Ruka 24.10.2024

Paras laskukaveri löytyy läheltä

Perhe, lapset ja ystävät; siinä suomalaisten laskukavereiden top 3.
Kenen kanssa suomalainen mieluiten laskee? Ski.fi kysyi ja lasketteleva kansa vastasi. Tulos oli suorastaan liikuttavan yksimielinen: paras laskukaveri löytyy todella läheltä.

Laskettelu ja lautailu ovat todella sosiaalisia lajeja, se tiedetän. Perheen ja kavereiden kanssa mennään mäkeen pitämään hauskaa. Huikeista laskuista ja sattumuksista riittää juttua parhaimmillaan vuosiksi eteenpäin.

Mutta kenen kanssa suomalainen mieluiten laskee? Ski.fi kysyi parasta laskukaveria suomalaisilta laskijoilta Facebookissa. Otanta oli varsin kattava, sillä vastauksia tuli yli 800.

Perhe on parasta seuraa

Vastaus oli yksiselitteinen: suurin osa laskettelijoista on sitä mieltä, että perhe tai lapset on parasta laskuseuraa. Perheen nosti ykkösseuraksi 33,8 % vastaajista.

Kuten yksi vastaajista kommentoi:

Perheen kanssa on parasta, eikä rinteessä riidellä juuri lainkaan arkieloon verrattuna.
– Kaisa

Laskettelu on siis todellinen koko perheen harrastus.

Yksin on tylsää, kaveriksi käy kuka vaan. Oma perhe on kuitenkin parasta seuraa.
– Kaisa

Kyllä laskettelu on kaikkein parasta perheen kanssa, mukaan lukien oma rakas.
– Kea

Paras laskupäivä on aina samalla synttärilahja perheeltä – talvilomalla yksi päivä ihan yksin rinteessä. Saa laskea niin paljon kun lystää ja pitää tauon just silloin kun haluaa. Sitten on taas mukava remuta rinteessä koko perheen voimin.
– Tero

Me ollaan monesti mäessä koko lössi; minä, mies, lapset, kaverit ja kavereiden lapset ja se on parasta!
– Reija

Lapset ovat ilo myös mäessä

Oikeastaan perheen nosti ykköseksi yli puolet alamäkikansasta, kun mukaan lasketaan pelkästään lapset suosikkilaskukavereiksi maininneet – heitäkin oli 16,9 %.

Oman jälkikasvun kehitystä on ilo seurata, ja varsin nopeasti lapsista saa hauskoja laskukavereita.

Lasten oppimista on ilo seurata.
– Jussi

Ehdottomasti lasten kanssa. Tosin ne laskee jo niin paljon paremmin, että kohta saa laskea yksin omassa rauhassa.
– Anu

Lasten kanssa on parasta, kun saa seurata niiden huikean nopeaa oppimista. Puolison kanssa kun saa kahdenkeskeistä aikaa. Kavereiden kanssa kun saa muistella menneitä ja fiilistellä.
– Tapio

Puoliso on oma rakas laskukaveri

Onnellisia ovat he, joilla puoliso on vihkiytynyt samaan lajiin. Parhaaksi laskukaveriksi puolison nosti 15,2 % vastaajista.

Rakkaan kanssa lähes päivittäin lasketaan ja nautitaan. Ja laskulomat ystävien kanssa ovat ikimuistoisia.
– Minna

Oman ukkokullan kanssa. Laskettelu on meidän yhteinen harrastus.
– Hannele

Kavereiden kanssa kaikki on hauskempaa

Kavereiden kanssa meno voi yltyä hulvattomaksi. Rinteessä koetaan yhdessä paljon arki-iltoina, ja laskukauden kruunaa usein yhteinen hiihtoreissu. 26,6 % vastaajista sanoo laskettelun olevan parasta juuri kaveriporukalla. Eikä aina tarvitse tuttua kaveriporukkaa, kun rinteestä löytyy uusia ystäviä.

Lapset kasvoivat ohi, kavereista ei pääse onneksi eroon. Taas mennään…
– Kari

Luottokavereiden! Ja sit saattaa löytyä kesken päivänkin uusia tuttavuuksia.
– Noora

Ehdottomasti porukassa! Kavereiden tai puolison tai kenen kanssa vaan mielellään samantasoisen/paremman laskijan kanssa.
– Päivi

Vain minä ja luonto

Löytyy tosin niitäkin, joille rinteessä oma seura on parasta – heitä on 6,4 %.

Yksin on ihan okei, kun Aamulypsyn laittaa korviin kuulumaan.
– Eero

Kaikki käy, kunhan ollaan alamäessä

Muutamille (1,1 %) riittää alamäki, seura voi olla mitä tahansa. Yksi vastaus kiteyttikin hyvin laskettelun ytimen:

Koska laskettelu itsessään on puhdasta rakkautta, niin rinteessä viihdyn kaikkien kanssa.
– Annica

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti
Levin talvi on ennätyspitkä. Laskettelukausi alkoi 4.10.2024 ja kauden viimeiset kurvit on tarkoitus piirtää rinteeseen 18.5.2025.
Talma on parkkilaskijoiden suosiossa. Keskuksen toimitusjohtaja Aleksi Vesimäki testaamassa reilien luistoa.
Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.
Tästäkin voi laittaa vielä paremmaksi. Rukan suosittu parkki on muokattu vastaamaan maailmancupin vaatimuksia.
Ylläksen bike parkissa näkyy ammattitaito, tyyli ja laatu, ja sen takia keskus pääsi nostamaan Vuoden Bike Park 2024 -palkinnon.
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Porilaiset sen todistavat: 30 metriä on riittävä korkeusero monipuoliselle bike parkille.
Heinäkuussa 2024 avattu Pyhä Flow on pitkä ja monipuolinen bike park -reitti. Sen erityispiirre on monipuolisuus ja hienot maisemat.
Levillä on jo vuosia pyöräilty myös alamäkeen. Kesällä 2024 tunturissa alkaa kehitysprojekti, jonka tarkoitus on nostaa Levin maastopyöräilytarjonta uudelle tasolle.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

#laskukaveri Jan-Erik Blomberg

Laskettelu

#laskukaveri Antti Autti

Lumilautailu

Tämän takia laskettelu on parasta

Laskettelu