Vihti Ski Center 28.3.2024

Näin aloitat vapaalaskun – vinkkejä nuorille laskijoille

Vapaalasku sopii monen ikäisille. Hissilinjojen vierestä voi löytää hyviä laskuja. Kuvassa Junnut takamaastossa -blogin toinen tekijä Rene Räsänen.
Vapaalaskun suosio kasvaa vuosi vuodelta. Myös nuorten keskuudessa kiinnostus vapaalaskuun kasvaa koko ajan. Mutta miten aloittaa vapaalasku? Tässä muutamia vinkkejä.

Vapaalasku mielletään toisinaan setämiesten ja tätinaisten puuhaksi – aivan turhaan. Vapaalasku sopii mainiosti myös nuorisolle. Junnut takamaastossa -blogin kirjoittaja Mikaela Räsänen kertoo, kuinka aloitat vapaalaskun turvallisesti.

Hae tuntumaa alkukaudesta

Mainio aika testailla uusia vehkeitä ja hakea suksituntumaa on kauden alussa, jolloin lunta ei ole juuri muualla kuin rinteessä ja sekin on tykkilunta.

Hiihtokeskusten välinevuokraamoista löytyy yleensä erilaisia vapaalaskusuksia testattavaksi. Jotkut hiihtokeskukset myös järjestävät talven aikana suksitestitapahtumia, jotka tarjoavat loistavan tilaisuuden ottaa suksia testattavaksi, vertailla niitä ja saada asiantuntijoilta apua sopivien suksien löytämiseen.

Alkutalvi rinteessä kannattaa hyödyntää laskutekniikan parantamiseen. Hiihtokoulutunti heti kauden alussa ei varmasti mene hukkaan.

Laskutekniikkaa on kiva hioa myös kaveriporukassa tai perheen kanssa. Joka laskulle voi ottaa esimerkiksi oman harjoitusteeman, jota porukalla harjoitellaan: paino alasuksella, yhdellä suksella laskua, sauvojen pitäminen edessä ja paljon ilman sauvoja laskua!

Laskua kannattaa myös kuvata. Videolta huomaa usein parhaiten, mitä parannettavaa laskussa olisi.

Etene askel askeleelta

Vasta kun lunta on tarpeeksi rinteiden ulkopuolella, voit lähteä kokeilemaan vapaalaskua. Vapaalaskun kokeileminen kannattaa aloittaa rinteiden vieressä.

Yksi hyvä vaihtoehto on ottaa paikallisesta hiihtokoulusta vapaalaskutunti. Paikallinen hiihdonopettaja tuntee keskuksen lumitilanteen ja tietää parhaat laskupaikat lajin aloittamiseen. Lisäksi saat ohjausta oikeaan tekniikkaan ja pääset lajista jyvälle paljon nopeammin kuin kantapään kautta oppien.

Kun kokemusta hissioffareiden laskusta on karttunut ja suksi kääntyy epämääräisessä lumessa vaikeuksitta, voit harkita kauemmas takamaastoon menoa.

Kauemmas takamastoon lähdettäessä mukaan kannattaa ehdottomasti pyytää alueen hyvin tunteva ja kokenut aikuinen, joka tietää, mistä kannattaa laskea, osaa neuvoja ja antaa vinkkejä laskemiseen liittyen. Yksi hyvä vaihtoehto on jälleen ottaa hiihtokoulutunti. Monet hiihtokoulut järjestävät ohjattuja vapaalaskuretkiä takamaastoon.

Artikkelin kirjoittaja Mikaela Räsänen viihtyy Pyhän metsissä.

Älä stressaa varusteista

Vapaalaskun aloittamiseen et tarvitse mitään erityisempiä välineitä, kuten leveitä offarisuksia. Pärjäät alkuun rinnesuksillakin. Kun innostut lajista tosissasi, voit alkaa harkita leveämpien vapaalaskusuksien ostoa.

Vapaalaskusuksi eroaa rinnesuksesta siten, että se on kauttaaltaan paljon leveämpi, leikkaavuutta paljon vähemmän ja kärjissä on rockeria. Nämä ominaisuudet tekevät kääntymisestä ja laskemisesta epämääräisessä ja pehmeässä lumessa paljon helpompaa.

Rinteiden ulkopuolella ja takamaastossa laskiessa on tärkeää muistaa myös suojaus. Kypärä ja selkäpanssari ovat ehdottomia, ja laseja kannattaa käyttää, sillä ne suojaavat oksilta. Syvässä lumessa lykkiminen on helpompaa, jos sauvoissa on isot sommat.

Jos takamaastoon suuntautuvalla retkellä pitää nousta suksilla ylämäkeen pidemmän matkaa, tarvitset sukset, joissa on vaellussiteet (tai normaaleihin laskettelusiteisiin kiinnitettävät trekkerit) ja skinit eli nousukarvat. Myös teleskooppisauvat tekevät ylöspäin lykkimisestä paljon mukavampaa.

