Mielakka 22.5.2023

Käytetyt lasketteluvälineet – tee onnistuneet kaupat!

Etenkin lasten ja nuorten käytettyjä lasketteluvälineitä on paljon tarjolla.
Lasketteluvälineiden myynti-ilmoituksia löytyy runsaasti esimerkiksi Facebookin ryhmissä. Nettikuvien perusteella varusteen kunnon arviointi voi olla mahdotonta, joten tuotteeseen kannattaa tutustua paikan päällä, jos mahdollista.

Monessa käytetyn lasketteluvälineen myynti-ilmoituksessa saatetaan mainita, että tuotteella on laskettu todella vähän ja silloinkin laskijana on ollut varovainen mummo. Se voi olla totta, mutta myös vähän tai jopa paljon muunneltua totuutta. Onneksi suomalaisissa laskuvarusteiden myyntiryhmissä suurin osa myyjistä on rehellisyyden paremmalla puolella. Piirit ovat pienet, joten jos myyjä ”tekee tarpeet” ostajan monoihin, tarina kääntyy nopeasti myyjää vastaan.

Tuotteen ulkonäkö voi kertoa jo paljon

Tuotteen ensimmäinen arviointikriteeri on ulkonäkö. Mikäli tuote on kaikilta osin ehjä, ostoprosessia kannattaa jatkaa. Suksissa ja lumilaudoissa seuraavaksi huomio kannattaa kiinnittää pohjaan: onko pohja suora ja sileä, onko siellä suuria uria ja onko kanttinauha ehjä? Paikattu kanttinauha ei välttämättä kestä kovin kauan. Sen sijaan suksen tai laudan kannassa olevat pintanaarmut ovat pikemminkin ulkonäkökysymys.

Siteiden toimivuutta voi arvioida pyörittämällä siteiden säätöruuveja. Mikäli ruuvit pyörivät normaalisti ja alppisuksissa myös din-mittari liikkuu, side on luultavasti ehjä. Sidettä kannattaa testata myös monojen kanssa.

Monoissa tärkeä tekijä on monon sopivuus. Istuvuuden lisäksi solkien ja mahdollisten säätöjen kuntoisuus kannattaa tarkastaa ennen ostopäätöstä.

Kypärää ostettaessa kannattaa olla erittäin tarkkana. Mikäli kovasta osumasta on vähänkään viitteitä, kannattaa jättää kaupat tekemättä, vaikka hinta olisi kuinka houkutteleva.

Käytetyt lasketteluvälineet: täältä niitä löytyy

Käytettyjen välineiden markkinat ovat vahvasti siirtyneet Facebookiin. Sieltä löytyy useita erilaisia laskettelu- ja lautailuvarusteiden kauppapaikkoja. Esimeriksi laskukamapörssi on vilkas kauppapaikkia. Kisalaskijoille on alppivarusteiden kamapörssi, ja lumilautailijoille tai vaikka telemark-hiihtäjille on omat ryhmänsä.

Facebookin lisäksi kannattaa käydä vilkaisemassa Tori.fi:n tarjonta, sillä myös se on varsin vilkas myyntipaikka käytetyille laskuvarusteille. Tori.fi-sivuilla on tosin tarjolla toisinaan myös lähinnä museoon kelpaavaa tavaraa, joten aivan jokaisesta ilmoituksesta ei kannata innostua.

Marraskuun alussa järjestettävässä GoExpo Winterissä (ent. Skiexpo) järjestetään perinteinen kamapörssi. Siellä on tarjolla jopa ammattilaskijoiden edelliskauden tuotteita, jopa hyvinkin maltillisesti hinnoiteltuina.

Hiihtokeskusten rinne- ja aukiolotiedot löydät Ski.fi-sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Keskiviikkona 28.6.2023 on useassa keskuksessa tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Idea on sama kuin talvella: hissillä ylös ja kunnostettuja reittejä pitkin alas!
Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Tee itse helppo ja nopea suksihuolto

Laskettelu

Esittelyssä talven kiinnostavimmat laskettelusukset

Laskettelu

Huolehdi suksistasi – nautit niistä enemmän ja pidempään

Välineet