Swinghill 6.12.2023

Uusi hiihtokeskus aloittaa kaudella 2019–20: Mustavuori palaa kartalle

Ruskotunturi (kuvassa) ja Ukkohalla ovat Mustavuoressa mukana osakkaina. Omistajat kaavailevat monipuolista yhteistyötä. Ruskotunturi (kuvassa) ja Ukkohalla ovat Mustavuoressa mukana osakkaina. Omistajat kaavailevat monipuolista yhteistyötä.
Alkuun suru-uutinen: laskettelu Hervannassa loppuu, kun Tampereen kaupunki on saanut rinnetoimintojen kilpailuttamisen päätökseen. Tätä seuraa ilouutinen: laskettelu Tampereella ei lopu, sillä ensi kaudella lasketaan Mustavuoressa.

Perinteinen Mustavuoren hiihtokeskus palaa suomalaiselle rinnekartalle kaudella 2019–2020 – ainakin mikäli suunnitelmat ja aikataulut pitävät. Viime vuosina Tampereen kaupungin kilpailutusten takia on ollut hieman epäselvää, missä päin kaupunkia tulevaisuudessa lasketaan.

Kaupungin uudelleenkilpailutuksen myötä Mustavuori Oy alkaa kehittää alamäkikulttuuria Tampereella. Kilpailutuksesta voit lukea lisää Aamulehden artikkelista: Laskettelu päättyy Hervannassa – toiminta keskittyy Tampereella yhteen paikkaan.

Mustavuori yhdistää seurat

Viime vuodet täydellistä hiljaiseloa elänyt Mustavuori on varsin perinteinen hiihtokeskus, sillä toiminta siellä on alkanut jo vuonna 1967. Suurin korkeusero Mustavuoressa on noin 70 metriä ja pisimmällä rinteellä on mittaa 360 metriä. Yhteensä rinteitä on neljä ja hissejä kolme.

Mustavuoren laskettelukeskuksen toimintaa tulee operoimaan Mustavuori Oy. Yhtiöllä on vahva tamperelaistausta, sillä toimivan johdon lisäksi osakkaina on paikalliset alamäkiseurat Tampereen Slalomseura, Tatra Snowboarding ja Telemark Team Örn.

Pohjoinen yhteistyökuvio luo mahdollisuuksia

Lisää mielenkiintoa tuo Mustavuoren pohjoinen yhteistyökuvio. Osakkaina on myös Ukkohalla sekä oululainen Ruskotunturi.

”Olemme innostuneita uudesta yhteistyökumppanistamme ja sen tuomista mahdollisuuksista luoda Suomen mittakaavassa suuri yhteiskausikorttiketju”, Ukkohalla Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kyhälä avaa suunnitelmia.

Mustavuori Oy:n toimitusjohtajalla Jari Kaajalla on suuret suunnitelmat ja into päällä:

”Tulemme panostamaan merkittävästi rinnealueen kehittämiseen. Tulevalle kaudelle investoidaan muun muassa lumetusjärjestelmään, led-valaistukseen, lastenrinteeseen ja -hissiin, uudistettuun park-rinteeseen, sekä pitkään perherinteeseen. Ukkohalla-Ruskotunturin kanssa aloitettu kumppanuus mahdollistaa laskettelijoille entistä laajemmat mahdollisuudet lajin parissa”, Jari Kaaja lupailee.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi -uutiskirje!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Kalle Palanderilla sydän sykkii yhä alppihiihdolle ja suksi kulkee mallikkaasti. Joulukuun 2023 alussa Kalle ikuistettiin laskemassa Vihdin rinteillä.
Laskettelukausi alkoi tänä vuonna aikaisin. Keskuksissa on hyödynnetty alkutalven hyvät pakkaset ja lunta on tehty vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon. Iso-Syötteellä (kuva) lumisista rinteistä on nautittu marraskuusta lähtien. Tämä kuva on otettu 27.11.2023.
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Levin rinteelle 6.1 tehtiin vuonna 2021 automaattilumetus ja LED-valaistus. Koillisrinteiden kehitys huipentuu kaudelle 2024–2025 valmistuvaan Levi Six -tuolihissiin.
Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä.
Mitä vauhdikkaammin lasket, sitä nopeammin laskettelumono menettää ominaisuutensa. Oikein vanha mono voi yksinkertaisesti hajota alta.
Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet.
Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Vaikka Ounasvaara on etenkin rovaniemeläisten lähikeskus, tarjoaa se myös monelle ulkomaalaiselle turistille Lapin eksotiikkaa.
Levin kausi starttasi aurinkoisena viikonloppuna 6.–7. lokakuuta 2023.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Ukkohalla: 30 vuotta kinosten keskellä

Ukkohalla

Ukkohalla uusii lastenmaan, juhlavuodelle luvassa tuolihissi

Keskusuutiset
Vuoden hiihtokeskus 2019 – Ruka – on tehnyt ennakkoluulotonta työtä suorituspaikkojen kehittämiseksi, kauden pidentämiseksi ja kansainvälisen kiinnostavuuden herättämiseksi.

Vuoden 2019 parhaat hiihtokeskukset on valittu

Keskusuutiset