Iso-Syöte 27.11.2023

Kausi 2015–16 oli kasvun aikaa hiihtokeskuksissa – matkailulla merkittävä vaikutus taloudelle

Lämmintä joulukuuta seurasi tammikuun pakkaset. Keskitalvella ja keväällä lunta oli rinteissä paljon. Kuva lumiselta Tahkolta.
Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) mukaan kausi 2015–16 oli hiihtokeskuksissa hivenen edellistä parempi. Kasvua oli niin myynnissä kuin kävijöiden määrässä. Alan kokonaisvaikutus matkailulle Suomessa on merkittävä.

Visit Finlandin Tilastokeskuksella teettämän tutkimuksen mukaan matkailu vetää Suomessa hyvin. Kasvua on tullut lähinnä kotimaisen kysynnän lisääntymisestä, laskua puolestaan ulkomaalaisten kävijöiden vähenemisestä. Ulkomaalaisten kävijöiden lasku selittyy Visit Finlandin mukaan venäläisten matkailijoiden vähenemisellä. Yksittäisissä hiihtokeskuksissa ulkomaalaisten laskijoiden kasvu saattoi olla huomattavaakin, mutta kokonaisuudessaan kasvu on tullut kotimaan matkailijoiden ansiosta.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) mukaan trendi on havaittavissa myös hiihtokeskusten kävijöissä. Tulevien kausien tilanne näyttää ulkomaalaisten matkailijoiden osalta kuitenkin lupaavalta, sillä esimerkiksi saksalaiset, ranskalaiset ja aasialaiset ovat löytäneet Lapin. Ulkomaalaisten lentoyhteydet Lappiin paranevat entisestään, kun uusia suoria reittejä avataan Keski-Euroopan kaupungeista Lapin kentille ja Finnairin stop over -liikenne kehittyy.

Hiihtokeskuksissa oli paljon laskijoita

Kausi käynnistyi tavallista myöhemmin lämpimän alkutalven takia. Poikkeuksellisen lämmin joulukuu vaikutti negatiivisesti etenkin Etelä- ja Keski-Suomen keskuksiin. Hitaasta startista huolimatta hiihtokeskukset vetivät laskijoita keskitalvella ja keväällä rinteisiin. Pohjois-Suomen keskukset olivat odotetusti vilkkaimmat sekä myynnillä että kävijöiden määrällä mitattuna.

Päättynyt laskukausi 2015–2016 osoitti SHKY:n barometrissa huomioiduissa hiihtokeskuksissa lievää kasvua. Hiihtokeskusbarometriin osallistuvat keskukset edustavat eri alueita kattavasti. Hiihtokeskuksia on eri puolilla Suomea yli 70. Alan kokonaisvaikutus matkailulle Suomessa onkin merkittävä.

Matkailu työllistää Suomessa

Kaiken kaikkiaan matkailulla on merkittävä työllistävä vaikutus Suomessa. Koko matkailuala työllistää yli 140 000 ihmistä, jolloin osuus kaikista työllisistä on 5,6 %. Suunta on ollut kasvava 2010-luvulla. Kokonaisliikevaihto, reilut 14 miljardia euroa, on pysynyt tasaisena. Suomen bruttokansantuotteesta se muodostaa 2,5 %:n osuuden.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Levin rinteelle 6.1 tehtiin vuonna 2021 automaattilumetus ja LED-valaistus. Koillisrinteiden kehitys huipentuu kaudelle 2024–2025 valmistuvaan Levi Six -tuolihissiin.
Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä.
Mitä vauhdikkaammin lasket, sitä nopeammin laskettelumono menettää ominaisuutensa. Oikein vanha mono voi yksinkertaisesti hajota alta.
Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet.
Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Vaikka Ounasvaara on etenkin rovaniemeläisten lähikeskus, tarjoaa se myös monelle ulkomaalaiselle turistille Lapin eksotiikkaa.
Levin kausi starttasi aurinkoisena viikonloppuna 6.–7. lokakuuta 2023.
Sallassa on talvelle 2023–2024 kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa tehty lasketteijoille jälleen uudistuksia ja perusparannuksia.
Maston alueen uusi kahdeksan hengen tuolihissi nostaa laskijat mäen päälle alle kahdessa minuuttissa.
Syksy on hienoa laskuaikaa. Kuvassa Janne Lipsanen kauden ensimmäisenä laskupäivänä.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Hiihtohissit pyörivät eteläisintä Suomea myöten

Keskusuutiset

Elämää alamäessä -kirja kertoo suomalaisen alamäen tarinan

Keskusuutiset

Arctic Weekend käynnistää laskutapahtumien sarjan

Keskusuutiset