Hiihtokausi täyteen vauhtiin joulunpyhinä

#iloirtirinteestä
15.12.2014
Tarua-vai-totta

2014 laskettelukausi käynnistyi pohjoisessa jälleen lokakuun puolivälissä, jolloin ensimmäiset keskukset avasivat ensimmäiset rinteensä. Viime viikkojen yöpakkaset ovat lisänneet auki olevien rinteiden määrää nopeasti myös eteläisemmässä Suomessa.

”Joulu, uusi vuosi ja loppiainen käynnistävät hiihtokauden tosissaan. 2014 varaustilanne on samankaltainen kuin viime vuonna, mutta maan eri osissa sijaitsevien hiihtokeskusten välillä on vaihtelua. Jos haluaa varmistaa valkoisen joulun tai paukutella uudenvuoden raketteja talvisessa ympäristössä, vielä on mahdollisuus löytää petipaikkoja lumisista kohteista”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti. 

Ulkomaalaisten majoittujien määrä on edelleen merkittävä. Venäläisten matkailijoiden määrä on viime vuoden tasolla, ja aitoa joulutunnelmaa saapuu kokemaan myös runsaasti englantilaisia, pohjoismaisia ja keskieurooppalaisia matkailijoita tänäkin vuonna.

Kevään varaustilanne vaikuttaa tällä hetkellä positiiviselta, mutta kauden 2014–2015 onnistumiselle ovat tärkeitä myös lumentulo ja ulkoiluun sopivat kelit.

”Runsas lumi Kehä III:n sisäpuolella on parasta markkinointia! On myös selvää, että viime talvena vähiin jääneet laskut kasvattavat monen intoa lähteä rinteeseen heti kun lunta tulee”, toteaa Larilahti.

Moni hiihtokeskus on kesän aikana panostanut snowparkkeihin, lumetukseen ja hissikapasiteettiin. Erilaiset tapahtumat kuuluvat hiihtokeskuksien ohjelmaan myös tänä talvena, ajantasaiset tiedot avoimista hiihtokeskuksista ovat osoitteessa www.ski.fi.