Salla 4.12.2023

Himoksen entistä tehokkaampi lumetusjärjestelmä lupaa ripeää talven avausta

Himoksen lumetusjärjestelmää on tehostettu ja keskus saadaan kaudelle 2021–2022 entistäkin nopeammin lumiseksi. Himoksen lumetusjärjestelmää on tehostettu ja keskus saadaan kaudelle 2021–2022 entistäkin nopeammin lumiseksi.
Vaikka Himoksella on taas kesällä aherrettu laskettelijoille uutta tehden ja vanhaa kunnostaen, on yksi alueen merkittävimmistä uudistuksista kaudelle 2021–2022 rinteiden alalaitaa myötäilevä, uusi ensilumenlatu.

Ensilumenlatu on Himoksen alueen merkittävin investointi kaudelle 2021–2022, mutta se ei tokikaan ole jämsäläisvuoren ainoa uudistus. Uudella ladulla viihtyvien lisäksi Himos hemmottelee muun muassa parkkilaskijoita ja sähköautoilijoita.

”Maaastohiihdon suosio on kasvanut ja moni laskettelija haluaa myös ladulle. Ensilumenladun myötä Himoksella pääsee nyt heti kauden alussa lumille myös ne perheenjäsenet, jotka eivät halua rinteeseen”, Himos-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Elsi Ojala kertoo.

Hiihtokausi avataan valaistulla ensilumenladulla marraskuun alkupuolella. Säilölumi riittää ensimmäisenä talvena kilometrin pituisen, noin kahdeksan metriä leveän, kahteen suuntaan hiihdettävän baanan valmistamiseen.

Ensilumenladun latupohjalla on pituutta 1,7 kilometriä ja se ulottuu länsirinteiltä pohjoisrinteille. Ladun varrella on laavu. Hiihtolenkki pitenee sitä mukaa, kun lumetuskelit sen sallivat. Tulevina talvina lunta säilötään niin paljon, että latu saadaan avattua koko pituudeltaan heti, kun lumen levittäminen on järkevää.

”Ladun rinnalle on rakennettu lumetusjärjestelmä. Se vastaa täysin laskettelurinteiden infraa. Lumetuksella varmistetaan ladun hiihtokuntoisena pysyminen säilölumen levittämisen jälkeen”, Himos-Yhtiöiden liiketoimintajohtaja Jouni Ojala tarkentaa.

Ensilumen ladulle myydään kausikortteja ja päivälippuja.

Lisää tehoja lumetusjärjestelmään

Himoksen lumetusjärjestelmä on nyt entistäkin tehokkaampi. Kaksitoista uutta puhallintykkiä ja kymmenen uutta hybriditykkiä tarkoittavat sitä, että laskukausi saadaan avattua nopeammin ja sitä että laskualue laajenee ripeämmin.

”Mitä tehokkaampi lumetusjärjestelmä, sitä ekologisempi lumi. Tehokkaampi lumetusjärjestelmä säästää energiaa ja rahaa. Koska lumetuskapasiteetti kasvaa, pystymme hyödyntämään pakkaset tehokkaammin”, Jouni Ojala perustelee.

Himoksella saadaan samanaikaisesti päälle yli 80 lumitykkiä.

Parkkimanageri hioo laskupaikat huippuiskuun

Hemmottelua on luvassa myös parkkilaskijoille. Tulevana talvena käytössä ovat samat kolme parkkia kuin menneinä talvina, mutta entistä ehompina.

Länsirinteiden Murrin Streettikselle ja pohjoisrinteiden Mountain Dew Reil Parkkiin saadaan uutta rautaa: reilejä ja pressejä. Reiliparkin laskulinja on muokattu entistä jouhevammaksi ja parkki on saanut lisää valaistusta.

Länsirinteiden Mountain Dew Snow Park pyhitetään boxeille.

Parkkien suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta vastaa uusi parkkimanageri.

”Parkkimanageri seuraa suorituspaikkojen kuntoa ja ohjeistaa tamppareita. Tarvittaessa manageri käy itse kunnostamassa parkkeja. Näin pystymme entistä paremmin huolehtimaan siitä, että suorituspaikat ovat tip top säällä kuin säällä”, Jouni Ojala kertoo.

Streettis on yksi Himoksen kolmesta parkista.

Länsirinteille asennetaan latauspisteitä sähköautoille

Hyviä uutisia sähkö- ja hybridiauton omistajille: Himoksen länsirinteille asennetaan vielä ennen kauden alkua sähköautojen latauspisteitä.

”Investointi on sijoitus tulevaisuuteen. Latauspisteitä on jo kyselty ja tulevina vuosina niiden kysyntä tulee entisestään kasvamaan, kun autokanta sähköistyy”, Elsi Ojala perustelee.

Uusien latauspisteiden lisäksi sähköautoilijat voivat edelleen käyttää karavaanarialueen sähkötolppia, joista lataaminen onnistuu auton omalla matkalaturilla.

Vuokraamosta saa Pusuja

Himos on ottanut välinevuokraamon valikoimaan Suomessa valmistetut Pusut. Puuppolan Suksen Pusuja saa myös testattavaksi länsirinteillä palvelevasta Test Centeristä.

Tuleva talvi on tapahtumarikas. Tammikuussa Himoksella järjestetään jälleen suuri testipäivä. Lasten Panda-pujottelut palaavat sunnuntaipäiviin. Sesonkipäivinä ohjelmassa on koko perheen laskukisoja. Lisäksi hiihtokoulu kehittää uusia ryhmäkursseja.

Luitko jo nämä?

Kalle Palanderilla sydän sykkii yhä alppihiihdolle ja suksi kulkee mallikkaasti. Joulukuun 2023 alussa Kalle ikuistettiin laskemassa Vihdin rinteillä.
Laskettelukausi alkoi tänä vuonna aikaisin. Keskuksissa on hyödynnetty alkutalven hyvät pakkaset ja lunta on tehty vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon. Iso-Syötteellä (kuva) lumisista rinteistä on nautittu marraskuusta lähtien. Tämä kuva on otettu 27.11.2023.
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Levin rinteelle 6.1 tehtiin vuonna 2021 automaattilumetus ja LED-valaistus. Koillisrinteiden kehitys huipentuu kaudelle 2024–2025 valmistuvaan Levi Six -tuolihissiin.
Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä.
Mitä vauhdikkaammin lasket, sitä nopeammin laskettelumono menettää ominaisuutensa. Oikein vanha mono voi yksinkertaisesti hajota alta.
Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet.
Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Vaikka Ounasvaara on etenkin rovaniemeläisten lähikeskus, tarjoaa se myös monelle ulkomaalaiselle turistille Lapin eksotiikkaa.
Levin kausi starttasi aurinkoisena viikonloppuna 6.–7. lokakuuta 2023.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

29.12.2019 tulee tasan 35 vuotta siitä, kun Himos virallisesti avattiin. Juhlallisen avauslaskun Pohjois-Himoksen Kilparinteessä tuikkasi alppilegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen.

Juhlapäivää viettää: Himos 35 vuotta

Himos
Himoksen vahva panostus lapsien ja lapsiperheiden viihtyvyyteen jatkuu myös kaudella 2019–2020.

Himos hemmottelee lapsiperheitä uudella lumimaalla

Himos
Himoksella on kaudelle 2020–2021 palveluista tehty laskettelijoille ja lautailijiolle entistä sujuvampia ja koronaturvallisia.

Himos ottaa käyttöön liikennevalon kaudelle 2020–2021

Himos