Sappee 16.9.2023

Talvi 2015–16 muistetaan puuteripäivistä

Kaakaolla-blogin Eetu muistaa varmasti vielä pitkään kauden parhaan laskupäivän Pyhällä.

Lumet ovat jo sulaneet, mutta kuluneen talven parhaat laskut pysyvät pitkään mielessä. Kaakaolla-blogin Eetu jakaa oman muistonsa päivästä, jolloin pöllyteltiin kunnolla puuteria:

”Etenkin näin kesällä haaveilee siitä loputtomasta valkoisesta kullasta. Siitä pehmeästä patjasta, jota laudan kantit leikkaavat kuin voita. Viime talvena yksi parhaista laskupäivistä olikin Pyhällä vietetty erityisen valkoinen ja pehmeä päivä.

Oli helmikuinen lauantaiaamu, kun herättiin veljeni Topin kanssa Hotelli Pyhätunturista. Unihiekat vielä silmissä kipitettiin juoksu jalkaa aamiaiselle, sillä jo pari päivää kestänyt lumisade sen kuin jatkui. Jäsenissä tunsi, että edellisiltana olimme tahkonneet tappiin asti, mutta nopeasti ne kivut katoavat, kun vauhtiin pääsee.

Laudan päälle hypätessä tiesin, että päivästä tulisi hyvä. Pyhä oli ennestään meille täysin tuntematon, joten annettiin fiiliksen viedä meitä sinne tänne. Väkeä ei ollut juuri nimeksikään jakamassa tätä riemua kanssamme ja se takasikin puhtaat linjat. Tällä kertaa ystävänpäiväviikonlopun teemaan sopien, puuteripäivänä saattoi jopa olla ystäviäkin.

Kunnon dumppi on siitä jännä, että se muuttaa käsityksen ympäristöstä. Jyrkät paikat alkavat loiventua silmissä ja uskoo voivansa hypätä mistä vain. Seisoin mäen huipulla ja katselin alas aukeavaa koskemattoman lumen baanaa. Femmat Topin kanssa ja nokka kohti kurun pohjaa. Muutama kallion lohkare tarjosi hyvän dropin, ja kun runttasi kunnolla käännöksiä, kuuli vain lumen suhisevan korvien vierestä. Muuten oli aivan hiljaista ennen kuin oli pakko avata suu ja tuulettaa. Olo oli niin kiitollinen ja mahtava, etten olisi halunnut olla missään muualla maailmassa.

Loppujen lopuksi paahdettiin niin innolla päivä menemään, että syömäänkin ennätettiin vasta illalla. Olihan se otettava kaikki irti tällaisesta harvinaisesta herkusta. En muista koska Suomessa olisin päässyt vastaavissa olosuhteissa pöllyttämään.

Kiitos Pyhä & kauden paras mäkipäivä!

Kaakaolla-blogin takana on energinen parikymppinen pariskunta. Blogissa lasketaan rennolla asenteella, mutta mukaan ahtuu myös muita aktiviteetteja.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Vuoden Bike Park 2023 on Ruka. Keskuksen vahva ja kokonaisvaltainen panostus bike parkiin näkyy. Rukalla niin aloittelijat kuin konkarit löytävät mielenkiintoista ajettavaa.
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.
Tanja Poutiainen-Rinne kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancup-osakilpailun korkeimmalle palkintopallille Levillä 2004. Kesällä 2023 hän laski samaan mäkeen rakennettua slalom-rataa pyörällä.
Pyöräily sopii eloisalle Emmalle: ”Alamäkipyöräily on sosiaalinen tapahtuma, hissimatkalla voi tarinoida kaikenlaista.”
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Sirly Ylläsjärvi tutustui alamäkipyöräilyyn opettajan kanssa ja innostui lajista.
Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.
Kypärän ja ajolasien lisäksi bike parkissa kannattaa käyttää muitakin suojia. Moni kuski pukee päälleen ainakin hanskat sekä kyynär- ja polvisuojat.
Hyvin suojaava, mukava ja tuulettuva kypärä on ehdoton varuste bike park -ajoon.
Pohjois-Suomessa on panostettu isosti pyöräilytarjontaan ja ero muutaman vuoden takaiseen on huomattava. Hiihtokeskukset ovatkin nykyään monipuolisia pyöräilykeskuksia.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Paras laskupäivä: Kauden ensimmäiset offarit Pyhätunturilla

Laskettelu

Täydellinen laskunautinto kolmella välineellä

Laskettelu

Pyhällä entistä enemmän elämyksiä 2017–18

Keskusuutiset