Mielakka 22.5.2023

Talvi 2016–17 oli hiihtokeskuksissa ennätyspitkä

Kausi 2016–17 alkoi 10. lokakuuta Rukalla. Joulukuussa Rukan maisema oli jo hurmaavan talvinen.
Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) mukaan päättyneellä kaudella hiihtokeskuksissa oli kasvua sekä myynnissä kuin hissinousujen määrissä. Alan kokonaisvaikutus matkailulle Suomessa on merkittävä.

Muutaman hitaasti käynnistyneen talven jälkeen laskettelukausi 2016–17 käynnistyi aikaisin koko maassa. Rukalla ensimmäinen rinne avattiin edelliseltä kaudelta varastoidun lumen turvin 10. lokakuuta 2016.

Alkutalven pakkasten myötä kausi käynnistyi koko maassa varhain. Eteläisenkin Suomen keskuksissa laskettiin jo marraskuussa. Sääolosuhteet olivat kuitenkin kauden aikana hyvin vaihtelevat ja etenkin Etelä-Suomessa saatiin aikaisen startin jälkeen lukuisia vesisateita.

Pohjois-Suomessa kevätkelit jatkuivat pitkään. Esimerkiksi vappu keräsi runsaasti juhlakansaa hiihtokeskuksiin. Vappua vietettiin rinteessä mm. Himoksella, Levillä, Pyhällä, Rukalla, Saariselällä ja Ylläksellä. Hyvin kalenteriin osunut vappu sekä viikonlopuksi luvattu aurinko houkutteli hiihtokeskuksiin poikkeuksellisen paljon matkailijoita.

Alan vaikutus matkailulle on merkittävä

Päättynyt laskukausi 2016–2017 osoitti SHKY:n barometrikeskuksissa hyvää kasvua. Hiihtokeskusbarometriin osallistuvat keskukset edustavat eri alueita kattavasti. Hiihtokeskuksia on eri puolilla Suomea yli 70.

Laskettelupäivät nousivat kuusi prosenttia, hiihtokoulujen myynti kasvoi 8 % ja vuokraamoiden myynti 12 %.

Suomen houkuttelevuus matkailumaana on hyvässä nosteessa, mutta kasvua on tullut myös kotimaisen kysynnän lisääntymisestä. Etenkin Lapin hiihtokeskukset houkuttelivat entistä enemmän matkaajia Iso-Britanniasta, Keski-Euroopasta sekä Aasiasta. Venäläisten turistien laskusuhdanne taittui, mutta määrä on edelleen pieni huippuvuosiin verrattuna.

Seuraava kausi näyttää ulkomaalaisten matkailijoiden osalta lupaavalta, kun lentoyhteydet Lapin kohteisiin paranevat entisestään.

Matkailu työllistää Suomessa

Kaiken kaikkiaan matkailulla on merkittävä työllistävä vaikutus Suomessa. Koko matkailuala työllistää yli 140 000 ihmistä, jolloin osuus kaikista työllisistä on 5,6 %.

Suunta on ollut kasvava 2010-luvulla. Kokonaisliikevaihto, reilut 14 miljardia euroa, on pysynyt tasaisena. Suomen bruttokansantuotteesta se muodostaa 2,5 %:n osuuden.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Bike park -päivä on mainio hetki tutustua laskettelun ja lumilautailun kesäiseen serkkuun, eli alamäkipyöräilyyn. Keskiviikkona 28.6.2023 on useassa keskuksessa tarjouksia lipuista, varusteista ja opastuksesta.
Alamäkipyöräily on mainio tapa nauttia kesäisistä laskettelurinteistä. Idea on sama kuin talvella: hissillä ylös ja kunnostettuja reittejä pitkin alas!
Levi on vuoden hiihtokeskus 2023.
Nyt nautitaan, ennen kuin kesä pilaa tämänkin ilon. Keäväällä hiihtokeskuksissa on lunta, aurinkoa, ystäviä ja iloisia alamäkiä!
Menneellä viikolla Levillä lähes 1 400 hiihdonopettajaa ympäri maailmaa kokoontui Interski 2023 -kongressiin jakamaan tietoa toisilleen sekä tekivät erilaisia muodostelalaskemisen näytöksiä. Kevään aurinkoisista päivistä saadaan Levillä nauttia vielä yli kuukausi, sillä rinteet ovat avoinna aina 7.5.2023 saakka.
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!
Levin Eturinteille, aivan uuden Glacier Express -tuolihissin ala-asemalle, kohoaa massiivinen Icy Hot -rakennuskompleksi. Havainnekuva.
Taustalla näkyvä Maston rinnealue uudistuu täydellisesti talvelle 2023–2024. Uusi tuolihissi ja neljä uutta rinnettä tehnee alueesta monen uuden suosikin.
Kiropraktikko, lumilautamaajoukkueen ex-valmentaja Oskari ”Ode” Mykkänen muistuttaa kehonhuollon merkitykseestä hiihtolomalla. Sauna ja venyttely auttavat palautumista seuraavaan rinnepäivään.
”Aikuisen kunnianhimo harvoin edistää lapsen oppimista. Varsinkaan, jos lapsella ei anneta aitoa mahdollisuutta oppia”, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Elämää alamäessä -kirja kertoo suomalaisen alamäen tarinan

Keskusuutiset

Ensimmäinen hiihtolomaviikko täytti hiihtokeskusten odotukset

Keskusuutiset

Hiihtokeskusten alkukausi ennakoi vilkkaita lomaviikkoja

Keskusuutiset