Sappee 16.9.2023

Pukeudu oikein rinteeseen

Vaateteknologian ja materiaalien huima kehitys antaa aivan uusia mahdollisuuksia rinnepukeutumiseen. Ulkona oleminen ei ole pakkasta vastaan taistelua tai märkänä rämpimistä, kun päälle valitaan tarkoituksenmukaiset vaatteet. Säähän on loppujen lopuksi vain varustelukysymys.

Ulkonäkö ja toiminnallisuus eivät sulje toisiaan pois lasketteluvaatteissa. Teknologia ja uudet materiaalit ovat tulleet avuksi. Kankaista saadaan lajiin sopivia, vedenpitäviä ja hengittäviä sekä liikeradat sallivia, vaikka ne olisi koristeltu painokuosein, brodeerauksin, erilaisin merkein tai niitein.

Rinneasua valittaessa laskettelu- tai lautailukäyttöön, on oman tarpeen kartoittaminen ehdottoman tärkeää. Mikäli aiot käyttää asua useita vuosia tai monikäyttöisenä vaatteena vaikkapa retkeiltäessä, kannattaa malliksi valita klassinen aikaa kestävä asu. Tällöin hyvänä vaihtoehtona voi pitää ns. kuoriasuja, jotka on suunniteltu ympärivuotiseen ulkoiluun säiden vaihdellessa. Kuoriasun idea on kerrospukeutuminen, koska kuoriasussa nimensä mukaisesti ei ole muuta kuin vedeltä ja viimalta suojaava kuori.

Tekniset ulkoiluvaatteet valmistetaan usein vedenpitävästä ja hengittävästä kankaasta. Ohjearvona normaaliliikkujalle voidaan pitää 8 000 mm vedenpitävyyttä ja 5 000 gramman hengittävyyttä. Kankaan kestävyys ja pestävyys ovat myös tärkeitä tekijöitä. Sileäpintaiset ja tiukkasidoksiset kankaat kestävät hankausta paremmin kuin pehmeät kankaat tai sellaiset, joiden säikeet ovat helposti näkyvissä. Vuorikangas tai -rakenne ei saa estää päällismateriaalin toimivuutta. Vuoren on oltava hengittävä ja miellyttävän tuntuinen.

Hyvän rinneasun elementit

Hyvässä laskettelutakissa tulee olla ainakin:

  • Suojaava korkea kaulus, sisäpuolelta pehmustettu, jotta leuka ja huulet eivät joudu hankaukselle alttiiksi.
  • Säädettävät hihansuut, jotka voidaan kiristää tarroilla käsineen ympärille.
  • Tuuletusvetoketjut kyljissä tai hihojen alla: paraskaan vedenpitävä kangas ei hengitä silloin, kun joudutaan hetkellisesti vaikkapa jonottamaan hissikabiinia kosteassa lämpimässä karsinassa.
  • Kiristys helmassa estää viiman kylmäämästä selkää, ja se auttaa pitämään takin helman paikoillaan.
  • Reilun kokoiset vetoketjun vetimet, jotta taskujen avaaminen ja etenkin sulkeminen käy käsineet kädessä.
  • Hissilipputasku tulee olla hihassa etäluettavaa hissilippua varten.

Huppu on hyvä lisä, tosin kypärä ajaa myös sään suojaavuuden suhteen saman asian kuin hyvä huppu. Lumilukko helman sisäpuolella on tarpeen etenkin silloin, kun päästään nauttimaan puuterilumen pölinästä. Myös taskuihin kannattaa kiinnittää huomiota ja kannattaakin miettiä, mitä kaikkea pitää taskuissa lasketellessa ja varmistaa, että takki vastaa tarpeisiin. Laskettelulasien pyyhkimiseen tarkoitettu liina löytyy hyvin suunnitelluista takeista.

Hyvissä housuissa välttämättömimpiä elementtejä on hiukan vähemmän, mutta ne ovat sitäkin tärkeämpiä:

  • Lahkeen on oltava riittävän leveä, jotta se ulottuu monon tai lautailukengän päälle.
  • Lahkeen sisältä on löydyttävä lumipussi. Vaikka laskettaisiin hyvin hoidetuilla rinteillä, kantit roiskivat lunta niin, että se löytää tiensä ylös mononvartta myöten kengän sisälle.
  • Lahjevahvikkeet kanttien viiltoja kestävää materiaalia lahkeensuissa.

Parhaissa housuissa on vastaavanlaiset tuuletusvetoketjut kuin takeissa. Vetoketjut ovat tarpeelliset ja kätevät, kun lasketaan ja liikutaan vaihtelevissa sääoloissa. Asiantuntevalta myyjältä kannattaa pyytää opastusta kaikkien teknisten yksityiskohtien ja rakenteiden käyttämiseen asussa, jotta varusteista saa kaiken hyödyn.

Kerrospukeutuminen on avainsana

Kerrospukeutuminen on tätä päivää kaikessa ulkoliikunnassa. Periaate on yksinkertainen, alimmaiseksi kerrokseksi ihoa vasten puetaan kosteutta siirtävä alusasu, väliin lämpöä eristävä välikerros ja päällimmäiseksi viimalta, sateelta ja kosteudelta suojaava kuorikerros.

Laskettelukäytössä päällimmäiset vaatteet ovat useimmiten topattuja. Tämä siksi, että oletuksena on talvinen pakkassää. Tästä huolimatta kerrospukeutumisen perussäännöt pätevät myös kevyesti topattuja vaatteita käytettäessä.

Alusasun valinta

Lasketteluun soveltuvan alusasun valinnassa kannattaa kiinnittää runsaasti huomiota leikkaukseen. Asu ei saa rajoittaa liikkumista tai muutenkaan tuntua epämiellyttävältä. Sovitettaessa asua kannattaa myös liikkua ja kokeilla sen istuvuutta eri asennoissa.

Tyköistuva asu kuivuu löysää pukua nopeammin. Hihojen ja lahkeiden pituuteen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä ranteiden suojaamisella on merkittävä osuus käsien lämpenemisen suhteen. Suomalaiset ovat usein pitkäselkäisiä, joten aluspaidan pituus kannattaa aina tarkistaa.

Kauluksen malli on mielipidekysymys, toiset eivät tahdo kaulaan montaa kerrosta vaatteita, joten he valitsevat o-aukkoisen paidan. Korkeakauluksisen paidan käyttömukavuutta lisää napitus tai vetoketju, joilla voi tarvittaessa lisätä tuuletusta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.
Tanja Poutiainen-Rinne kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancup-osakilpailun korkeimmalle palkintopallille Levillä 2004. Kesällä 2023 hän laski samaan mäkeen rakennettua slalom-rataa pyörällä.
Pyöräily sopii eloisalle Emmalle: ”Alamäkipyöräily on sosiaalinen tapahtuma, hissimatkalla voi tarinoida kaikenlaista.”
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Sirly Ylläsjärvi tutustui alamäkipyöräilyyn opettajan kanssa ja innostui lajista.
Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.
Kypärän ja ajolasien lisäksi bike parkissa kannattaa käyttää muitakin suojia. Moni kuski pukee päälleen ainakin hanskat sekä kyynär- ja polvisuojat.
Hyvin suojaava, mukava ja tuulettuva kypärä on ehdoton varuste bike park -ajoon.
Pohjois-Suomessa on panostettu isosti pyöräilytarjontaan ja ero muutaman vuoden takaiseen on huomattava. Hiihtokeskukset ovatkin nykyään monipuolisia pyöräilykeskuksia.
Kesähiihdosta pääsee nauttimaan myös Suomessa. Tunturien kätköjen lisäksi lumille pääsee esimerkiksi Levin juhannuksena.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Kerrospukeutumisen perusteet

Vinkit
Helmikuun aurinko tarkoittaa usein myös kovia pakkasia. Parikymmentä pakkasastetta ei laskettelijan menoa hidasta, mikäli on pukeutunut oikein.

Vältä paleltuma rinteessä; lue pukeutumisvinkit pakkaselle

Välineet

Kannattaako pukea untuvatakki rinteeseen

Välineet