Ruka 3.10.2024

Rinneraportti, viikko 1: vuosi vaihtui alamäessä

Pyhän Polar Madness -rinne on houkutellut vauhdista, ilmasta ja tiukoista kaarteista nauttivia laskijoita. Kuva: Tomi Turunen
Suomen laskeva kansa otti vuoden 2018 vastaa alamäessä. Joulukinkut sulatettiin lasketellen ja uutta vuotta juhlistettiin monissa hiihtokeskuksissa soihtulaskuin ja ilotulituksin. Pohjoisen kovat pakkaset taittuivat lauhemmaksi sääksi. Etelässä sen sijaan tervehditään ilolla uusia sääennusteita.

Vuoden 2018 ensimmäinen viikko antaa laskettelijoille ilon aiheita: yli puolet Suomen hiihtokeskuksista on jo auki. Sääennusteet lupaavat lauha jakso jälkeen jälleen kylmenevää keliä. Ennusteiden mukaan Pohjois- ja Keski-Suomessa päästään pian laskemaan talvisessa – vaan ei liian kylmässä – kelissä, eteläisessä Suomessa taas on luvassa lumetuskelit. Kaava on yksinkertainen: enemmän pakkasta = lisää lunta!

Joka torstainen rinneraportti taas näyttää muutaman esimerkkikeskuksen kuvilla, kuinka vuosi hiihtokeskuksissa on vaihtunut. Aloitetaan tällä kertaa pohjoisesta:

Pyhällä lasketaan merkittyjen rinteiden lisäksi offaria

Pyhällä sekä rinteet että vapaalaskualueet ovat olleet joulu–tammikuun vaihteessa huippukunnossa uusien lumisateiden myötä. Hoidettujen rinteiden ulkopuolella liikkuvia laskijoita pyydetään erityiseen varovaisuuteen, sillä lumivyöryt ovat mahdollisia.

Pyhän oma erikoisuus, banked slalom -rataa sekä slope style -elementtejä yhdistelevä Polar Madness -rinne on hemmotellut laskijoita, jotka kaipaavat rinnepäivään vauhtia, tiukkoja kaarteita ja hyppyjä.

Perjantaisin 12.1.–16.2.2018 Pyhällä vietetään Pyhäperjantaita, jolloin hissit pyörivät pidennetyin aukioloajoin klo 20 saakka. Iltamäkeen pääsee normaalia edullisemmin, sillä hissilippu kello 17–20 on 10 euroa sekä välinevuokra 10 euroa.

Tuore lumi houkuttelee hoitamattomille rinteille. Tässä nautitaan Pyhän metsistä vuoden 2018 ensimmäisenä päivänä.

Saariselän pitkä parkki sai nimen

Vauhdikkaiden joulupyhien jälkeen on Saariselällä siirrytty arjen alamäkeen ja rinteet on päivittäin auki kello 10.00–17.00.

Saariselän yli kilometrin mittaisen parkin nimeä kysyttiin asiakkailta. Uuden vuoden kunniaksi rinne on saanut osuvan nimen: Kaamospark.

Saariselän parkki sai nimen: yli kilometrin laskulinja on Kaamospark.

Ylläksellä päivä pitenee ja lumipeite paksunee

Kaamos alkaa vähitellen väistyä pohjoisessa ja on talvi parhaimmillaan Ylläkselläkin. Lunta riittää, keskuksessa on 34 rinnettä auki ja latuverkostolla mittaa 127 kilometriä.

Ylläksellä on talvi parhaimmillaan. Iloisia ilmeitä vuoden 2017 viimeisenä päivänä. Kuva: GMC Pictures

Levillä vielä seikkaillaan

Vielä tämän viikon lauantaihin asti Levillä on talvinen seikkailupuisto auki! Seikkailun varrella voi käydä vierailemassa Joulupukin luona joulupukin majalla. Vuoden 2017 lopulla saatiin vielä iltaisin ihastella leikkiviä revontulia, vuoden 2018 alkupäivinä taas taivaalta leijailevia lumihiutaleita.

Levin seikkailupuistossa pääse liukumaan suoraan joulupukin majaan. Kuva: Jenna Puikko

Sallassa pöllytellään uutta lunta

Vuosi vaihtui Sallan tyylin mukaisesti rauhallisissa merkeissä, tosin upea Suomi 100-ilotulitus syystäkin rikkoi rauhan. Rinteillä on ollut vilskettä, mutta pahimmilta ruuhkilta ja jonoilta vältyttiin tälläkin kertaa.

Sallan hiihtokoulun kapasiteettia lisättiin joulun pyhille, joten ryhmäkoot ovat pysyneet optimaalisina. Kuva: Jonne Vaahtera

Suomulla nautitaan talvesta

Suomutunturilla on avoinna jo seitsemän rinnettä helposta vihreästä aina vaativaan mustaan. Rinteiden reunustoilla ja ulkopuolella on riittänyt hyvin puuterilunta sitä hamuaville.

