Kehitä taitojasi alamäessä – vinkit kokeneelle laskijalle

#kehitylaskijana
Olosuhteet toimivat opettajina, joten laske vaihtelevissa keleissä.
Olosuhteet toimivat opettajina, joten laske vaihtelevissa keleissä.

Eivätkö taitosi ole menneet eteenpäin vuosikausiin, vaikka oletkin kokenut laskija? Avain omien laskettelutaitojen kehittämiseen on hyödyntää mäessä erilaisia välineitä ja ympäristöjä. Siten saat laskemiseen uutta nostetta.

Laskettelutekniikka koostuu viidestä perustaidosta: tasapainosta, kääntämisestä, kanttaamisesta, kuormittamisesta ja ajoituksesta. Seuraavilla vinkeillä kokenutkin laskija voi kehittää omia perustaitojaan.

1. Hyödynnä erilaisia ympäristöjä

Usein kokeneet laskijat saavat laskemisesta jotakin irti vasta päästessään suurempiin mäkiin ja suuremman vauhdin hurman pariin. Perustaitoja voi kuitenkin harjoitella myös Etelä-Suomen pienissä keskuksissa, sillä rinnekeskukset tarjoavat harjoitteluun paljon erilaisia ympäristöjä.

Jos esimerkiksi yleensä lasket vauhdikasta rinnelaskua, suuntaa vaihteeksi parkkiin. Rakennetut suorituspaikat, kuten dancefloor, putkireilit ja pressit, tarjoavat mahdollisuuksia useiden perustaitojen kehittämiseen. Helpoissa lastenrinteissä taas voit kokeilla vaikkapa toisen suksen poisjättämistä tai takaperin laskua.

Rinnekeskusympäristö tarjoaa paljon vaihtoehtoja oppimiselle, vain taivas on rajana.

2. Laske kaverin kanssa

Jos lasket yleensä yksin, suuntaa vaihteeksi rinteeseen kaverin kanssa. Yhdessä voitte kokeilla erilaisia harjoitteita, kuten toisen seuraamista tai kuviolaskua. Niiden avulla perustaidot saavat taas uutta nostetta.

Kaverin kanssa voi myös pysähtyä analysoimaan vuorotellen kummankin laskua. Siten suoritussilmä kehittyy.

Jakamalla kokemuksia ja omaan laskuun liittyviä tuntemuksia voi saada uutta pureksittavaa ja uusia näkökulmia pitkäksikin ajaksi.

3. Laske yksin ja hio taitojasi

Kun suuntaat mäkeen kavereiden tai perheen seuran sijasta yksin, voit keskittyä tunnustelemaan ja analysoimaan omaa laskuasi. Ota esimerkiksi päivälle yksi teema. Se voi olla vaikkapa leikkaava käännös. Hio taitojasi erilaisissa rinteissä.

4. Videoi laskusi

Oman laskusuorituksen videointi saattaa antaa uutta ajateltavaa. Harvoin koemme laskuasentoa sellaiseksi, miltä se videolla näyttää. Katsomalla omaa laskua ulkoapäin on helpompi ymmärtää, mitä tekee missäkin vaiheessa. Samalla voi analysoida, mistä mikäkin johtuu.

Harjoittele lisää ja videoi laskusi harjoittelun jälkeen uudelleen. Siten huomaat, missä olet kehittynyt ja mitkä kohdat kaipaavat vielä petraamista.

5. Laske eri keleillä

Joskus laskeminen tuntuu mukavalta ja helpolta vain silloin, kun rinne on sopivan kova, keli kohdallaan ja ihmisiäkin riittävän vähän. Taitava laskija kykenee kuitenkin sopeuttamaan taitonsa kaikenlaisiin tilanteisiin ja keleihin. Onkin hyödyllistä suunnata rinteeseen juuri silloin, kun rinne on aivan jäässä tai ihmismassat tukkivat näkyvyyden.

Olosuhteet toimivat opettajina ja tarjoavat mukavaa haastetta ja pähkinää purtavaksi: Miten kantti puree jäiseen rinteeseen? Miten sukset saa kääntymään raskaassa sohjossa?

Ihmisten välissä pujottelu tarjoaa haastetta rytmin ja ajoituksen kanssa. Sumuisessa kelissä taas tasapaino saattaa joutua koetukselle. Ota siis haaste vastaan ja suuntaa mäkeen juuri silloin, kun se tuntuu vaikeimmalta.

6. Vaihtele välineitä

Jos lasket yleensä rinnesuksilla, mitäpä jos kokeilisitkin välillä muunlaisia suksia? Tai entä jos vaihtaisitkin välinettä hetkeksi tyystin?

Vuokraamosta tai testikeskuksesta voit lainata erilaisia välineitä. Suksien sijaan voit esimerkiksi kokeilla lumilautaa. Telemark puolestaan tarjoaa jo pitkään laskettelua harrastaneelle uutta haastetta.

Erilaisten välineiden ansiosta vanhat perustaidot pääsevät uudenlaiseen harjoitukseen. Sen jälkeen paluu tuttuun saattaa tuntua virkistävältä.

7. Osallistu tapahtumin ja hiihtokouluihin

Ympäri Suomea järjestetään erilaisia tapahtumia ja klinikoita, joissa omia laskettelutaitoja pääsee kehittämään osaavassa opastuksessa ja hyvässä seurassa. Uudet näkökulmat ja huomiot sekä yhdessä tekeminen saattavat tuoda vanhaan tuttuun harrastukseen intoa ja nostetta.

Hiihtokoulut eivät ole vain lajia aloittaville. Voit esimerkiksi ottaa tekniikkatunnin, jolla pääset hiomaan taitojasi seuraavalle tasolla. Osaavia opettajia löytyy ympäri Suomen.

Vai liittyisitkö kenties paikallisen seuran Masters-ryhmään?

Tutustu hiihtokouluihin ja keskusten tapahtumiin Ski.fi:n Hiihtokeskukset ja koulut -sivulla