Ruka 3.10.2024

Talven välinetrendit 2021–2022: mukavuus ja keveys

Uudet lasketteluvaatteet ja -välineet ovat entistä kevyempiä, mukavampia ja suorituskykyisempiä. Tuloksena on entistä hauskempia mäkipäiviä. Uudet lasketteluvaatteet ja -välineet ovat entistä kevyempiä, mukavampia ja suorituskykyisempiä. Tuloksena on entistä hauskempia mäkipäiviä.
Uusi talvi tuo aina tullessaan kiinnostavia välineuutuuksia. Laskettelukauden 2021–2022 trendit välineissä ja vaatteissa on mukavuus ja keveys. Esittelemme nipun talven kiinnostavimpia uutuuksia.

Laskukaudelle 2021–2022 ei ole yksittäistä erityistä trendiä nostettavaksi. Sen sijaan jo muutaman vuoden jatkunut käyttömukavuuteen ja monipuolisuuteen panostaminen jatkuu edelleen, ympäristöystävällisyyttä unohtamatta. Luvassa on siis entistä nautinnollisempia rinnepäiviä.

Kehityksen mahdollistaa materiaalien sekä materiaalihallinnan kehittyminen. Kankaissa on villan ja keinokuitujen yhdistelmiä. Suksissa hiilikuitua on kudottu yhteen esimerkiksi pellavan kanssa. Monet uudet ominaisuudet ovat katseelta piilossa, joten on syytä avata vähän talven uutuustuotteiden ominaisuuksia.

Mukavia ja suorituskykyisiä monoja

Monojen valmistusteknologian vaihtuminen noin 10 vuotta sitten ruiskuvalutekniikkaan mahdollistaa muovin paksuuden vaihtelut monon eri kohdissa. Kuhunkin kohtaan laitetaan materiaalia vain juuri tarvittava määrä. Tuloksena on yhä helpommin puettavia monoja, jotka ovat aiempaa kevyempiä. Ero saman kategorian muutaman vuoden vanhempiin monoihin on huomattava. Uudet monot ovat jopa puoli kiloa kappaleelta kevyempiä kuin edeltäjänsä!

Head Kore 1 (499 e) on kevyt ja suoristuskykyinen vapaalaskumono. Se on yhteensopiva Pin Tech -siteiden ja useimpien alppisiteiden kanssa. Monossa on Grip Walk -kumipohja, jossa on huomioitu myös yhteensopivuus liukulevyllisien alppisiteiden kanssa.

Myös sisäkenkien materiaalit ovat kehittyneet. Moderneilla kankailla saadaan ohuestakin sisäkengästä lämmin, jonka ansiosta monoista voidaan tehdä vähän sirompia.

Kumia löytyy yhä useamman monon ulkopohjasta. Se mukavoittaa merkittävästi askellusta tai vaikka jälkihiihdoissa joraamista, kun pitoa on merkittävästi muovipohjaa enemmän. Mukavuutta lisää myös kävelyvapauttimet, joiden ansiosta sääri pääsee liikkumaan luonnollisempaa liikerataa, kun sukset eivät ole jalassa. Myös yhä useammista lasten monoista löytyy Grip Walk -pitopohjia!

Suksissa formulateknologiaa

Grafeeni, titaani ja hiilikuitu ovat tuttuja materiaaleja F1-autoista. Samoja kevyitä materiaaleja löytyy myös laskettelusuksista. Eikä enää pelkästään hintahaitarin yläpään tuotteista, vaan jo keskihintaisissa suksissa käytetään kevyitä materiaaleja.

Völkl Flair 76 Elite (449 e sis. siteet) on vyötäröltään 76 mm leveä all mountain suksi aloittelijalle ja harrastelijalle. Suksessa on tuplapuuydin ja kääntymistä jouhevoittava tip rocker -kärki.

Suksen ytimissä käytettävät puut ovat useammin kevyemmästä päästä, kuten poppelia tai haapaa. Vanhakantaisen ajatuksen ”mitä painavampi suksi, sen parempi laskea”, kannattaa viimeistään nyt kuopata syvälle.

Pusu Lappi (1 200 e) on suomalaista käsityötä kauneimmillaan. Suksen ytimessä on käytetty kotimaista koivua ja haapaa. Visakoivuviimeistely hivelee silmiä. Vyötäröltään 92 mm leveä suksi on ketterä ja vauhdikas laskea rinteissä ja niiden vierustoilla.

Keveys tuo suksiin ketteryyttä ja monipuolisuutta. Samoilla suksilla voi kanttailla vauhdikkaasti jäisellä rinteellä, pomputella kevät loskassa tai pöllytellä puuterilunta.

Head V-Shape V10 (650 e sis. siteet) on osaavan laskijan kevyt suksi, jonka kääntäminen sujuu rivakasti. Keveyden ja ketteryyden takana maailman kevein metalli, grafeeni, jota on käytetty suksen ytimen vahvikkeena.

Villaa ja kierrätysmateriaaleja asuissa

Merinovilla on paaluttanut paikkansa laskuasujen vuorimateriaalina, kerrastoissa sekä välikerroksissa. Villasta tehdään entistä kestävämpää, ja neuloksia on hyvin monenlaisia ja eri paksuisia. Villaa myös yhdistellään ansiokkaasti keinokuitujen kanssa. Näillä pieneltä tuntuvilta muutoksilla saadaan huomattavia eroja ominaisuuksiin, kuten hengittävyyteen ja lämmittävyyteen.

Haglöfs Micro Down Hood (269 e). Minimalistisessa, kevyessä ja lämpimässä takissa on RDS-standardoitu H DOWN Gold -untuva, joka takaa lämmön ja hyvän hengittävyyden kaikissa olosuhteissa, myös kastuessaan. Vettähylkiväksi fluorivapaasti käsitelty untuva pysyy kuivana vähintään 84 tunnin ajan jatkuvalle kosteudelle altistettuna.

Kuorivaatteiden kangas on yhä useammin ainakin osin kierrätettyä materiaalia. Topattujen pukujen untuvat ovat vastuullisesti kerättyä, ruokateollisuuden sivutuotetta ja keinokuituiset vanut ovat kierrätysmateriaalia. Veden- ja tuulenpitävyys saadaan toteutettua ilman kemikaaleja, hengittävyyden kärsimättä.

Helly Hansen W Elevation Infinity 2.0 -takki (750 e). Kestävä ja vedenpitävä Lifa Infinity Pro -materiaali on valmistettu ilman lisättyjä kemiallisia käsittelyjä. Toiminnallisuuden kannalta kriittinen kankaan pinnan vedenhylkivyys on saatu aikaan kuituominaisuuksien ja -rakenteen avulla ilman kemikaaleja. Uudessa mallistossa tätä vastuullista materiaalia hyödynnetään myös vapaalaskutuotteissa.

Laskettelulasien suuri kehitysloikka

Laskettelulasien kehitysloikka on viime vuosina ollut huikea. Jos omat ”gogglet” on vuosien takaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla uusia linssejä!

Laskettelulaseihin on tullut photokromaattiset linssit, eli niiden valon suodattavuus vaihtuu ympäröivän valon mukaisesti. Modernien linssien muutoksen nopeus riittää mainiosti lähes kaikkien laskijoiden vauhteihin. Tämä tarkoittaa säätämisen vähentymistä, kun yksillä laseilla pärjää normaalin rinnepäivän.

Myös kehykset ovat ohentuneet ja keventyneet, samalla myös linssien näkökenttä on laajentunut.

Bollé Mammoth Black Forest Matter lasien (170 e) Green Emerald Photochromic linssin suodattavuus vaihtuu Suomen olosuhteisiin sopivan kategorioiden 1 ja 3 välillä.

Kevyet ja suojaavat kypärät

Entistä miellyttävämmät kangasmateriaalit tekevät kypärän käytöstä mukavaa, eikä välineiden keventyminen ainakaan vähennä käyttömukavuutta.

Myös ilman kiertoa on saatu kehitettyä siten, että tuuletus toimii ilman paikoittaisen vedon tuntua. Ilman kierron määrää voi myös säätää yhä useammassa kypärässä.

Bollé Ryft Pure -kypärän (160 e) ilmastointi on säädettävissä. Painoa kypärällä on vain 490 grammaa.

Mukavuus tuo hymyn huulille

Laskemiseen liittyvien varusteiden kehitys on viime vuosina ollut tasaista, mutta vertailu vaikka viisi vuotta vanhoihin varusteisiin tuo jo selkeitä eroja esille. Lasketteluun ja lautailuun erikoistuneessa kaupassa asiantunteva myyjä osaa kertoa eri tuotteiden uusien ominaisuuksien tuomista käyttöhyödyistä.

Välinekehityksestä huolimatta vanha sääntö pätee yhä: Laskemisessa tärkeintä on poskilihaksen käyttö. Kun poskilihaksilla kääntää suupieliä ylöspäin, laskupäivästä tulee lähtökohtaisesti hyvä.

Päivitetyillä välineillä voi avittaa poskilihaksia. Jalkaa puristavat monot tuottavat poskilihaksille merkittävän lisäkuorman, joskus jopa mahdottoman. Uusilla, oikean kokoisilla ja mukavilla monoilla suupielet kääntyvät ylöspäin kuin itsestään.

Luitko jo nämä?

Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.
Tästäkin voi laittaa vielä paremmaksi. Rukan suosittu parkki on muokattu vastaamaan maailmancupin vaatimuksia.
Ylläksen bike parkissa näkyy ammattitaito, tyyli ja laatu, ja sen takia keskus pääsi nostamaan Vuoden Bike Park 2024 -palkinnon.
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Porilaiset sen todistavat: 30 metriä on riittävä korkeusero monipuoliselle bike parkille.
Heinäkuussa 2024 avattu Pyhä Flow on pitkä ja monipuolinen bike park -reitti. Sen erityispiirre on monipuolisuus ja hienot maisemat.
Levillä on jo vuosia pyöräilty myös alamäkeen. Kesällä 2024 tunturissa alkaa kehitysprojekti, jonka tarkoitus on nostaa Levin maastopyöräilytarjonta uudelle tasolle.
Alamäkipyöräily on tempaissut Katja Ståhlin mukaansa. Varsinaisia tavoitteita laji ei kuitenkaan Katjalle aseta. ”Haluan vain nauttia ja vetää mäessä hyvällä fiiliksellä.”
Ylläs Flow -reitti avattiin alkusyksystä 2023 ja siitä tuli heti pyöräilijöiden suursuosikki.
Rukalla on kova tahto saada uusia pyöräilijöitä alamäkeen, joten keskuksessa panostetaan jatkossakin helppouteen ja turvallisuuteen.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Kerrospukeutuminen alkaa alusvaatteista. Päälle tuulta sekä vettä hylkivä kuorikerros ja väliin kelin mukaan lämmittäviä vaatteita.

Kerrospukeutuminen kerros kerrokselta

Välineet
Laskettelumonon muokkaus lähtee liikkeelle sopivasta kengästä. Ammattitaitoinen myyjä ja kattava valikoima on paras lähtökohta sopivan monon löytymiseen.

Laskettelumonon muokkaus takaa jokaiselle sopivan kengän

Laskettelu
Uudet, käytetyt vai vuokratut laskuvälineet? Kaikissa vaihtoehdoissa on puolensa.

Uudet, vuokratut vai käytetyt? Lasketteluvälineiden hankintaan on monta toimivaa tapaa

Laskettelu