Sappee 16.9.2023

Alppihiihdossa pärjää yhdellä suksiparilla

Keväistä laskettelua Ylläksen rinteillä.
Jos olet joskus vuosia sitten heittänyt sukset nurkkaan ja päättänyt lopettaa koko lajin, on aika tutustua laskettelun uusiin tuuliin. Laskettelu on mainio urheilumuoto, lasketellen pääset nauttimaan raittiista ilmasta, kauniista maisemista ja vauhdin hurmasta. Hiihdonopettaja ja alppihiihdon moniosaaja Markku Rimpiläinen opastaa suksen hankinnassa.

Leikkaavan suksen myötä lajista on tullut vieläkin hauskempaa. Suksi kääntyy kuin unelma ja kantti puree kovallakin rinteellä. Jo olet heittänyt vanhat sukset nurkkaan, jätä ne sinne ja lähde testaamaan leikkaavaa suksea.

Yleissuksia koko perheelle

Uudet laajaan käyttöön suunnitellut yleissukset valtaavat markkinoita kaikkialla hiihtävässä maailmassa. Suksitehtaiden tuotekehitys näyttää lähtevän tavallisen suksenkääntäjän tarpeista sillä harva tarvitsee erikoissuksia, jotka toimivat hyvin vain jäisellä radalla tai metrisessä puuterissa.

Markkinatutkimukset kertovatkin, että moni laskija haluaisi tulla toimeen yhdellä suksiparilla, joilla pärjäisi jokaisena hiihtopäivänä. Uusien suksien suunnittelun lähtökohtana onkin ollut mahdollisimman laaja käyttöalue. Suksissa on leveä, käännöstä ohjaava kärki ja sivuleikkaus, joka saa aikaan vaivattomat leikkaavat käännökset hoidetuilla rinteillä.

Vaivattomasti lumella kuin lumella

Keskeltä uudet yleissukset ovat hieman leveämpiä kuin puhtaat rinnesukset. Ne kanttaavat normaalimittaisenakin varsin hyvin pehmeässä lumessa. Silti ne eivät ole niin leveitä, että kantinvaihto kovalla lumella olisi kankeaa. Hyvän yleissuksen kääntösäde on 15–17 metriä. Tällaiset sukset eivät ole liian ärhäkät kääntymään, mutta eivät myöskään tee niin suuria käännöksiä, että vauhti riistäytyisi käsistä.

Leikkaava twin tip -suksi on mainio ensisuksi lapsille

Yleissuksiajattelu on tullut myös nuorison suosimiin twin tip -suksiin, joita on tähän asti pidetty puhtaina hyppy- ja paippisuksina. Nyt monissa twinareissakin on sivuleikkaus, joka mahdollistaa leikkaavat käännökset. Twin tip -sukset sopivat jopa ensimmäisiksi suksiksi lapselle. Niillä oppii hyppäämään, mutta myös laskemaan. Lisäksi ne toimivat pehmeässä lumessa, jos hiihtolomalle sattuu puuteripäiviä. Lapsi oppii laskemaan monipuolisesti ja voi löytää harrastuksestaan uusia puolia.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ylläksellä on tapahtunut viime vuosina paljon. Laskettelijoita ilahduttaa kuuden hengen tuolihissi sekä pitkä katettu mattohissi. Lisäksi Gondoli-rinteen valaistusta ja lumetusta on uusittu.
Vuoden Bike Park 2023 on Ruka. Keskuksen vahva ja kokonaisvaltainen panostus bike parkiin näkyy. Rukalla niin aloittelijat kuin konkarit löytävät mielenkiintoista ajettavaa.
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.
Tanja Poutiainen-Rinne kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancup-osakilpailun korkeimmalle palkintopallille Levillä 2004. Kesällä 2023 hän laski samaan mäkeen rakennettua slalom-rataa pyörällä.
Pyöräily sopii eloisalle Emmalle: ”Alamäkipyöräily on sosiaalinen tapahtuma, hissimatkalla voi tarinoida kaikenlaista.”
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Sirly Ylläsjärvi tutustui alamäkipyöräilyyn opettajan kanssa ja innostui lajista.
Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.
Kypärän ja ajolasien lisäksi bike parkissa kannattaa käyttää muitakin suojia. Moni kuski pukee päälleen ainakin hanskat sekä kyynär- ja polvisuojat.
Hyvin suojaava, mukava ja tuulettuva kypärä on ehdoton varuste bike park -ajoon.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

All mountain- ja vapaalaskusukset

Laskettelu

Esittelyssä talven kiinnostavimmat laskettelusukset

Laskettelu

Säädä välineesi oikein

Välineet