SSF - Artikkelit 1221
Sappee 4.7.2022

Alppinaiset lumilla – Ranska tarjoili aurinkoa sekä rakeita 

Naisten alppimaajoukkueen Erika Pykäläinen ja Charlotte Henrikson suuntasivat Ranskan Alppien lumille treenien merkeissä.

Les deux Alpes -keskuksen lumien treeneissä keskityttiin pitkälti perusominaisuuksien kehittämiseen. Erika Pykäläisellä oli harjoitteissa vielä oma erikoisagendansa. 

”Perusominaisuuksien lisäksi keskityin käännöksen aktiivisuuteen. Olemme laskeneet rataa, myös aika teknisiäkin ratoja. Samalla olen tehnyt myös suksitestejä, kun Atomicilta tulee uusi malli ensi kaudeksi.” 

Kesän lumitreenit maistuvat

Leiriä on johtamassa naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja Davor ”Lazo” Lazeta, joka oli aiemmin joukkueen valmentajana. Vaikka päävalmentaja on tuttu, toimintaan tuli muutoksia Lazon position muuttuessa. 

”Lazo on tuonut avoimuutta joukkueeseen. Nyt ollaan tarkempia siitä, että olemme avoimempia joukkueena. Esimerkiksi treenivideot katsotaan yhdessä, eikä siitä lipstuta. Joukkueena saamme enemmän voimaa toisistamme.” 

Alppihiihtäjien kisakausi päättyi huhtikuun lopulla, ja viimeiset treenileirit olivat Levillä toukokuun toisella viikolla. Vierotusoireita suksista ei ole ennättänyt kertymään, mutta laskeminen tuottaa iloa Pykäläiselle myös kesäkuussa. 

”Täällä leirillä on ollut hyvä meininki kaikin tavoin. Kesällä treenaaminen maistuu hyvältä, on ollut hienoa ja hauskaakin. Kesän treeneissä tunnelma on ollut rennompi, kun mukana ei ole kisojen tuomaa stressiä. Vaikka tunnelma onkin ollut rento, fokus on pysynyt laskemisessa.” 

Välillä otetaan myös vähän rennommin. 

” Päivät menee niin, että aamut treenaamme rinteessä ja iltapäivisin teemme oheistreenejä, lähinnä fysiikkaa. Muistamme myös ottaa rennosti, että korvien välyskin saa lepoa.”

Vanha sanonta on, että alppihiihtäjät tehdään kesällä. Pykäläinen haluaa vähän tarkentaa sanontaa. 

”Alppihiihtäjän perusta valetaan kesällä, syksyllä hiotaan timatit.” 

Vaihtelevat säät rytmittävät leiriä

Kesäkuinen Les deux Alpes on ollut vilkas hiihtokeskus.  Rinteessä on ollut paljon erilaisia rataryhmiä, jotka ovat nauttineen hyväkuntoisista rinteistä. 

”Vaikka alueella on paljon treeniryhmiä, olemme saaneet hyvin ratavuoroja. Täällä on hyvät puitteet treenaamiseen. Kelit ovat vaihdelleet tosi paljon, porottavasta auringosta aika tuulisiin raekuuroihin.” 

Ranskalaiset pitävät maataan kulinarismin kehtona, mutta alppinaiset eivät ole päässeet juurikaan ranskalaista makumaailmaa maistelemaan. 

”Tuntuu enemmän, että olisimme Italiassa, niin paljon olemme pastaa popsineet.”  

Kuvat: Erika Pykäläinen.

Artikkelia muokattu: