Pyhä 17.4.2024

Valmentajakoulutus on käynnistynyt


Ski Sport Finlandin ja Suomen Lumilautaliiton lanseeraama yhteinen lajivalmennuskoulutus on nyt käynnissä. Jyväskylän Yliopiston ja Olympiavalmennuskeskuksen asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä toteutettava koulutus tarjoaa kattavan kokonaisuuden aina etänä käytävistä teoriaosuuksista lähiopetukseen.

Koulutus jakautuu teoria- ja lähiopetusjaksoihin. Teoriaosuudet toteutetaan etäopintoina videota ja oheismateriaaleja apuna käyttäen, ja lähiopetusta vaativat opinnot suoritetaan 2-3 viikonloppuna tulevan kauden aikana mm. Vuokatissa.

Kokonaisuuteen etäopintojen ja lähijaksojen kautta osallistunut valmistuu lajivalmentajaksi. Pätevyydellä on mahdollista jatkaa valmentajan ammattitutkintoon sekä AMK-opintoihin. Koulutukseen voi osallistua matalalla kynnyksellä, mutta lajitausta ja aiempi seuratoiminnassa mukana olo katsotaan eduksi. 

Koulutuksen teoriaosuudet suoritetaan etäopintoina SKHOLE-palvelun kautta videoin ja oheismateriaaleja apuna käyttäen. Lähiopetusta vaativat opinnot suoritetaan 2-3 viikonloppuna tulevan kauden aikana. 

– Rinnelajien valmennuskoulutuksen kehittäminen on ollut yhtenä pääteemana lajiliittojen kevään ja kesän suunnitelmissa. Aikaisemmin valmennuskoulutukset on järjestetty lähiopetuksena, jossa teoriaopinnot ovat vieneet suuren osan ajasta ja käytännön tekemiseen ja harjoitteluun käytetty aika on ollut verrattain pientä. Skhole-oppimisalusta on toiminut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa jo pitkään, ja koin, että se voisi toimia erinomaisesti myös urheiluvalmentajien koulutuksessa. Ensimmäiset kokonaisuudet saatiin nopeasti ja tehokkaasti ympäristöön ja jatkossa kokeiden ja lisämateriaalien tuottaminen mahdollistaa toimivan kokonaisuuden tuleville vuosille, freestylehiihdon ja lumilautailun huippu-urheilujohtaja Jussi-Pekka Kinnunen kommentoi.

Suoritettujen etäopintojen ja lähijaksojen myötä kaikkiin koulutusosioihin osallistunut sertifioituu lajivalmentajaksi.

Koulutukseen ilmoittautuminen on auki täällä: https://www.lyyti.in/Ilmoittautuminen_lajivalmentajakoulutukseen_1137

Teoriaosuus: 125 € / vuosi (Teoriaosuuden voi ostaa irrallisena kokonaisuutena) 

Lähijaksot: 1. – lähijakso / Fyysinen harjoittelu: Vuokatin Urheiluopisto 11.-13.12. Koulutuksen hinta majoituksineen täyshoidolla on 300 € / osallistuja.