Mielakka 22.5.2023

Miksi suomalainen mies karttaa hiihtokoulua?

”Taidot kehittyvät harjoittelemalla ja kehittymistä voi nopeuttaa pyytämällä opetusta”, hiihdonopettaja Teija Uurinmäki rohkaisee. Kun taitoa on tarpeeksi, voi rinteitä kiitää alas, kuten Teijan opettajakollega kuvassa. ”Taidot kehittyvät harjoittelemalla ja kehittymistä voi nopeuttaa pyytämällä opetusta”, hiihdonopettaja Teija Uurinmäki rohkaisee. Kun taitoa on tarpeeksi, voi rinteitä kiitää alas, kuten Teijan opettajakollega kuvassa.
Suomalaisia miehiä tapaa hiihtokoulutunnilla harvoin. Miksi?

Opetin viime talvena erästä intialaismiestä laskettelemaan. Tai ei liioitella, opetin häntä liikkumaan sukset jalassa. Tavoitteena oli, että mies pysyisi ajoittain pystyssä, jopa loivassa kymmenen metrin liu’ussa.

Hauskaa oli. Sekä minulla että oppilaalla. Miestä ei haitannut, vaikka hän ei tunnin päätyttyä viilettänyt punaista rinnettä alas tukka putkella. Eikä häntä nolottanut. Hän nautti uudesta kokemuksesta ja uuden oppimisesta.

Olen opettanut myös paljon virolaismiehiä, joitakin venäläisiä ja monen muun maan kansalaisia, muun muassa eteläafrikkalaista nuortamiestä.

Suomalaisia, aikuisia miehiä näkee hiihtokoulussa harvoin.

No joo, lumilautatunneilla käy myös miehiä, lasten kanssa tunnille on uskaltautunut muutama mies ja joitakin miehiä on ollut jatkotason tunnilla laskettelutekniikkaansa parantamassa, mutta suksialkeistunnin ottamiseen suomalaismiehillä tuntuu olevan kovin korkea kynnys. Miksi?

Kaikki suomalaiset osaavat lasketella?

Koska asumme lumen maassa ja isoisämme hiihti karhunkin kiinni, niin tokihan me kaikki osaamme rinnettä alas kurvitella. Vai osaammeko?

Siinä on totuuden siemen. Suomalainen osaa liikkua lumella ja jäällä. Tiedämme, että pinta on liukas ja osaamme tasapainotella liukkaalla. Opimme myös hiihtämään tai vähintään luistelemaan lapsina. Molemmat lajit luovat hyvän pohjan laskettelutaidoille.

Mutta, kyllä laskettelu vaati lajitaitoa siinä missä muutkin liikuntalajit. Taidot kehittyvät harjoittelemalla ja kehittymistä voi nopeuttaa pyytämällä opetusta.

Sukset jalkaan ja mäen päälle

Naiselle osaamattomuuden myöntäminen tuntuu olevan helppoa. Resepti on yksinkertainen. Ellei nainen osaa, hän ostaa hiihtokoulutunnin tai pyytää ystävää auttamaan.

Ensimmäinen kerta rinteessä on miehelle erilainen kokemus. Omaa osaamattomuutta ei voi myöntää. Olisihan se noloa, jos ei osaa lasketella!

Mies polkaisee sukset jalkaan, nousee hissillä mäen päälle ja työntää vauhtia.

Välillä touhu on hurjan näköistä, kun aloittelijalla ei ole hajuakaan, miten sukset kääntyvät ja horjuva satakiloinen äijä syöksyy suoraan alas. Minua ei ihan hirveästi naurata, jos olen samassa rinteessä pienten oppilaideni kanssa.

Tietenkin harjoitus tekee mestarin – tai ainakin oppipojan. Melkein jokainen oppii jonkinlaisen käännöstekniikan myös ilman opetusta, toistojen myötä.

Mutta monesti niillä hiihtokoulutunnilla käyneillä naisilla on parempi tekniikka kuin miehillä. Mies saattaa mennä kovempaa, mutta vauhtihan ei vaadi taitoa, kääntyminen vaatii.

Kirjoittaja Teija Uurinmäki on Levin hiihdonopettaja ja vapaa toimittaja.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Luitko jo nämä?

Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Keskiviikkona 28.6.2023 on useassa keskuksessa tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Idea on sama kuin talvella: hissillä ylös ja kunnostettuja reittejä pitkin alas!
Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Kukaan ei ole alppikanuuna syntyessään ja osaavallekin voi sattua. Tässä horjahtaa Pyhän hiihtokoulun opettaja ja ex-telemarkmaajoukkuelaskija Niki Juurinen.

”Anteeksi, kun en osaa” – Miksi hiihdonopettajalta pyydellään anteeksi osaamattomuutta?

Hiihtokoulu

Kehitä taitojasi alamäessä – vinkit kokeneelle laskijalle

Laskettelu
Aina ei laskeminen suju ja vika voi olla myös välineissä.

Joskus vika on välineessä – vältä yleisimmät välinemokat

Välineet