Levi 10.6.2025

Werneri-lumilautakoulun treenipolku

Wernerillä on mainiot neuvot ja keinot lumilautailun salojen oppimiseen. Wernerillä on mainiot neuvot ja keinot lumilautailun salojen oppimiseen.
LautaWerneri1- ja LautaWerneri2-kursseilta lapsi saa hyvät eväät lumilautailuun. Ykköskurssilla opitaan perustaidot ja kakkoskurssilla kehitetään taitoja ja siirrytään haastavampiin olosuhteisiin.

Molempien jalkojen sitominen samaan lautaan ja sivuttain liukuminen tuntuvat aluksi haastavammalta kuin suksien päällä seisominen. Periaatteessa lautailija opettelee kuitenkin samat taidot kuin suksilla laskija: tasapainottelemaan liukuvan välineen päällä, jarruttamaan ja kääntymään.

LautaWerneri1-kurssin ensimmäisiä teemoja ovat välineeseen tutustuminen, liukuminen, tasapainoinen laskuasento, jarruttaminen, rinneturvallisuus ja ensimmäisten käännösten tapaileminen. Kun kaikki tämä onnistuu, harjoitellaan kääntymistä lisää niin että kurssin päättyessä laskija osaa luisuvan käännöksen. Lisäksi opetellaan käyttämään hissiä.

Kohti leikkaavaa laskua

LautaWerneri2-kurssi aloitetaan kertauksella. Laskutuntumaa parannetaan tempuilla ja käännöksien sujuvuutta treenataan helpoissa olosuhteissa. Seuraavilla oppitunneilla taitoja sovelletaan muun muassa hakeutumalla yhä haastavampiin rinteisiin ja tutustumalla hiihtokeskuksen suorituspaikkoihin. Vauhdin kasvaessa opetellaan leikkaava käännös ja harjoitellaan myös toinen jalka edellä laskemista. Yhtenä teemana on myös hiihtokeskuksen hissien käyttö.

Jos oppimishaluja riittää, voi lapsi jatkaa lumilautaopintojaan esimerkiksi Freestyle Camp -kurssilla.

Lumilautakursseja suositellaan 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Oikein säädetty pyörä on nopea, hauska ja turvallinen ajaa. Matti Lehikoinen näyttää, miten pyörä kannatata säätää. Matin pyörä on Ghost Path Riot Fullparty.
Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Juhlapäivänä useassa keskuksessa on tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Vastaa kyselyyn ja auta hiihtokeskuksia kehittymään. Voit samalla voittaa Bollén hienot laskulasit tai kuvassa näkyvän Elämäni on alamäessä -pipon.
Nyt tutkitaan, kuinka paljon ja millaisia harrastajia Suomessa liikkuu vyöryalttiissa maastoissa. Osallistu kyselyyn 19.5.2025 mennessä ja autat suomalaisen lumivyörykoulutuksen kehittämisessä.
”Hiihtokeskukset ovat Suomen käyntikortti kansainvälisille vieraille”, muistuttaa valintaraadin puheenjohtaja ja Visit Finlandin Kristiina Hietasaari. Kuvassa Vuoden hiihtokeskus -palkinnon 2025 voittanut Saariselkä Ski & Sport Resort.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Hiihtokeskukset ovat auki lakosta huolimatta. Lakon piirissä olevissa keskuksissa voi olla poikkeuksia palveluiden, rinteiden ja hissien aukioloissa. Kannattaa siis käydä ennen mäkipäivää tarkastamassa keskusten sivuilta ajankohtainen rinne- ja hissitilanne.
”Ilmassa on ihan sama, onko jalassa alpit, lauta vai tellut. Feikkiin ländäyksessä telluilla on ongelmia, jos ländää liian etunojaan. Silloin naamaplätsi on mahdollinen”, Iisko Kuusisto kertoo parkkilaskusta telemarkeilla.
Lumi ja rinneriemut ovat olennainen osa hiihtolomaa. Tänäkin talvena hiihtokeskuksissa on paljon lunta.
Osallistu Ski.fi:n järjestämään arvontaan ja voit voittaa Pusun upeat sukset.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Hiihtokoulu
Anniina Perhovaara on piristävä näky rinteessä: pieni tyttö vetää isolla asenteella.

9-vuotias Anniina Perhovaara näyttää: lautailu sopii kaikille

Lumilautailu

Opi viisi helppoa temppua lumilaudalla

Hiihtokoulu