Vihti Ski 1.12.2023

Näin saat lisää vauhtia ja iloa rinteeseen

Hyvä laskuasento mahdollistaa vauhdikkaat rinnehetket. Kuvassa viiletetään Rukan rinteitä joulukuussa 2016.
Vauhdikas rinnelaskeminen on todella hauskaa. Jotta suksen saa pureutuman nautinnollisesti hoidettuun rinteeseen, pitää muutaman asian tapahtua kypärän ja monon välissä.

Laskettelusuksien reunassa kulkee teräsnauha, jota kutsutaan kantiksi. Kanttia voi ajatella luistimen teränä, joka pitää jäiselläkin pinnalla. Jotta kantti pureutuu rinteeseen, suksea pitää kallistaa. Hitaassa vauhdissa hieman ja kovassa penteleesti. Kun kantti puree rinteeseen niin, että siitä jää jäljeksi vain ohut viilto, puhutaan leikkaavasta käännöksestä. 

Kaikki lähtee laskuasennosta

Hyvässä laskuasennossa lonkka ja jalan nivelet ovat vähän koukussa, valmiina liikkumaan. Jalat ovat hartian leveydellä toisistaan ja vartalon paino on selkeästi eteenpäin. Hyvä keino siirtää paino on tunnustella säärillä. Kun sääret selkeästi painuvat monon etuläppää varten ollaan hyvällä tiellä.

Toinen oikean laskuasennon tunnusmerkki on kädet. Jos näet laskiessasi kätesi silmäkulmassa, ollaan jälleen lähempänä oikeaa laskuasentoa. Ylävartalo on jatkuvasti suksen kärkien suuntaan. Takapainoisia laskuasentoja näkee rinteessä hyvinkin usein, liian etupainoisia ei koskaan.

Paino molemmille suksille

Suksen ollessa kantillaan, lähtee se tiimalasimuotonsa ansiosta tekemään käännöstä lähes itsestään. Jotta kääntyminen olisi tasapainosta, kannattaa alamäenpuoleisen suksen päälle siirtää enemmän painoa. Kovalla rinteellä tai vauhdin kasvaessa tätä ns. ulkosuksea saa polkea rinteeseen oikein kunnolla.

Mitään tarkkaa sääntöä painon jaosta ei ole, koska moni muuttuja (rinteen jyrkkyys ja kunto, vauhti yms.) vaikuttaa laskemiseen. Yleisin käytetty määre painonsiirrosta on 70 % ulkosukselle ja 30 % sisäsukselle. Jos paino jää liian paljon sisäsukselle, luvassa on kaatuminen. ”Sisäsuksivirhe” on yleisin pujottelukisojen keskeytyksen syy.

Vauhdikas rinnelasku vaatii jatkuvaa liikettä suksen päällä. Painonsiirtoa jalalta toiselle ja lisäksi käännösten välillä tapahtuva keventäminen, eli ylösnouseminen suksen paineen helpottamiseksi, jotta seuraava käännös lähtee helpommin liikkeelle.

Käännöksen vaiheet

Leikkaava käännös on periaatteessa varsin yksinkertainen: Lasketaan alaspäin ja painetaan ulkosuksea rinteeseen. Kun käännöstä on tehty sopivan pitkään, kohottaudutaan suksilla seisomaan painon jakautuen tasan kummankin suksen päälle. Tällöin olloin sukset kääntyvät liki automaattisesti alamäen suuntaan. Sitten vaihdetaan painoa uuden käännöksen ulkosukselle ja toistetaan edellinen. 

Ja annetaan hymyn nousta kasvoille. Rinnelasku on todella hauskaa!

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Laskettelukausi alkoi tänä vuonna aikaisin. Keskuksissa on hyödynnetty alkutalven hyvät pakkaset ja lunta on tehty vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon. Iso-Syötteellä (kuva) lumisista rinteistä on nautittu marraskuusta lähtien. Tämä kuva on otettu 27.11.2023.
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Levin rinteelle 6.1 tehtiin vuonna 2021 automaattilumetus ja LED-valaistus. Koillisrinteiden kehitys huipentuu kaudelle 2024–2025 valmistuvaan Levi Six -tuolihissiin.
Valkoinen maa ja lukemattomat sinisen sekä pinkin sävyt tekevät kaamoksesta maagista lasketteluaikaa. Telemark-käännös on ikuistettu vuoden ensimmäisenä päivänä.
Mitä vauhdikkaammin lasket, sitä nopeammin laskettelumono menettää ominaisuutensa. Oikein vanha mono voi yksinkertaisesti hajota alta.
Levillä ja Rukalla avattiin laskukausi 6.10.2023. Syyslomalaiset pääsivät nauttimaan lumisalteista ja nyt pohjoisessa on jo mukavan talviset olosuhteet.
Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Vaikka Ounasvaara on etenkin rovaniemeläisten lähikeskus, tarjoaa se myös monelle ulkomaalaiselle turistille Lapin eksotiikkaa.
Levin kausi starttasi aurinkoisena viikonloppuna 6.–7. lokakuuta 2023.
Sallassa on talvelle 2023–2024 kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa tehty lasketteijoille jälleen uudistuksia ja perusparannuksia.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

7 vinkkiä: näin kehität laskutaitoasi

Vinkit

Kehitä taitojasi alamäessä – vinkit kokeneelle laskijalle

Laskettelu
Pöllytä lunta! Kuvaa! Kikkaile! Lähimäessä riittää tekemistä. Myös taitavalle.

Lähirinteessä riittää haasteita kaikille

Hiihtokoulu