheilullinen tavoite.

-Pekingin olympiakisoja varten tällä hetkellä treenaan. Jos maailmancupeja tällä kaudella järjestetään, niin toki myös niitä haluan laskea. Mutta Peking ja olympialaiset on mun päätähtäin. Se on mun mielestä realistinen tavoite. Sinne mennään maailmancupin kautta. Ensin pitää hankkia maapaikka.


Korona kiusaa

Haflpipen tämän hetken kansainvälinen kisakalenteri on lähes tyhjä.

-Joulu- ja tammikuussa piti olla maailmancupin kisoja. Ne peruttiin. Joku siirretty kisa saattaa vielä keväällä olla ohjelmassa, katsotaan nyt. Nor-Am Cup pyörii täällä USA:ssa, niissä käyn kilpailemassa.

Verkkaisessa kisarytmissä on myös puolensa.

-Olen päässyt treenaamaan tosi paljon ja hyvin. Toki toivoisin silti kisoja, että pääsisi näyttämään uusia temppuja.

Coloradon osavaltiossa laskettelukeskukset ovat auki.

-Onneksi ei ole se tilanne kuin keväällä. Silloin täällä meni kaikki paikat kiinni. Nyt esimerkiksi Copper Mountainissa on maskipakko, maskin saa riisua vain urheilusuorituksen ajaksi. Tosi vähän on sellaisia ravintoloita, joihin pääsee sisälle syömään, Sallinen kertaa kotialueensa tilannetta.


Monilahjakkuus

Sallinen on urheilun monilahjakkuus. Freesikin kaikki lajit ovat tuttuja, nuorempana hän laski myös alpin lajeja.

-Aloitin alppipuolella, harrastin puikkaa ja suurpuikkaa. Sitten siirryin freestylen puolelle ja aloitin oikeastaan kaikki freestylen lajit samaan aikaan. Monipuolisesti olen harrastanut, Sallinen kertaa.

-Serena, Talma ja Sappee, muun muassa näissä paikoissa kävin. Faija potki meidät nuorena mäkeen, isoveljen kanssa laskettiin ja treenattiin. Potkittiin toisiamme pidemmälle ja eteenpäin. Jos jompikumpi meistä keksi uuden tempun, niin toisen piti heti laittaa paremmaksi.

-Ja junnuna pelasin jalkapalloa, käsipalloa ja salibandyä myös.


Extreme-hyppyjä

Lumilajit ja pallopelit ovat vielä melko tavallisia lajeja suomalaisille. Sen sijaan extreme-uimahyppyjä ei niin moni harrasta. Salliselle sekin laji on tuttu.

-Mulla on aina ollut hyppely ja voltit mielessä, esimerkiksi uimassa käydessä olen aina hyppinyt. Muun muassa Helsingin uimastadikalla 10 metristä ja niin edelleen. Pari vuotta sitten näin norjalaisten tekemiä pelle- ja extremehyppyjä, sain siitä insipraatiota, hurjapää kertaa.

Viime elokuussa Suomessa ja Helsingissä järjestettiin ensimmäiset Döds-kisat, Sallinen oli tietenkin mukana.

-Menin vaan huvikseni hyppimään, mutta tulin toiseksi. Kisan voittajalla oli jo paikka MM-kisoissa, niinpä sain golden ticketin MM-kisoihin. Sielläkin meni ihan hyvin, olin jaetulla viidennellä sijalla.

Kisat järjestettiin Oslossa.


Voltteja suksilla

Vuoden 2019 toiseksi viimeisenä päivänä Sallinen juklaisi TikTokissa temppuvideon, joka on kerännyt miljoonia katselukertoja. Videolla seitsemän laskijaa tekee suksilla takaperin yhteisvoltin.

-Isoveljen kanssa tehtiin junnuna Norjan leirillä bäkkäreitä.  Keksittiin se pari vuotta sitten Rukalla uudestaan. Tehtiin käsi kädessä bäkkäri, sitten otettiin yksi kerrallaan muita siihen mukaan. Hyppyriin ei mahtunut enempää kuin seitsemän. Laitoin videon someen ja se räjähti siellä, Sallinen kertaa.


Ihme ja kumma Sallinen on selvinnyt hurjista lajeista ja tempuista vuosien ajan ilman isompia loukkaantumisia. Seuraavan vuoden monen lajin taitaja tähtää Pekingin olympialaisiin lajinaan freeestylen halfpipe.