Mielakka 22.5.2023

Yöjuna kuljettaa hiihtäjän vaivatta pohjoisen hangille

Junamatkassa Lappiin houkuttaa vaivattomuus ja pieni seikkailuhenkisyys. Kuva: VR Group Junamatkassa Lappiin houkuttaa vaivattomuus ja pieni seikkailuhenkisyys. Kuva: VR Group
Yöjunien suosio kasvaa ympäri Eurooppaa. Ympäristötietoisuuden lisäksi suosion takana on niihin liitetty seikkailun tunne sekä kiireettömyys. Onneksemme Suomessa junat kuljettavat yhdessä yössä Lapin runsaslumiseen talveen.

Yöjuna on hyvä valinta Lapin hiihtokeskuksiin matkaaville. Reissureppu ja suksipussi hyttiin, takki naulaan ja ravintolavaunuun iltapalalle. Kello lähentelee puolta kymmentä, kun suuntaan takaisin hyttiini lihapullat ja perunamuusin syötyäni. Vielä yksi jakso Netflixiä ja hampaiden pesu, jonka jälkeen annan raiteiden vaimean kolinan vaivuttaa itseni uneen. Aamulla kun herään, ovat etelän sateet vaihtuneet pohjoisen lumikinoksiin. Hiihtoreissu voi alkaa!

Auto kyytiin tai bussilla rinteeseen

Suomen yöjunat perustuvat käytännössä yhdelle reitille, joka alkaa Helsingistä ja päättyy joko Kolariin tai Rovaniemen kautta Kemijärvelle. Turusta pääsee myös vaivattomasti yhdellä vaihdolla Tampereella yöjunaan omaan punkkaan nukkumaan. Reittiaikatauluja pääset vilkuilemaan VR:n sivuilta.

Yöjunat ovat myös autojunia, joten oman auton mukaan ottaminen on mahdollista, mutta pääteasemilta on hyvät linja-autoyhteydet suoraan suurimpiin hiihtokeskuksiin.

Voit varata joko pelkän makuupaikan kahden hengen hytistä tai kokonaisen hytin itsellesi ja matkakumppanillesi. Perheille löytyy isompia ja yhdisteltäviä hyttejä.

Reissu menee nopeasti nukkuen

Tällä reissulla varasin hytin kokonaan itselleni, sillä töiden ja kavereiden näkemisen väliin halusin 12 tuntia täysin omaa aikaa. Junat lähtevät etelästä liikkeelle illansuussa, mikä mahdollistaa päivän tehokkaan käyttämisen vaikkapa pakkaamiseen.

Vaunu- ja hyttityypistä riippuen on hytissä vaihtelevasti tilaa matkatavaroille. Oma pesuallas ja pieni pyyhe pitävät huolen, että hampaiden pesu ja muut pienet illan ja aamun askareet voi hoitaa omassa hytissä, ja odottaapa siellä myös pullolliset vettä jokaisella makuupaikalla! Käytävän päässä sijaitsevat vessat ja suihkut, kukin omissa tiloissaan.

Uusissa vaunuissa on kattavat wifit ja useita pistokepaikkoja. Vanhemmissa vaunuissa sen sijaan wifiä ei ole ja pistokepaikkojakin on vähänlaisesti. Se ei välttämättä ole liian suuri ongelma, jos myötäilee yöjunan perimmäistä ideaa ja nukahtaa yhtä nopeasti kuin minä!

Yöjuna on rentoa reissaamista

Kävin siis vatsa täynnä ja hetken lempisarjaa katsottuani yöpuulle. Aamulla heräilin rauhassa ja ihailin ikkunasta vaihtuvaa valkoista maisemaa. Mieleni alkoi pikkuhiljaa lipsua kohti tulevan viikon laskuhetkiä.

Ehdin vielä hyvin hakea aamukahvin ravintolavaunusta ja nautiskella loppumatkan kiireettömästä reissaamisesta. Kolarissa nousin tavaroineni ulos junasta, suuntasin parkkipaikalle ja menomatkan viimeisen osan jälkeen suuntasinkin suoraan rinteeseen.

Junamatkailu on kivaa! Maata pitkin mukavasti matkustaessa saa nauttia vaihtuvista maisemista, hengähtää hetken pysäkkien välillä ja tutustua kanssamatkustajiin ravintolavaunussa.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Luitko jo nämä?

Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Keskiviikkona 28.6.2023 on useassa keskuksessa tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Idea on sama kuin talvella: hissillä ylös ja kunnostettuja reittejä pitkin alas!
Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Äidin ja isän paikka on rinteessä

Keskusuutiset

Autossa suksesta voi tulla ohjus – kiinnitä tavarat huolella

Yhteistyössä
Artikkelin kirjoittaja Mikaela Räsänen (kuvassa oikealla) kirjoittaa veljensä Renen (vasemmalla) kanssa myös Junnut takamaastossa -blogia.

Lapset kertovat: vinkit onnistuneeseen hiihtolomaan

Keskusuutiset