Mustavuori 16.5.2023

10 kysymystä hiihtokoulusta

Hiihtokoulu on hyvä alku hauskalle harrastukselle, olitpa minkä ikäinen tuore laskija tahansa. Kysyimme hiihtokouluasioista Heidi Kelholta, joka on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen hiihtokoulujaoksen puheenjohtaja ja Vuokatin Hiihtokoulun vetäjä.

1. Millaista on aikuisten hiihtokoulussa? Voinko tulla mukaan, jos en ole koskaan lasketellut?
Totta kai kannattaa tulla mukaan! Näin uusi harrastus lähtee heti oikeille urille, ja siitä saa paljon irti. Oppii oikean tekniikan, rinnesäännöt ja turvallisuusasiat. Aikuisille on tarjolla sekä kursseja että räätälöityjä yksityistunteja. Sijoitus kurssiin tai yksityistuntiin kannattaa. Monesti kurssin hintaan sisältyvät edullinen välinevuokraus ja hissilippu.

2. Kuinka pian aikuinen oppii sellaisen laskutaidon, että voi mennä rinteeseen?
Jo yhden yksityistunnin tai kurssikerran jälkeen useimmat voivat suunnata helppoihin rinteisiin. Voi tehdä esimerkiksi niin, että ottaa yhden tunnin, kokeilee taitojaan rinteessä ja ottaa toisen tunnin, kun alkaa tuntua siltä, että voisi siirtyä vaativampiin rinteisiin.

3. Olen hiihtänyt paljon 1990-luvulla ja nyt aloittelemassa uudelleen. Kannattaako tulla hiihtokouluun eli mikä laskemisessa on muuttunut viime vuosina?
Rinteeseen paluu kannattaa tehdä hiihtokoulun kautta. Siellä tuntuma lajiin palaa nopeasti, sillä hiihtotaito on lihasmuistissa. Välineet ovat vuosien varrella muuttuneet paljon ja niiden myötä myös laskutekniikka. Toki rinteeseen voi palata tauolta suoraankin – olennaista on turvallinen olo, suoritusvarmuus ja sitä kautta laskemisen nautinto.

4. Tarvitaanko uudet varusteet vai onnistuuko laskeminen edelleen vanhoilla vehkeillä? Entäpä vuokravälineet, ovatko ne riittävän hyviä?
Turvallisuuden takaamiseksi on vanhojen välineiden kunto tarkistettava. Tähän voi pyytää asiantuntija-apua esimerkiksi hiihtokeskuksen välinevuokraamosta. Täytyy kuitenkin todeta, että vuosikymmenessä välineet ovat kehittyneet paljon. Esimerkiksi monot ovat nykyisin huomattavasti entistä mukavampia.

Vuokraamoista löytyy välineitä kaiken kokoisille ja -tasoisille menijöille. Jos hiihtää vain muutaman kerran talvessa, kannattaa vuokrata. Näin pääsee laskemaan aina hyvin huolletuilla välineillä. Jos hiihtää enemmän, on keväisin monissa välinevuokraamoissa hyviä tarjouksia kauden ajan käytetyistä, hyvin huolletuista välineistä.

5. Miten hiihtokouluun voi ilmoittautua ja milloin niitä pidetään?
Sesonkiaikoina kannattaa paikka varata etukäteen. Tietoa kurssitarjonnasta löytyy keskusten sivuilta.

6. Kuinka pienenä lapsi voi aloittaa hiihtokoulun?
Wernerin hiihtokouluun ikäraja on neljä vuotta, koska silloin useimmat lapset ovat saavuttaneet riittävän motorisen kehitystason. Yksityistunneille voi tulla pienempikin. Lapsen oma into ja valmiudet ratkaisevat.

7. Voiko lapsi aloittaa suoraan lumilautailusta vai tulisiko kaikkien ensin oppia laskemaan suksilla?
Lautailusta voi aloittaa. Useimmille laudan hallinta on hieman vaativampaa kuin suksien, ja ikäraja kursseille on tyypillisesti seitsemän vuotta. Pyrimme myös huomioimaan lasten omat kiinnostuksen kohteet jo alkeistunneilla. Jos esimerkiksi hypyt kiinnostavat, voidaan niitä kokeilla ihan pienessä hyppyrissä vaikka ensimmäisellä tunnilla.

8. Onko hiihtokouluja, joihin lapsi ja vanhempi osallistuvat yhdessä?
Yleensä suositellaan, että lapset osallistuvat lasten hiihtokouluihin, joiden opetusmenetelmät on suunniteltu lapsia varten. Aikuisille on vastaavasti omat kurssit tai tunnit, joilla aikuinen saa keskittyä omien hiihtotaitojen kehittämiseen. Kerromme kyllä vanhemmille, miten kuljetaan hississä lasten kanssa ja muita lasten kanssa hiihtämiseen liittyviä asioita. Joissakin hiihtokouluissa järjestetään myös vanhempien ja lasten yhteisiä tunteja.

9. Mitä on tarjolla nuorille, jotka ovat jo kasvaneet ”ulos” Wernerin hiihtokoulusta?
Kinos on hauskaa yhdessä treenausta 9-vuotiaista teineihin. Kinokseen voi tutustua vaikkapa Kinos-kiertueella viidessä hiihtokeskuksessa tammi-helmikuussa 2015.

10. Voiko kokonainen koululuokka tulla hiihtokouluun?
Opettajien kannattaa kysyä tarjous lähikeskuksen hiihtokoulusta. Monilla hiihtokouluilla on hyviä paketteja koululuokkien talvisen urheilupäivän viettoon. Hiihtokoulujen tarjontaan voi kuulua esimerkiksi ilmainen lasketteluun tutustuminen ensikertalaisille, neuvontaa oman taitotason mukaisiin rinteisiin sekä edullista välinevuokrausta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.
Viihtyisä maisemakonttori, oppimisen ilo ja hauskat työkaverit. Hiihdonopettajalla on monta syytä hymyyn.
Lapsi laskee suoraan alas rinnettä, eikä kääntyminen kiinnosta? Näillä hiihdonopettajan vinkeillä houkuttelet lapsen mutkittelemaan laskettelurinteessä.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Hiihtokoulu opastaa turvallisesti takamaastoihin

Laskettelu

Hiihtokoulussa lapsilla on hauskaa

Hiihtokoulu

Elämyshiihtokoulu johdattaa syystunturin taikaan

Keskusuutiset