Nuuksio Bike Park 15.5.2024

Samu Torstin maailma on mallillaan

Samu Torsti (31) on alppihiihtäjänä parhaimmassa iässä. Kokemusta on karttunut ja mieli osaa keskittyä olennaiseen. Myös tuoreen isän tausta-asiat ovat mallillaan.

Torsti on kilpaurheilija henkeen ja vereen. Joskus on huippu-urheiljankin annettava periksi isompien asioiden äärellä. 

”Keväällä, kun saimme tietää pienokaisen tulosta ilmoitin, että Söldenin avauskisaan menen joka tapauksessa. Mieli muuttui puolison vatsan kasvaessa ja lopulta päätös oli selkeä, Söldenin kauden ensimmäinen kisa jäi välistä, kun poikamme syntyi samalla viikolla.” 

Viime vuodet Ruotsin maajoukkueen mukana ollut Torsti vaihtoi takaisin sinivalkoiseen leiriin. Vaihto muutoin erittäin nuoreen Suomen joukkueeseen sai konkarin mietteliääksi. 

”Olen mennyt viime kausina erittäin pienellä ryhmällä tai jopa yksin. Nyt oli viisi 20-vuotiasta nuorta ja minä. Olo oli vähän, että olen heidän reviirillään. He tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja ovat aika kiinteä ryhmä. He ottivat minut hyvin vastaan ja pyrin olemaan heitä kohtaan myös avoimin mielin.” 

Torsti on miettinyt sitä minkälaisen roolin hän haluaa joukkueessa ottaa ja miten sen aikoo toteuttaa. 

”Tärkeintä on, että hoidan omat asiani hyvin. Joukkueen suhteen iso visioni on, että pystyn auttamaan nuoria ja toimimaan heidän mentorinaan. Kun läpänheitto jää pois, kuuntelen tarkkaan heidän tuntemuksia ja kokemuksia. Mikäli pystyn jotenkin omien kokemusteni kautta jeesaamaan, osallistun keskusteluun.” 

Samu on kiitollinen ajasta, jonka sai olla osana Ruotsin joukkuetta. Joukkueessa oli vuorovaikutteisuutta, vaikka päävalmentaja joukkoja johtikin.

”Valmentajat olivat todella ylpeitä työstään ja heille oli sydämen asia, että urheilijat pääsivät loistamaan.” 

Halu jakaa omia kokemuksia on kasvanut Ruotsin maajoukkueen mukana kulkemisesta. Siellä jaettiin kokemuksia aktiivisesti yli ikäluokkarajojen. 

”Haluan kommunikaatiota, en luennoida. En tuputa näkemyksiäni, mutta kyselen ja kommentoin.” 

Torsti kertoo, että Ruotsin joukkueen avulla hän löysi itsensä, kuka on Samu Torsti. 

”Herkkyydelle ei ollut ennen sijaa Suomen maajoukkueessa. Ajatusmalli, jossa kirotaan ja manataan masentaa mieltä. Ei kannata märehtiä, mutta paskaa pitää tässä lajissa vähän sietää.” 

Muutoksen tuulia

Nykyistä Suomen maajoukkueen ilmapiiriä Torsti kehuu vuolaasti. 

”Mario Rafetzeder on erinomainen valmentaja. Hän on valoisa ja hänellä on määrätietoinen asenne. Olosuhteisiin panostaminen on hänelle sydämenasia. Rehti ja suoraselkäinen itävaltalainen mies. Hänellä on selkeä näkemys, että ei hypätä liian varhain liian vaikeisiin tilanteisiin – ne kohdataan kun ollaan valmiita.”

Uusi valmentaja toi uusia tuulia laskutekniikkaan. Kokeneelle laskijalle muutos sisältää myös riskin. 

”Laskemisessa laitettiin ”kaikki” uusiksi viime kauden jälkeen. Se vaati rohkeutta ja sitoutumista, että uskalsin tässä kohtaa uraa rikkoa kaiken ja rakentaa lasku uudelleen.”

