Laajis 26.11.2022

Suomen alppimaajoukkueen naiset Levin maailmancupissa

World Cup Levi käydään 19. ja 20.11. 2022 Levi Black -rinteessä. Suomen edustajat kilpailuihin on valittu. Kolme osallistujaa Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen sekä Charlotte Henriksson oli vahvistettu jo aiemmin. Tänään käydyn maajoukkueen Challeger-ryhmän karsintakisan voitti Riia Pallari.

Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Janne Leskinen avaa joukkueen valintamekanismia. 

”Suomella on kisaan kuusi paikkaa, mutta loukkaantumisten johdosta voimme käyttää niistä vain neljä. Tulosten ja ranking-pisteiden perusteella kolme urheilijaa ovat ansainneet paikan Levin kisoihin: Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen sekä Charlotte Henriksson. Karsintakisan voiton myötä neljännen paikan saavutti Riia Pallari.

Karsintakisa neljän kauppa 

Neljännestä kisapaikasta kilpailivat neljä Challenger-ryhmän laskijaa: Veera Alaniska, Silja Koskinen, Riia Pallari , Sanni Virta sekä Aada Kanto. 

”Karsintakisassa urheilijat laskivat kolme laskua, joista kaksi parasta huomioitiin valinnassa.”

Pallari oli iloinen nainen karsintakisan jälkeen

””Olen päässyt laskemaan Levillä hyvissä olosuhteissa jo muutaman viikon ajan, joten laskuvarmuuttakin on ehtinyt kertyä, joka auttoi myös karsintakisassa. Karsinnassa sain onnistuneet laskut ja nyt vain keskittymään vielä viimeisiin harjoituksiin ennen ensi viikon kisoja. Hyvin ja odottavaisin mielin kohti maailmancupin starttia!”

Pohjolainen ja Korpio kuntoutumassa

Viime vuonna Levillä säväyttänyt Rosa Pohjolainen kuntouttaa keväällä loukkaamaansa polveaan koko kauden. Nella Korpion selkää on kuntoutettu viime viikot Tanja Poutiainen-Rinteen luotsaamalla Comeback Centerillä. Korpion mahdollista osallistumista on puntaroitu pitkään, mutta selkä ei ole toipunut siihen kuntoon, että osallistuminen Levin kisaan olisi mahdollista. 

”Kuntoutumassa olevista urheilijoista Rosa Pohjolainen sekä Nella Korpio olisivat terveinä ollessaan olleet oikeutettuja kisapaikkaan.”

Riia Pallari