Sappee 16.9.2023

Lumiturvallisuushanke edistää laskijan turvallisuutta takamaastoissa

Yhä useampi hakee laskulinjoja tuntureiden ja vuorten takamaastoista, joten lumiturvallisuusosaamiselle on tarvetta.
Suomalaista lumiturvallisuuskoulutusta on viimeisen kahden talven aikana kehitetty Tieto kantaa lumella -hankkeessa. Tavoitteena on tuottaa lumiturvallisuuskoulutusta ja varmistaa suomalaisen lumiturvallisuuskoulutuksen vakiintuminen.

Lapin tuntureiden takamaastoissa on varsin turvallista liikkua, etenkin kun verrataan Alppien tai muiden vuoristojen olosuhteisiin. Siitä huolimatta offareilla voi olla lumivyöryvaara. Suomalaiset ovat myös joutuneet ulkomaan laskureissuillaan kiperiin tilanteisiin. Vapaalaskun suosion kasvun myötä lumiturvallisuustietouden ja -osaamisen kehittämiselle on ollut selkeä tilaus.

Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) Lumiturvallisuuskoulutuksen kehittäminen ja lumivyörytiedon tuottaminen -hankkeessa kehitetään koulutuskokonaisuuksia ja tuotetaan materiaalia suomen kielellä. Sitä on pyöritetty Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston tuen avulla. Hanke on alkanut vuonna 2015. Kolmivuotinen hanke päättyy vuoden 2017 loppussa, jolloin koulutuskokonaisuudet ja materiaalit on testattu ja luotu.

Hanke on tehnyt tiivistä yhteistyötä Ruotsin SVELAV-lumivyörykoulutuksen (Sveriges lavinutbildningar) kanssa, joka puolestaan pohjautuu kanadalaiseen lumivyörykoulutusjärjestelmään.

Tavoitteena nostaa laskijoiden turvallisuutta

Hankkeen slogan – tieto kantaa lumella – kertoo hyvin hankkeen perimmäisen tavoitteen: lisätään offareilla liikkuvien ymmärrystä lumivyöryistä ja annetaan aiheesta tietoa. Tähän pyritään keskustelun lisäämisellä ja laadukkailla matalan kynnyksen lumiturvallisuuskursseilla, joissa kouluttajat puhuvat asiasta yhteneväisesti.

Toisena laskijan turvallisuutta lisäävänä tekijänä on tiedon ja taidon lisääminen ammattilaisryhmissä, jotka toimivat lumivyöryalueilla tai joutuvat menemään alueelle pelastustehtävissä. Lumivyöryonnettomuuksissa nopeus on valttia ja siksi yhteistyö pelastavan tahon ja alueen muiden ammattilaisten kanssa on tärkeää.

Kolmantena laskijan turvallisuutta lisäämässä ovat media sekä päättäjät, joiden kautta annetaan oikeaa tietoa lumivyöryistä Suomessa ja ohjataan sopiva määrä resursseja myös tähän työhön. Vapaalaskun nopeasti lisääntyvät harrastajamäärät lisäävät myös vaaratilanteiden määrää. Huomio tuleekin kohdentaa sinne missä ihmiset liikkuvat.

Ammattitaitoista koulutusta ja ilmaisia kursseja

Hankkeen kahden ensimmäisen vuoden aikana on järjestetty lumiturvallisuusseminaari ja pilottikoulutuksia. Koulutuksia järjestettiin hankkeen yhteistyökumppaneiden toiminta-alueilla Ylläksellä, Pyhällä, Saariselällä ja Rukalla. Koulutuksiin osallistui hiihtokeskuksien ja metsähallituksen työntekijöiden lisäksi suuri joukko henkilökuntaa pelastuslaitokselta, vapaapalokunnalta, poliisilta, Rajalta sekä Lapin Jääkäriprikaatilta.

Tieto kantaa lumella -hankkeessa on kehitetty lumiturvallisuuskoulutusjärjestelmä, joka on suunnattu suomalaisille ja Suomen olosuhteisiin. Suunnitelmassa on kolmesta moduulista muodostuva koulutuskokonaisuus.

Ensimmäisen tason moduulit muodostuvat netistä ladattavista ilmaisesta materiaalista, joka antaa perustiedot lumivyöryistä. Mukana on selkeitä ohjeita takamaastoissa liikkuvalle vyörymaaston välttämiseen ja vyörypelastusvälineiden käyttöön. Tätä materiaalia voi käyttää sekä harrastajat, että ammattilaiset.

Nettikurssin lisäksi koulutusrunkoon kuuluvat omat kurssit harrastajille ja ammatissaan lumivyörytietoutta tarvitseville. Näitä kursseja vetävät jatkossa kouluttajastatuksen saaneet henkilöt.

Lisätietoja: www.lumivyory.fi

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ylläksellä on tapahtunut viime vuosina paljon. Laskettelijoita ilahduttaa kuuden hengen tuolihissi sekä pitkä katettu mattohissi. Lisäksi Gondoli-rinteen valaistusta ja lumetusta on uusittu.
Vuoden Bike Park 2023 on Ruka. Keskuksen vahva ja kokonaisvaltainen panostus bike parkiin näkyy. Rukalla niin aloittelijat kuin konkarit löytävät mielenkiintoista ajettavaa.
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.
Tanja Poutiainen-Rinne kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancup-osakilpailun korkeimmalle palkintopallille Levillä 2004. Kesällä 2023 hän laski samaan mäkeen rakennettua slalom-rataa pyörällä.
Pyöräily sopii eloisalle Emmalle: ”Alamäkipyöräily on sosiaalinen tapahtuma, hissimatkalla voi tarinoida kaikenlaista.”
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Sirly Ylläsjärvi tutustui alamäkipyöräilyyn opettajan kanssa ja innostui lajista.
Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.
Kypärän ja ajolasien lisäksi bike parkissa kannattaa käyttää muitakin suojia. Moni kuski pukee päälleen ainakin hanskat sekä kyynär- ja polvisuojat.
Hyvin suojaava, mukava ja tuulettuva kypärä on ehdoton varuste bike park -ajoon.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

10 turvallista laskuvinkkiä

Vinkit

Finlav: lumivyöryoppia vapaalaskijoille

Keskusuutiset

Nyt tarkkana rinnealueiden ulkopuolella!

Laskettelu