Vihti Ski Center 28.3.2024

Paralympialaiset – Maiju Laurilalle kokemuksia tuleviin vuosiin

Kelkkalaskija Maiju Laurilan pujottelukisa päättyi keskeytykseen ensimmäisellä kierroksella. Alkuosan rinteestä hän selvitti kunnialla, mutta lopun jyrkällä lasku ei enää pysynyt kasassa.

”Puolessa välissä rataa luulin menneeni väärältä puolelta porttia. Pasmat menivät ihan sekaisin, kun luulin laskusta tulevan hylätty, ja sitten lopun jyrkkä oli liian haastava”, Laurila kertasi.

”Alkuosa radasta meni kyllä oikein hyvin, ihan niin kuin treeneissä parhaimmillaan oli mennyt”, hän jatkoi.

Lauantain suurpujottelussa kittiläläinen laski molemmat laskut kunnialla maaliin ja sijoittui kymmenenneksi. Paralympialaisten avajaisissa Pekingin Linnunpesä-stadionilla Laurila kantoi Suomen lippua yhdessä Inkki Inolan kanssa.

”Tosi hieno kokemushan tämä oli. Nyt on helpottunut olo, kun kisat ovat ohi ja pääsee kotiin tyttären luokse”, Laurila sanoi.

Laurila on laskenut kelkalla jo yli vuosikymmenen ja osallistunut kansainvälisiin kilpailuihinkin viime vuosikymmenen puolivälistä saakka. Tällä kaudella hän oli mukana ensimmäisissä MM-kilpailuissaan ja paralympialaisissaan.

”On tästä ainakin helpompi nyt jatkaa eteenpäin. Ei ole niin suurta jännitystä isoja kisoja kohtaan, kun tietää mitä on edessä.”

Laurilan valmentajalle Pertti Kuivalaiselle Pekingin kisat olivat jo uran kolmannet talviparalympialaiset. Hän oli para-alppihiihtomaajoukkueen valmentajana Salt Lake Cityssä 2002 ja Torinossa 2006.

”Kisat ovat muuttuneet tässä välissä paljon ammattimaisemmiksi, mutta sama hyvä fiilis ja sellainen yhteisöllisyys ovat säilyneet”, Kuivalainen sanoi.

Sunnuntaina, Pekingin paralympialaisten päätöspäivänä, suomalaisista on mukana vielä alppihiihtäjä Santeri Kiiveri. Lappeenrantalainen on voittanut jo kultaa suurpujottelusta ja hopeaa alppiyhdistetystä. Päätöspäivän lajina on Kiiverille vahva pujottelu.

Maiju Laurilan urheilijaesittely

Alppihiihto – pujottelu

Naiset, kelkkalaskijat (13 laskijaa)

  1. Anna-Lena Forster Saksa (LW12-1) 1.37,86
  2. Zhang Wenjing Kiina (LW12-1) 1.40,18 (+2,32)
  3. Liu Sitong Kiina (LW12-2) 1.41,31 (+3,45)
  4. Han Shasha Kiina (LW12-1) 1.44,94 (+7,08)
  5. Momoka Muraoka Japani (LW10-2) 1.45,54 (+7,68)
  6. Yoshiko Tanaka Japani (LW12-2) 2.15,93 (+38,07)
  7. Katie Combaluzier Kanada (LW12-1) 2.16,38 (+38,52)
  8. Norika Harada Japani (LW12-1) 2.18,08 (+40,22)
  9. Shona Brownlee Iso-Britannia (LW12-2) 3.23,55 (+1.45,69)
  • Zhang Haiyuan Kiina (LW12-2) keskeytti
  • Maiju Laurila Suomi (LW12-1) keskeytti
  • Sarah Hundert Liechtenstein (LW10-2) keskeytti
  • Barbara van Bergen Hollanti (LW11) hylättiin
Artikkelia muokattu: