Sappee 16.9.2023

Haluatko kokeilla ratalaskua, kiinnostaako freestyle?

Audi Ski Tourilla kilpailee Suomen parhaat nuoret alppi- ja freestylelaskijat. Kuva Levin osakilpailusta.
Talvella 2016 Audi Ski Tourin yhteydessä on kaikilla mahdollisuus kokeilla ratalaskua tai freestylehiihdon eri lajeja.

Audi Ski Tour on kansallinen kilpailusarja, jossa kilpailee maamme parhaat nuoret alppi- ja freestyle-laskijat. Audi Ski Tourin jälkeen siirrytään kilpailemaan kansainvälisiin kilpailusarjoihin, eli FIS-kisoihin ja Eurooppa cupin kisoihin. Parhaimmille avautuu portit myöhemmin Maailman-cupin mittelöihin.

Audi Ski Tourin ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain kisalaskijoille, sillä varsinaisen kilpailun lisäksi on tapahtumaviikonloppuina paljon mielenkiintoista ohjelmaa kaikille laskettelijoille.

Audi Ski Tourin alppikisojen yhteydessä jokainen pääsee kokeilemaan ratalaskua. Freestylekisoissa voi testata kuinka sukset taipuvat kumpareikkoon tai hyppyreihin. Avoimien ratavuorojen lisäksi tarjolla on myös valmennusta ja vinkkejä kaikille laskettelijoille. Tapahtumatorilla on yhteistyökumppanien tuote-esittelyjä, Audin koeajoja, kilpailuja, arvontoja ja muuta oheisohjelmaa.

Audi Ski Tourin tapahtumatorin aikataulu:

Tahko 6.–7.2.2016 Alppi

Messilä 13.–14.2.2016 Freestyle

Laajis 13.3.2016 Freestyle

Sappee 19.3.2016 Freestyle

Himos 20.3.2016 Alppi

Ruka 9.–10.4.2016 Alppi ja freestyle

Lisätietoja Ski Sport Finlandin sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Ylläksellä on tapahtunut viime vuosina paljon. Laskettelijoita ilahduttaa kuuden hengen tuolihissi sekä pitkä katettu mattohissi. Lisäksi Gondoli-rinteen valaistusta ja lumetusta on uusittu.
Vuoden Bike Park 2023 on Ruka. Keskuksen vahva ja kokonaisvaltainen panostus bike parkiin näkyy. Rukalla niin aloittelijat kuin konkarit löytävät mielenkiintoista ajettavaa.
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.
Tanja Poutiainen-Rinne kiipesi ensimmäistä kertaa maailmancup-osakilpailun korkeimmalle palkintopallille Levillä 2004. Kesällä 2023 hän laski samaan mäkeen rakennettua slalom-rataa pyörällä.
Pyöräily sopii eloisalle Emmalle: ”Alamäkipyöräily on sosiaalinen tapahtuma, hissimatkalla voi tarinoida kaikenlaista.”
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Sirly Ylläsjärvi tutustui alamäkipyöräilyyn opettajan kanssa ja innostui lajista.
Sami Hyypiän ehkäpä tunnetuin saavutus on Mestareiden Liigan voitto Liverpool FC:n riveissä vuonna 2005. Mittavan ammattilaisuran ohella hän on pelannut yli 100 maaottelua Huuhkajissa. Ammattilaisuran päättyminen on mahdollistanut uudet lajit. Nyt Sami Hyypiä on innostunut alamäkipyöräilystä.
Kypärän ja ajolasien lisäksi bike parkissa kannattaa käyttää muitakin suojia. Moni kuski pukee päälleen ainakin hanskat sekä kyynär- ja polvisuojat.
Hyvin suojaava, mukava ja tuulettuva kypärä on ehdoton varuste bike park -ajoon.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Freestyle innostaa nuoret mäkeen

Keskusuutiset

Freestyle-koulu: laskuoppia ja hyvää seuraa

Hiihtokoulu

Hiihtolomalla tarjolla ilmaista freestyle-ohjausta

Hiihtokoulu