Ruka 3.10.2024

Alppilajeille uusi puheenjohtaja 

Ski Sport Finlandin (SSF) vuosikokous on valinnut yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Espoolaisen Jukka Raution (49 v.). Rautio on pitkään toiminut SSF:n hallituksen jäsenenä ja myös 17.5 2023 alkaen SSF: n väliaikaisena puheenjohtajana. SSF:n edellinen pj. Antti Kärävä aloitti Rukakeskus Oy:n toimitusjohtajana keväällä 2023 ja jättäytyi pois SSF:n toiminnasta nyt pidetyssä vuosikokouksessa.

Siviilityössään Rautio on vetänyt HiQ Oy:n liiketoimintaa Suomessa ja nykyisin hän on globaalissa kasvussa olevan Frends Technologyn toimitusjohtaja. Frends Technology on Gartnerin listauksessa maailman 16 johtavan integraatiotuotteen joukossa. 

SSF:n hallitukseen nimettiin:  Anu Tamminen, Risto Kemppainen, Mikko Ronkainen ja Timo Sallinen. Ei erovuorossa olevat hallituksessa jatkavat henkilöt: Jari Savolainen, Tomi Meriläinen, Jukka Rautio ja Vesa-Matti Väänänen. 

Tanja Poutiainen-Rinne jättäytyi pois SSF:n hallituksesta työ – ja opiskelukiireiden vuoksi.

Taloudessa positiivista virettä

Lokakuun lopulla päättyvä yhdistyksen tilikausi on poikkeuksellisesti 17 kuukauden mittainen ja lopullinen tilinpäätös valmistuu viimeistään alkuvuodesta 2024.

”Alustavasti näyttää siltä, että kuluvan tilikauden tulos on ennakkoarvioiden mukainen,  mahdollisesti jopa hieman ylijäämäinen. Olemme eläneet säästeliäästi kesän yli ja nyt tilanne on kohtuullisen hyvä, kun lähdetään satsaamaan kilpailukauteen”, kertoo Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Janne Leskinen. 

Alkavan tilikauden talousarvio on n. 3,2 miljoonan euron suuruinen, josta 1,7 miljoonaa kohdistuu suoraan huippu-urheiluun. Yhdistyksen tavoitteena on tehdä lievästi ylijäämäinen tulos nyt alkavalla toimintakaudella 2023-24 ja näin vahvistaa omaa pääomaa maltillisesti.

”Budjettimme mahdollistaa laadukkaiden huippu-urheiluohjelmien läpiviennin kaikissa lajiryhmissämme. Näiden lisäksi toimintakaudella uudistamme valmennusjärjestelmää sekä johtamismalleja. Haluamme sitouttaa koko kentän ja keskeiset toimijat verkostojohtamismalliin”, Leskinen taustoittaa ja jatkaa 

”Valmennusjärjestelmän uudistamisessa on kyse yhteisen kansallisen mallin luomisesta. Siinä pääajatuksena on turvata lajien urheilijoille vastuullisesti rakennettu urheilijapolku, joka perustuu parhaaseen tietoon ja tutkimukseen.” 

Integraatioon Hiihtoliiton kanssa palataan keväällä

SSF:n sääntöjen mukaan integraatioon tarvittava yhdistyksen lakkauttamispäätös pitää tehdä kahdessa perättäisessä kokouksessa ja kevätkokouksessa 2023 tehtiinkin asiassa ensimmäinen päätös.  Nyt 25.10.2023 pidetyssä vuosikokouksessa ei tehty toista päätöstä SSF:n lakkauttamisesta. Integraatioasiaan palataan ensi keväänä kilpailukauden jälkeen yhdessä Suomen Hiihtoliiton kanssa. Kokouksessa päätettiin myös välittömästi edistää SSF:n ja SHL:n operatiivista yhteistyötä.

Urheilullista menestystä

Huippu-urheilun osalta maailmancup-kausi käynnistyi viime viikolla Sveitsin Churissa, jossa käytiin big airin maailmancupin osakilpailu. Sateisen ja tuulisen takia kisa jouduttiin peruuttamaan ja karsintakisan tulokset jäivät voimaan kisan lopputuloksina. Suomalaisittain tuloslista oli mukavaa luettavaa: Anni Kärävä oli 10, Kuura Koivisto 7. ja Elias Syrjä 6. Tulokset saivat Leskisen suupielet kohoamaan. 

”Kolme suomalaista maailmancupin top-10 sijoilla. Sain freeski-joukkueesta viestiä, parempaakin olisi ollut tarjolla. Maailmancup-kausi käynnistyy alppihiihdon puolella ensi viikonloppuna Söldenin perinteisellä suurpujottelulla. Suomalaisista Söldenin starttiviikselle asettuu Erika Pykäläinen.” 

Janne Leskinen