Hissioffareita kauemmas mentäessä on syytä olla mukana lumiturvallisuusvarusteet, eli ainakin lumivyörypiippari, lapio ja sondi. Jos retki takamaastossa kestää kauemmin, mukaan reppuun on syytä varata myös lisävaatteita, juomista ja evästä.

Ota mukaan laskukavereita

Takamaastoihin ei turvallisuussyistä saa koskaan lähteä yksin. Hissioffareillakin on aina hyvä olla kaveri mukana siltä varalta, että jotakin sattuu. Kauemmas takamaaston kannattaa ehdottomasti lähteä vain aikuisten seurassa.

Ennen offareille lähtöä on hyvä kertoa vanhemmille, kenen kanssa lähtee ja missä laskee. On myös viisasta selvittää lumitilanne. Onko lunta riittävästi, entä onko jossain kenties vyöryvaara?

Porukassa laskiessa on syytä tarkkailla muita, jotta välttyy törmäyksiltä. Laskukaverin kanssa kannattaa sopia etukäteen, mihin suuntaa lasketaan ja missä pysähdytään. Varsinkin metsässä laskiessa kannattaa välillä pysähtyä ja varmistaa, että kaikilla on homma hanskassa.

Jos kavereita ei löydy, monet laskettelukeskukset järjestävät vapaalaskutapahtumia, joissa oppii vapaalaskusta ja lumiturvallisuudesta. Esimerkiksi Iso-Syötteellä järjestetään Freeride Open tammi-helmikuun vaihteessa. Pyhätunturilla taas on vuosittain Juniori Freekend ja Mimmi Freekend. Saariselällä on helmikuussa FreeRide ja maaliskuussa Girls Go Shred.

Tarkkaile maastoa

Offareilla ja takamaastossa laskiessa on syytä hallita välineet ja laskutekniikka. Jotta sukset tai laudan saa kääntymään sujuvasti, laskussa pitää olla sopivasti vauhtia eikä paino saa jäädä taakse.

Ennen laskua ja laskun aikana kannattaa tarkkailla maastoa. Varsinkin alkukaudesta, kun lunta ei ole vielä paljonkaan, on vaarana osua kiviin tai eteen voi tulla kaatunut puu. Jos lasket uudessa paikassa, ota ensimmäinen lasku aina varovaisemmin.

Offarilla laskeminen on haastavaa ja mielenkiintoista. Joka ikinen lasku on täysin erilainen. Offarilla tuntee olonsa vapaaksi ja rennoksi. Jos näkyvyys on huono, offarille ei kuitenkaan pidä lähteä.

Pehmeässä lumessa laskeminen on sanoinkuvaamattoman hienoa. Jos sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja kevyttä lunta on paljon, laskeminen tuntuu siltä kuin lentäisi.

Vapaalasku on hauskaa, rentoa ja vapauttavaa, joten suosittelen lajin testausta kaikille. Ja totta kai pitkän offaripäivän päätteeksi mennään lämpimälle kaakaolle porukalla.

Lue lumiturvallisuudesta ja tutustu Finlav-koulutusjärjestelmään. Kattavan lumivyörytietouspaketin löydät tästä linkistä ja tietoa Finlavin lumiturvallisuuskoulutuksista täältä.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Aurinkoisella kelillä vauhdikasta loskasurffausta kaverin kanssa, mikä voisi olla hienompaa?
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Pehmeä kevätrinne innostaa laskemaan. Roope Tonteri kävi tutustumassa Swinghillin parkkiin 7.3.2024.
Monen laskettelijan ja lumilautailijan mielestä kevät on talven kruunu. Kerro mielipiteesi kevätlaskuista ja osallistu Bollén lasien arvontaan.
Nyt on aihetta hymyyn, iloon ja riemuun: Iso-Syötteen huipulle pääsee jatkossa nopealla tuolihissillä.
Sirkan kylässä sijaitsevalla Levitunturilla avattiin vuonna 1964 Eturinteen alueella pujottelurinne ja kapulahissi. Levin kehitys kansainväliseksi talvimatkailukeskukseksi oli alkanut. Kuva: Levi Ski Resort
Talvipyöräily antaa kiehtovaa näkökulmaa hiihtolomaan. Tutunkin hiihtokeskuksen ympäristö näyttää erilaiselta ohjaustangon takaa.
Rinteessä harvemmin ollaan yksi. Mitä enemmän väkeä on mäessä, sitä tärkeämpää on noudattaa yhteisiä rinnesääntöjä.
Hiihtokoulu ei ole vain aloittelijoiden koulu, vaan jokainen laskettelija ja lautailija hyötyy tekniikkatunnista.
Suksiseppä Jani Ahvenainen kertoo rinnevinkkinsä ja samalla paljastaa, miten voit voittaa Pusun sukset.

Lumilautaliiton uusimmat

fsa-paracross-pyha

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

All mountain- ja vapaalaskusukset

Laskettelu

Näin aloitat vapaalaskun – vinkkejä nuorille laskijoille

Laskettelu

Finlav: lumivyöryoppia vapaalaskijoille

Keskusuutiset