Ruka 3.10.2024

Jukola kymmenes nuorten MM-kisojen big airissa

Ville Jukola Kuva: Samu Karvonen
Ville Jukola teki hienon paluun loukkaantumisen jälkeen.

Espoolainen Ville Jukola on laskenut kymmenenneksi big airissa nuorten MM-kisoissa Uudessa-Seelannissa. Kisan voitti Japanin Taiga Hasegawa. Erik Jurmu oli jäänyt niukasti finaalista oltuaan karsintaryhmänsä ensimmäinen jatkosta tippunut ja lopulta sijalla 16.

– Hyndä oli hyvä, oli kiva laskea ja taso oli kova. Temput onnistuivat hyvin. Viimeksi olen hyppinyt seitsemän kuukautta sitten, niin ihan hyvin meni siihen nähden, Jukola kertoo. Hänen nilkkansa oli murtunut tammikuussa Livignossa World Rookie Tourin kisassa.

Jukola aloitti finaalin vahvasti. Hän teki ensimmäisellä kierroksella frontside 1440, jonka kanssa hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen seitsemäs. Toisella kierroksella hän teki backside 1080 yltäen kahdeksannelle sijalle, mutta kolmannella kierroksella hän ei saanut päälle backside 1260:tä. Kisa oli äärimmäisen kovatasoinen, kun jokainen finalisti pyöri vähintään kerran 1440 ja useampi myös 1620.

Tulokset: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2024/SB/6891/2024SB6891RLF.pdf

Nuorten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat SkiOne ja Kuoma.