Ruka 3.10.2024

Santeri Kiiveri ei piilottele tavoitteitaan


Paralympialaisiin nimetty Santeri Kiiveri, 21, on matkalla Norjan Lillehammerissa järjestettäviin MM-kisoihin. Kisat ovat siirtyneet viime talvelta tähän poikkeukselliseen ajankohtaan. Kahden arvokisan kausi ei nuorta laskijaa pelota, pikemminkin hän puhkuu intoa arvokisarumban alkaessa. 

Lillehammerin MM-kisoihin on saapumassa kaikki huiput, joten luvassa on kovatasoiset kisat. Viimeisimmän täyden maailmancup-kauden päätteeksi cupin voittoa juhlinut Kiiveri on asettanut itselleen selkeän tavoitteen, eikä hän epäröi sanoa sitä ääneen. 

”Edellisissä paralympialaisissa sijoituin pujottelussa neljänneksi. Silloin se harmitti, mutta myöhemmin kokemus on kyllä kirkastunut huomattavasti. Nyt suunta on vain ylöspäin, eli mitaleille.” 

Kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin, joka on antanut pohjaa korkeille tavoitteille. 

”Hyvällä fiiliksellä arvokisoihin lähden. Oikeat palaset on saatu tehtyä oikeaan aikaan.” 

Kun takana on maailmancupin voitto ja olympialaisten neljäs sija alkaa myös ulkoisia paineita kertymään, mutta Kiiveri keskittyy vain omaan tekemiseen. 

”En osaa ottaa stressiä muiden odotuksista, pystyn sulkemaan sen ulkopuolelle. Ei se ole muilta pois, jos minä en menesty. Ei minua muiden mielipiteet sinällään kiinnosta, ei ole iso juttu, että muut odottavat menestystä.” 

Kiiveri nimettiin paralympiajoukkueeseen jo joulukuun alussa. Nimeäminen ei tullut yllätyksenä, mutta tieto valinnasta oli hyvin mieluinen.

”Odottavaisin tunnelmin otin tiedon vastaan. Itselle on ollut koko ajan selvä, että sinne mennään. Nyt ei enää tarvitse miettiä, täyttyvätkö kriteerit ja minkälaisia lisänäyttöjä pitää mahdollisesti vielä antaa.” 

Kovat kapinat tulossa

Norjan MM-kisoista puhuttaessa sävy on paralympialaisiin valmistavista kisoista. Kisoissa kuitenkin lasketaan täysillä. 

”Paralympialaiset ovat ehdottomasti ykköstavoitteeni, toki myös MM-kisat ovat tärkeät. Kaiken muun olen jo onnistunut voittamaan, mutta arvokisamitaleiden tavoittelu on minulta jäänyt viime vuosina väliin loukkaantumisten takia”.

Pekingissä kaikki uutta

Paralympialaisten kisarinteille on päässyt vain harva laskija, joten kokemus on kaikille uusi. 

”Kiinaan lähden odottavaisin mielin. Kisarinteen kaltaisia olosuhteita, eli tykkilumirinteitä olemme päässeet laskemaan täällä Suomessa. On sitä ennenkin uusiin rinteisiin menty ja sama tilanne on muillakin laskijoilla.”  

Hyväksi havaittu kokoonpano

Kahden arvokisan kausi ei ole juurikaan vaikuttanut slovenialaisen Roman Roznanin valmennuksessa jatkava varman laskijan maineessa oleva Kiiveri.

”Meillä on ollut sama tiimi jo useamman vuoden. Olemme pyrkineet pitämään treenaamisen aika 

samanlaisena, kun niin on kulkenut hyvin myös aiemmilla kausilla,” Kiiveri toteaa luottavaisena. 

Talviparalympialaiset käydään Kiinan Pekingissä 4.–13. maaliskuuta.

Santeri Somessa

Artikkelia muokattu: