Sappee 16.9.2023

Rinteiden personal trainer löytyy hiihtokoulusta

Personal Skiing -treeni on tehokas, mutta ulkoilman ansiosta olo on pirteämpi kuin vaikka kuntosalilla hikoilemisen jälkeen.
Enää ei tarvitse tyytyä tunkkaisella salilla treenaamiseen, mikäli haluaa personal trainerin apua harjoitteluun. Hiihtokouluissa on jo pitkään saanut henkilökohtaista ohjausta, ja kaudelle 2016–17 Vuokatin Hiihtokoulu on tuonut Personal Skiing -tunnit.

Personal trainer -nimike on yleistynyt hurjasti. Yleensä se mielletään henkilökohtaiseksi kuntosaliohjaajaksi, mutta termi voi tarkoittaa henkilökohtaista valmentajaa, kunto-ohjaajaa, tai omavalmentajaa. Useimmiten personal trainereista puhutaan kuitenkin kuntosaliharjoittelun yhteydessä. Ohjattua ja henkilökohtaista valmennusta saa myös hiihtokeskuksissa.

Kuntosalitreeni rinteessä

”Personal Skiing -tunti on 90 minuutin laskutreeni, jossa haetaan laskemisen treeni- ja liikuntavaikutuksia”, kertoo Vuokatin Hiihtokoulun johtaja Heidi Kelho.

Personal Skiing -tunti sopii mainiosti laskettelevalle tai lautailevalle aktiivikuntoilijalle. Ohjauksessa laskettelusta saa entistä enemmän tehoja irti, ja siitä kehittyy tehokas ja hauska treenimuoto. Esimerkiksi aktiivisesti kuntosalilla käyvä osaa ohjauksen jälkeen korvata jalkatreenin rinteessä laskemalla.

”Jos haluaa monipuolistaa omaa treenaamistaan, niin Personal Skiing -tunnilta saa hyvää ohjausta myös siihen”, Heidi Kelho lupaa.

Rinnetreenissä kehittyy koordinaatio ja tasapaino, mutta painotusta vaihdellaan toiveiden mukaan: tunnilla saa vaikka vinkkejä lihaskunnon parantamiseen tai kalorien polttamiseen.

Personal Skiing -tunnilla asiakkaan lähtötilanne kartoitetaan huolellisesti. Esiselvityksessä tutustutaan lasku- ja liikuntataustaan sekä perehdytään tavoitteisiin. Tämän jälkeen laaditaan räätälöity ohjelma ja sitten lähdetään sykemittarin kanssa mäkeen treenaamaan. Tunnin jälkeen tehdään vielä sykemittarianalyysi ja pidetään palautekeskustelu. Näiden pohjalta jokaiselle suunnitellaan myös oma treeniohjelma.

Tekniikan sijaan painotus treenissä

Perinteinen hiihtokoulutunti on yleensä hyvin tekniikkapainotteinen, eli keskitytään opettelemaan uusia laskutekniikoita tai uutta lajia. Personal Skiing -tunnista saa parhaan treenihyödyn ja ilon, kun laskemisen perustaidot on hallussa. Toki tunnin aikana annetaan vinkkejä myös parempaan laskutekniikkaan, mutta tärkeintä on oppi tehostamaan laskua.

”Moni on Personal Skiing -tunnin jälkeen sanonut, että vitsi tämä on ihan uusi laji tai en olisi uskonut, että tämmöisiä tehoja saa laskemisesta irti”, Heidi Kelho naurahtaa.

Tehoja tunnista todella saa ja kuntosaliin verrattuna ympäristö on täysin eri – kunnon treeni raikkaassa ulkoilmassa tekee kropan lisäksi myös pääkopalle ja mielelle hyvää. Rinnetreenin jälkeen olo on aivan toisenlainen verrattuna kuntosalilla hikoilemiseen.

Personal Skiing on Vuokatin Hiihtokoulun tuote, mutta oppia ja ohjausta kannattaa kysyä muistakin hiihtokouluista. Lähimmän hiihtokoulun löydät täältä.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.
Tanja Poutiainen-Rinne kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancup-osakilpailun korkeimmalle palkintopallille Levillä 2004. Kesällä 2023 hän laski samaan mäkeen rakennettua slalom-rataa pyörällä.
Pyöräily sopii eloisalle Emmalle: ”Alamäkipyöräily on sosiaalinen tapahtuma, hissimatkalla voi tarinoida kaikenlaista.”
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Sirly Ylläsjärvi tutustui alamäkipyöräilyyn opettajan kanssa ja innostui lajista.
Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.
Kypärän ja ajolasien lisäksi bike parkissa kannattaa käyttää muitakin suojia. Moni kuski pukee päälleen ainakin hanskat sekä kyynär- ja polvisuojat.
Hyvin suojaava, mukava ja tuulettuva kypärä on ehdoton varuste bike park -ajoon.
Pohjois-Suomessa on panostettu isosti pyöräilytarjontaan ja ero muutaman vuoden takaiseen on huomattava. Hiihtokeskukset ovatkin nykyään monipuolisia pyöräilykeskuksia.
Kesähiihdosta pääsee nauttimaan myös Suomessa. Tunturien kätköjen lisäksi lumille pääsee esimerkiksi Levin juhannuksena.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Mitä paremmalla ja tehokkaammalla laskutekniikalla pystyy laskemaan, sitä paremman treenin saa.

”Kurvailu rinteessä on kuluttavaa puuhaa” – tämän takia laskettelu on hyvää treeniä

Hiihtokoulu

Laskettelijan tehokas treeniohjelma

Laskettelu

Ota laskettelusta irti kaikki hyöty – vinkit tehokkaaseen alamäkitreeniin

Laskettelu