Mustavuori 16.5.2023

Liikuntarajoite ei estä laskettelua – mitä apuvälineitä lasketteluun on tarjolla?

Apuvälineiden avulla lähes jokainen pääsee nauttimaan alamäen riemuista.
Soveltava alppihiihto tuo laskettelun miltei kaikkien saataville. Apuvälineitä on moneen eri tarpeeseen ja tilanteeseen. Tutustu vaihtoehtoihin ja ota ilo irti alamäestä.

Liikuntarajoite, sairaus tai vamma ei estä alamäkielämän hurmasta nauttimista. Vammaisille ja liikuntarajoitteisille on lasketteluun erilaisia apuvälineitä, jotka tukevat laskemista ja avustavat laskijaa mäessä.

Ympäri Suomea myös järjestetään pitkin talvea soveltavan lumiliikunnan tapahtumia, ja monissa hiihtokouluissa on koulutettuja soveltavan alppihiihdon opettajia, joiden kanssa voi lähteä tutustumaan lajiin ja välineisiin.

Apuvälineet eivät ole itsetarkoitus, vaan niiden avulla laskettelusta tulee turvallista. Joskus ne tekevät mahdolliseksi asioita, jotka eivät ilman niitä onnistuisi. Toisinaan taas apuvälineillä voi päästä alkuun. Myöhemmin apuvälineistä ehkä luovutaan ja laskettelija jatkaa harrastusta omatoimisesti.

Pyörätuolia käyttävälle Monoski, Dualski tai Bi Ski

Pyörätuolia käyttäville on erilaisia laskettelukelkkoja, joissa istutaan.

Monoski-kelkassa on vain yksi suksi. Se sopii henkilölle, jonka ylävartalo tai kädet ovat toimintakykyiset ja joka kykenee oppimaan omatoimiseksi laskettelijaksi. Monoskissä istuva laskija käyttää tukisuksia, jotka muistuttavat kyynärsauvoja. Tukisukset auttavat tasapainon säilyttämisessä ja käännöksissä.

Muita laskettelukelkkoja ovat Dualski- js Bi Ski -kelkat, joissa kummassakin on kaksi suksea. Ne tarjoavat Monoskitä enemmän tukea ja vakautta. Siksi ne sopivat laskijalle, jonka liikuntakyky on Monoskillä laskevaa rajoittuneempi.

Pystylasketteluun on monia apuvälineitä

Laskettelijat, joiden tasapaino tai lihasvoima on heikentynyt, voivat hyötyä erilaisista pystylaskettelun apuvälineistä.

Pystylaskettelun tuki on kehikko, johon laskija kiinnitetään tukivyöllä. Laskija voi tarvittaessa ottaa kehikosta tukea. Avustaja avustaa laskijaa hihnojen avulla.

Kärkipidikkeet taas kiinnitetään suksien kärkiin. Tarvittaessa avustaja auttaa laskijaa takaapäin kiinnikkeisiin kytkettyjen hihnojen avulla.

Tukea tarvitsevaa laskijaa voi avustaa myös avustusaisan kanssa. Avustaja laskee joko laskijan vierellä tai edessä. Myös erilaisia hihnoja voi hyödyntää kiinnittämällä niitä esimerkiksi laskijan lantiolle tai nilkkoihin. Näin on mahdollista löytää juuri kullekin laskijalle sopiva tapa päästä nauttimaan laskettelusta turvallisesti.

Apua näkövammaiselle laskijalle

Näkövammaiset laskijat tarvitsevat rinteessä opaslaskijan ja huomioliivit.

Kypäräpuhelimet helpottavat laskijan ja oppaan välistä kommunikointia ulkoilmassa. Ilman kypäräpuhelimia oppaan ääni katoaa helposti tuuleen ja tuiskuun. Näkövammaiset laskijat saattavat hyötyä myös avustusaisoista tai muista apuvälineistä.

Kuurosokeiden laskettelijoiden kanssa vuorovaikutusta helpottaa avustusaisa.

Osallistu soveltavaan hiihtokouluun

Hiihtokoulu on hyvä väylä päästä sisään laskettelun erityistarpeiden kanssa.

Soveltavan alppihiihdon opettajat osaavat auttaa oikeiden välineiden valinnassa. He osaavat myös luoda turvallisen oppimisympäristön ja valita oikeanlaiset suorituspaikat ja tekniikat. Parhaimmillaan koko perhe voi käydä ammentamassa hiihtokoulusta oppia voidakseen jatkossa nauttia neuvojen tai apuvälineiden avulla yhteisestä harrastuksesta.

Aina apuvälineitä ei tarvita, mutta osaavat neuvot luovat pohjan onnistuneille laskukokemuksille niin, että harrastus kantaa myös tulevaisuudessa.

Rinneympäristö ja hiihtokeskukset soveltuvat kaikille. Soveltava alppihiihto ja lumiliikunta kertovat jo nimenä sen, että laskettelu sopii miltei jokaiselle. On erilaisia keinoja ja tapoja löytää ilo alamäestä.

Hiihtokeskukset ja -koulut löydät Ski.fi-sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.
Viihtyisä maisemakonttori, oppimisen ilo ja hauskat työkaverit. Hiihdonopettajalla on monta syytä hymyyn.
Lapsi laskee suoraan alas rinnettä, eikä kääntyminen kiinnosta? Näillä hiihdonopettajan vinkeillä houkuttelet lapsen mutkittelemaan laskettelurinteessä.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Soveltava alppihiihto mahdollistaa laskettelun kaikille

Laskettelu

10 turvallista laskuvinkkiä

Vinkit

Laskettelu sopii senioreille – näin onnistuu paluu rinteeseen

Keskusuutiset