Muutosprosessia helpottaa  myös joukkueen sisällä vallitseva positiivinen kilpailuhenki. 

”Meillä on aika tasavahva ryhmä, jossa jätkät puskevat toisiaan eteenpäin. Jos joku heistä alkaa menestymään muita paremmin, silloin mitataan joukkuehenki. Autetaanko silloinkin toinen toisiamme? Tärkeintä on, että olemme avoimia ja sitä avoimuutta olen koittanut joukkueeseen istuttaa.” 

Harvinainen iltasuurpujottelu

Schladmingissa järjestettiin tammikuussa iltasuurpujottelu. Iltakisat ovat suurpujottelijalle harvinaista herkkua. 

”Tämä oli oman urani kolmas iltakisa. Alkuun olin ihan hukassa aikatauluttamisen kanssa. Kokemuksena iltakisa oli todella hieno. Toivon, että siitä tulisi jokavuotinen perinne. Itse kisassa 2/3 laskusta meni hyvin ja 1/3 ei. Jälkikäteen kääntelin puukkoa omassa haavassa katselemalla väliaikoja. Hyviä sijoituksia oli tarjolla.” 

Edessä 10. arvokisat

MM-kisat käydään Ranskan Courchevel Meribelissä. Torstin allakassa on ympyröity 15.1. parisuurpujotteluun sekä paksummalla tussilla 17.1. suurpujottelu. Kisoihin on lähdössä hyvässä kunnossa oleva urheilija. 


”Ainahan alppihiihtäjällä jotain pientä on. Lihaksisto aina välillä jumittaa, mutta fyysisesti olen hyvässä kunnossa.” 

Kokenut arvokisojen kävijä lähtee seitsemänsiinsä aikuisten MM-kisoihin. Lisäksi laskureppuun on kertynyt kolmet olympialaiset. Ranskaan lähtee aurinkolaseja putsaileva Samu Torsti.

”Minulle on myyty, että Meri-Alpeilla paistaa aina aurinko. Kroppaan on nyt viritelty semmoiseen kuntoon, että saisin jonkinlaisen jytkyn aikaiseksi. Odotan kisoja poikkeuksellisen suurella innolla.” 

Kropan lisäksi kisoissa kuosissa pitää olla myös välineistön. 

”Tiedän kaiken suksistani. Koen olevani huoltomiehelle helppo asiakas, mutta toki annan palautetta, jos homma ei pelaa. Huoltomiehet ovat varmaan sitä mieltä, että olen vaativa ja vaikea. Kisaviimeistelyjen suhteen olen olen tarkka. Välineiden pitää olla olosuhteiden vaatimassa kunnossa.” 

Syvyyttä vauvasta

Torstin perheen elämä mullistui lokakuussa, kun lapsi täydensi parin onnea. Isälle lapsen tulo oli myös epävarmuuden aikaa. 

”Alkuun jännitti, että riittääkö rakkautta, kun ei oikein ollut kokemuspohjaa lapsista. Halu olla isä toki oli! Siinä vaiheessa, kun pieni nyytti aseteltiin äidin sylliin, epäluuloni karisivat. Olen nauttinut joka hetkessä, mitä olen pojan kanssa viettänyt. Samalla arvostus naisia ja äitejä kohtaan kasvoi entisestään.” 

Yksilöurheilija ajattelee aika pitkälti vain itseään. Maailmankuva on lapsen myötä kuitenkin laajentunut. 

”Olen löytänyt itsestäni suuremman auttamishalun. On hämmentävää, miten näinkin iso mies pyörähtää niin pienien sormien ympärille.” 

Vaikka vaasalainen puhuukin pehmoisia, punaisen parran takana on edelleen voitontahtoinen huippu-urheilija. 

”Voitontahto ja menestysnälkä ei ole hävinnyt mihinkään. Kun laitan kypärän päähän, niin edelleen lasken niin kovaa kuin vain pääsen!”