Ruka 3.10.2024

Niemelä ja Särkipaju jäivät karsintoihin MM-slopestylessä

Telma Särkipaju Kuva: Antti Koskinen
Särkipaju parhaana suomalaisena sijalla 19.

Bakurianissa Georgiassa lumilautailun maailmanmestaruuskisoissa saatiin laskettua eiliseltä tälle päivälle siirretty naisten slopestylen karsinnat sekä miesten ja naisten finaali. Naisten karsinnoissa laskemassa olivat Carola Niemelä ja Telma Särkipaju, jotka eivät tällä kertaa jatkaneet finaaliin. Kun miehissä oli Mikko Rehnberg ja Kalle Järvilehtokin tippuneet jatkosta, ei finaalissa nähty suomalaislaskijoita.

Särkipaju kaatui ensimmäisen laskunsa frontside 720:n. Toisella hän paransi laskuaan, mutta caballerial underflipin pieni pyllähdys rokotti pisteitä.

– Aamulla heräsin hirveään mahakipuun ja ajattelin, etten tässä olossa pysty kisaamaan. Lähdin siitä kuitenkin rinteeseen ja aamutreeneissä oli aika huono olo ja muutenkin väsynyt fiilis. Olo kuitenkin parani ja alkoi olla ihan hyvä fiilis kisaan. Ekalla ranilla frontside 720 meni sitten pitkäksi ja siitä jouduin itseäni keräämään. Tokalla yllättävän pitkälle tuli eka hyndä. Aika vaikea päivä ollut fyysisesti ja henkisesti, niin voin vaan olla tyytyväinen, että sain itseni kasattua kisaraneihin. Kyllähän se silti harmittaa, ettei tullut onnistumista, mutta seuraavaa kohti, MM-kisojen ensikertalainen Telma Särkipaju kommentoi.

Carola Niemelä sai ensimmäisen laskunsa pystyyn, mutta hän hyppäsi yhden kaiteen ohi ja jätti frontside 720:n pienemmäksi pyörimiseksi frontside 360:een. Toisella laskullaan hän aloitti vahvasti, mutta kaatui frontside 720:n. Särkipaju oli karsintojen 19. ja Niemelä 24., kun 12 parasta laskijaa jatkoi finaaliin. Karsinnat voitti Uuden-Seelannin Zoi Sadowski Synnott, ja naisten finaalin Iso-Britannian Mia Brookes.

– Tänään pääsin ensimmäistä kertaa laskemaan hyppyreitä, mikä oli kiva. Treenit sujuivat vaikeuksista huolimatta hyvin. Sää oli hyvä eikä tuullut yhtään, mikä oli hyvä bonus. Ekalla laskulla epäonnistuin ekassa reilissä, mikä harmitti sikana, mutta sain sitten testattua rataa lisää. Toisen laskun frontside 720:ssä oli väärät vauhtiarviot ja pyörin liian nopeasti, niin tuli persepommi. Häntäluuhun sattuu ja ilmat lähti pihalle, mutta elossa ollaan. Jäihän se harmittamaan, ettei maaliin päässyt, mutta hauskaa ollut ja sikahyvin kaikki vetäneet täällä. Hyvä tiimitunnelma, niin kyllä se lopulta piristää, Niemelä kertoo.

Valmennuspäällikkö Jussi Mononen kertoo päivän olleen haastava, mutta laskijoiden silti tehneen vaikeassa tilanteessa parhaansa:

– Ei finaalipaikkoja tänään. Päivä on ollut haasteellinen. Sää oli tähän asti paras täällä ja olosuhteet olivat viimeisen päälle. Telma oli tänään huonovointinen ja oli epäselvää, pystyykö laskemaan ollenkaan. Suuren luokan päällikkönä ja taistelijana Telma sai itsensä huoltajamme Tuukka Häkkisen avustuksella ylös harjoituksiin ja kisaan mukaan, mutta ei missään nimessä aivan täysissä voimissa tänään. Pienestä pyllähdyksestä huolimatta tuli yhdessä koossa alas ja finaalipaikka jäi lopulta pienestä kiinni. Carolalla ollut jalkojen kanssa haastetta, joten hänkin on saanut taistella. Carolan toinen lasku näytti tänään jo hyvältä, mutta tuli viimeisen hyppyrin frontside 720 vähän liian lujaa ja pyöri yli. Big airia kohti nyt menemme ja siellä uudestaan kaasu pohjaan.

Miesten kisan voitti Marcus Kleveland Norjasta. Kalle Järvilehto oli lopputuloksissa 18. ja Mikko Rehnberg 41.

MM-kisojen aikataulu suomalaislajeissa:

4.3. 7:30-15:15 big airin karsinnat (ei lähetystä – seuraa IG @lumilautaliitto)
5.3. 10:45-13:30 big airin finaali (LIVE: Yle Areena & Yle TV2 11:55)

Tulokset, naiset: https://medias3.fis-ski.com/pdf/2023/SB/6085/2023SB6085RLF.pdf
1.Mia Brookes GBR 91,38
2.Zoi Sadowski Synnott NZL 88,78
3.Miyabi Onitsuka JPN 83,05

19.Telma Särkipaju 40,21
24.Carola Niemelä 31,18

Tulokset, miehet: https://medias4.fis-ski.com/pdf/2023/SB/6084/2023SB6084RLF.pdf
1.Marcus Kleveland NOR 87,23
2.Ryoma Kimata JPN 83,45
3.Chris Corning USA 82,18

18.Kalle Järvilehto 64,83
41.Mikko Rehnberg 28,10

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Kuoma, Ruka ja Urheilu Mehiläinen.