Pyhä 17.4.2024

Rinnekangas kahdeksas uusien temppujen värittämässä X Games -big airissa

Kuva: Rami Hanafi
Rene Rinnekangas ei aivan saanut uutta temppuaan pystyyn historiallisessa kisassa.

Aspenissa X Games huipentui iltakisana laskettuun big airiin, jossa tehtiin monin tavoin lumilautailun historiaa. Sunnuntaiaamuna slopestylessä pronssia ottanut Rene Rinnekangas oli finaalin kahdeksas. Voittoon laski Norjan Marcus Kleveland, toiseksi Ruotsin Sven Thorgren ja kolmanneksi slopestylessä hopeaa ottanut Norjan Mons Roisland.

Kisassa nähtiin lukuisia ennennäkemättömiä temppuja. Kärkikaksikon molemmissa tempuissa pyörittiin viisi kokonaista kierrosta, ja useampi laskija teki kisassa erilaisia 1800-asteisia hyppyjä. Rinnekangas aloitti kisansa backside 1620:llä, muttei aivan saanut lopuilla yrityksillään onnistumaan uutta temppuaan frontside 1800.

– Kisa oli rehellisesti sanottuna heittämällä maailman kovatasoisin. En ollut itse illalla ihan iskussa, mutta ei sitä aina voi olla: pitkä päivä takana ja aamu meni hienosti. Ei kulkenut laskeminen siten kuin olisin toivonut. Ekasta hypystä olen erittäin fiiliksissä. Varmaan paras 1620 mitä olen ikinä tehnyt, mutta toista hyppyä en nyt saanut pystyyn, Rinnekangas kertoo.

Fronstide 1800:aa Rinnekangas oli ensimmäisen kerran yrittänyt edellisen kisansa finaalissa, jolloin hän pääsi sitä kerran koittamaan. Tämän päivän kisasuoritukset olivat toinen kerta:

– Ekan kerran Kreischbergissä kokeilin, ja sen jälkeen olkapää meni rikki, niin en ole sen jälkeen edes laskenut. Itse asiassa aika moni teki kisassa uusia temppuja. Esimerkiksi molemmat Svenin (Thorgren) kisassa ländäämät temput oli sellaisia mitä se ei ollut ennen koittanut. Se on ihan uskomatonta. Törkeän fiiliksissä olen siitä. Hänen ja Ruotsin koutsi Jocke Hammarin kanssa olen täällä eniten hengannut. Hyppyri oli nyt uskomaton. Se oli pirun iso ja suht turvallinen.

Yksin Suomea X Gamesissa edustaneen Rinnekankaan suorituksia ei onneksi kipeä käsi kuitenkaan liikaa haitannut:

– Nyt käsi kesti yllättävän hyvin. Kyllähän se kaatumisissa vähän kipeää otti, mutta sen verran on adrenaliinia kisoissa, että ei sitä ajattele hirveästi – ellei sitten oikeasti satu kunnolla.

Toissavuotisen X Games -hopean pariksi saatiin näistä kisoista pronssi, minkä kanssa Rinnekangas palaa Suomeen hyvillä mielin:

– Totta kai pitää olla erittäin tyytyväinen. Tässä on ollut vaikka mitä häslinkiä ennen kisoja. Alkukautena en päässyt millekään treenileirille mukaan nilkan takia, ja nyt tuli tämä käsiongelma. Tosi tyytyväinen olen ja fiiliksissä. Huomenna lähtee lento takaisin Suomeen. Otan varmaan viikon lepoa ja aloittelen sitten kuvaushommat. Katsotaan miten muiden kisojen kanssa käy, mutta hyvällä mielin kotia ehdottomasti.

Aikuisten maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Ruka ja Urheilu Mehiläinen.