Keskusuutiset 0
Iso-Syöte 23.10.2021

Hiihtokausi täyteen vauhtiin joulunpyhinä

2014 laskettelukausi käynnistyi pohjoisessa jälleen lokakuun puolivälissä, jolloin ensimmäiset keskukset avasivat ensimmäiset rinteensä. Viime viikkojen yöpakkaset ovat lisänneet auki olevien rinteiden määrää nopeasti myös eteläisemmässä Suomessa.

”Joulu, uusi vuosi ja loppiainen käynnistävät hiihtokauden tosissaan. 2014 varaustilanne on samankaltainen kuin viime vuonna, mutta maan eri osissa sijaitsevien hiihtokeskusten välillä on vaihtelua. Jos haluaa varmistaa valkoisen joulun tai paukutella uudenvuoden raketteja talvisessa ympäristössä, vielä on mahdollisuus löytää petipaikkoja lumisista kohteista”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti. 

Ulkomaalaisten majoittujien määrä on edelleen merkittävä. Venäläisten matkailijoiden määrä on viime vuoden tasolla, ja aitoa joulutunnelmaa saapuu kokemaan myös runsaasti englantilaisia, pohjoismaisia ja keskieurooppalaisia matkailijoita tänäkin vuonna.

Kevään varaustilanne vaikuttaa tällä hetkellä positiiviselta, mutta kauden 2014–2015 onnistumiselle ovat tärkeitä myös lumentulo ja ulkoiluun sopivat kelit.

”Runsas lumi Kehä III:n sisäpuolella on parasta markkinointia! On myös selvää, että viime talvena vähiin jääneet laskut kasvattavat monen intoa lähteä rinteeseen heti kun lunta tulee”, toteaa Larilahti.

Moni hiihtokeskus on kesän aikana panostanut snowparkkeihin, lumetukseen ja hissikapasiteettiin. Erilaiset tapahtumat kuuluvat hiihtokeskuksien ohjelmaan myös tänä talvena.

Luitko jo nämä?

Uudet lasketteluvaatteet ja -välineet ovat entistä kevyempiä, mukavampia ja suorituskykyisempiä. Tuloksena on entistä hauskempia mäkipäiviä.
Ounasvaaran parkkia on remontoitu kaudelle 2021–2022 parempaan kuntoon ja huollosta on palkattu vastaamaan park manager.
Lumen jäljillä -kirjan tekijä Heidi Kalmari on hiihdonopettaja, toimittaja ja tietokirjailija. Hän on myös aktiivisesti mukana Protect Our Winters -liikkeessä.
Maxin Lumimaailma on innostava laskettelualue lapsille. Kuva: Antti Harju
Peuramaa saa laskettelukaudelle 2021–2022 kaksi uutta hiihtohissiä ja entistä suuremman parkkipaikan.
Himoksen lumetusjärjestelmää on tehostettu ja keskus saadaan kaudelle 2021–2022 entistäkin nopeammin lumiseksi.
Saman päivän aikana ladulle, polkujuoksemaan, pyöräilemään, avantoon ja rinteeseen. Syksyinen tunturi on ulkoilmaihmisen aarreaitta.
Tanja Poutiainen-Rinne ja kauden avauslasku Levillä 8.10.2021.
Hyvinkään Sveitsissä on rakennettu talvikaudelle 2021–2022 uusi mattohissi aloittelijoille sekä loiva harjoittelurinne vähän edistyneemmille laskettelijoille.
Nyt on syytä hymyyn: lyhyt syksy on takana ja talvi alkaa Levillä ja Rukalla perjantaina 8.10.2021.

Lue lisää

Hiihtokeskukset odottavat joulusta ennätysvilkasta


Keskusuutiset

Hiihtokeskukset takaavat valkoisen joulun koko Suomeen

Keskusuutiset

Hiihtokeskukset valmiina joulun pyhiin

Keskusuutiset