Suomulla laskettavaa riittää.

Rukalla juhlivat lapsiperheet

Rukan uudistunut ja laajentunut Rosa & Rudolf Family Park aukesi kokonaisuudessaan joulun jälkeen ja lomien aikaan alueella on ollut iloinen kuhina. Vuodenvaihteessa laskijat ovat päässeet testaamaan muun muassa alueen uusia mattohissejä sekä tuliterää snow tubing -rataa.

Tiistaina 9.1.2018 Rukalla alkaa Kaamoksen kympin tiistait, jolloin hissilippu kello 17.00–19.00 maksaa 10 euroa, myös välinevuokra on 10 euroa. Tarjous on voimassa tiistaisin 6.2.2018 saakka.

Rukan Rosa & Rudolf Family Park on ollut huippusuosittu alkupäivistä lähtien. Kuva: Veera Vihervaara

Kasurilassa avattiin lisää rinteitä

Kasurilassa on saatu auki kaikki päärinteet. Vauhtisiilistä löytyy vaikeampi parkkilinja ja myös Werneri-reitin alkuosa on auki. Laskettavaa löytyy nyt siis harrastelijoille, lapsille ja parkkilaskijoille.

Uudenvuodenpäivänä otettu kuva Välisiilistä, jossa näkyy helpomman parkkilinjan alkua.

Laajiksessa valmistaudutaan uuteen lumeen

Laajiksen eturinteessä on riittänyt vilskettä ja iloisia ilmeitä. Vuoden 2018 ensimmäisiä sääennusteita on Jyväskylässäkin tervehditty ilolla: pakkasia luvassa, mikä tietää lisää lunta myös Laajikseen!

Laajiksen samettinen eturinne kuvattuna 3. tammikuuta 2018.

Messilässä iloittiin kauden alusta

Eteläisessä Suomessa kausi lähti lauhan sään takia hitaasti käyntiin, joten ensimmäistä laskupäivistä on otettu ilo irti ja Messilässä nautittu laskuista. Sääennusten lupailemaa pakkasjaksoa odotetaan myös Messilässä, lumetuskalusto on valmiina loihtimaan lisää valkoista herkkua rinteisiin.

Messilässä oli vilinää 2.1.2018.

Talman parkissa riittää laskijoita ja laskettavaa

Vaikka Etelä-Suomen keskuksissa on vasta muutamia rinteitä auki, niin laskettavaa kuitenkin riittää. Laskutuntuman hakemiseen riittää hyvin lyhytkin rinne (lue myös: Hiihdonopettajan vinkit: näin herätät suksituntuman). Talmassa harjoittelurinteeseen on rakennettu monipuolinen parkki. Myös Suomen lumilautailun huiput osaavat ottaa irti vallitsevista olosuhteista, kuten Eero Ettalan oheisella 3.1.2018 kuvatulla videolla näyttää.

Suomen hiihtokeskusten tuoreet rinne- ja aukiolotiedot löydät sivulta ski.fi.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.
Tästäkin voi laittaa vielä paremmaksi. Rukan suosittu parkki on muokattu vastaamaan maailmancupin vaatimuksia.
Ylläksen bike parkissa näkyy ammattitaito, tyyli ja laatu, ja sen takia keskus pääsi nostamaan Vuoden Bike Park 2024 -palkinnon.
Mikä bike park ansaitsee halutun ja himoitun palkinnon? Osallistu valintaan ja voit voittaa kausikortin!
Porilaiset sen todistavat: 30 metriä on riittävä korkeusero monipuoliselle bike parkille.
Heinäkuussa 2024 avattu Pyhä Flow on pitkä ja monipuolinen bike park -reitti. Sen erityispiirre on monipuolisuus ja hienot maisemat.
Levillä on jo vuosia pyöräilty myös alamäkeen. Kesällä 2024 tunturissa alkaa kehitysprojekti, jonka tarkoitus on nostaa Levin maastopyöräilytarjonta uudelle tasolle.
Alamäkipyöräily on tempaissut Katja Ståhlin mukaansa. Varsinaisia tavoitteita laji ei kuitenkaan Katjalle aseta. ”Haluan vain nauttia ja vetää mäessä hyvällä fiiliksellä.”
Ylläs Flow -reitti avattiin alkusyksystä 2023 ja siitä tuli heti pyöräilijöiden suursuosikki.
Rukalla on kova tahto saada uusia pyöräilijöitä alamäkeen, joten keskuksessa panostetaan jatkossakin helppouteen ja turvallisuuteen.

Lumilautaliiton uusimmat

Ski Sport Finlandin uusimmat

Lue lisää

Vuoden 2017 parhaat laskettelujutut

Laskettelu

Pyhällä entistä enemmän elämyksiä 2017–18

Keskusuutiset

Hiihtokausi täyteen vauhtiin joulunpyhinä

Keskusuutiset